En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä perisuomalaista tapaa pitää telkkari auki koko sunnuntai ja tuijottaa kun autot menee ringissä, hiihtäjät painaa räkä parrassa keskellä metsää, isot jätkät tuuppaa keihästä nurmeen ja huutaa... Penkkiurheilu, ihan typerää. Ainoa laji mitä myönnän joskus katselleeni on jääkiekko, ja siitä syytän ympäristön painetta ja sitä, että siitä lajista sentään tiedän säännöt.
Alamäki alkoi 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan. Olimme viikon Sisiliassa lomalla kun kisat olivat parhaimmillaan. Ravintoloissa ja kahviloissa katseltiin pelejä ja huudettiin. Katselijat levittäytyivät terasseille ja pienen kylä kaduilla oli meteliä. Italialaisten innostus oli tarttuvaa, ja melkein jokainen ilta päättyi vuokrahuoneistossamme jalkapallon katseluun sängystä, lasi punkkua kourassa.
Ehkä en olisi joutunut olympialaisten imuun ellemme olisi katsoneet Yleltä 13-osaista Brittikomediaa Twenty twelve (2012: Olympiaseikkailu). Loistava dokumenttityyliin kuvattu toimistoparodia! Sarjassa ei keskitytty urheilijoihin tai urheiluun vaan massiivisen tapahtuman järjestämiseen, paskan jauhamisen määrään mitä on väännettävä jotta kaikki ovat tyytyväisiä ja pienen ihmisen tarpeeseen päteä. Mahtavaa!
 |
| Kaksi sarjan parasta hahmoa: PR-hirviö Siobhan Sharpe ja isopomo Ian Fletcher (kuva täältä) |
Tosta ja noin! Siis eihän tossa ole mitään järkeä :)
Listaa voisi vielä jatkaa. Tällä hetkellä taustalla mäyhää taitouinnin finaali (siitäkään lajista en tajua mitään, mutta hienosti tytöt rimpuilee) ja miesten 50 km kävely (whaaat?! nivelparat!). Ehkä se on tuo selostus joka saa lentopallonkin tuntumaan hienolta (mitä se oli, naisten jompikumpiKorea VS. USA meni tosi hilkulle).
Miesten keihästä en kyllä katso, en varmana. Se pitää olla joku roti! Enkä itseasiassa katso tätä 50 km kävelyäkään loppuun, vaan nousen penkistä, vedän verkkarit jalkaan ja käyn vetämässä juoksutreenin. Tavoittena pikajuoksijan pylly \o/
Nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti