Asun kohtalaisen pienessä kunnassa ison kaupungin juurella. Kuntamme kasvaa ja elintilaa hankitaan useimmiten hakkaamalla metsää, tuttuja ulkoilualueita, matalaksi ja laittamalla sinne taloja. Olen itsekin olen pahoillani siitä, että kun vielä 10 vuotta sitten paikallinen pururata oli oikeasti hiljainen metsäreitti, jossa lenkkeillessä ei kuulunut autojen meteli eikä asutukseenkaan juuri törmännyt, ei siellä nyt ole mutkaa jonne ei ohitustien pauhu ylettyisi ja asutusta on joka paikssa. Mutta sellaista se on kun asuu kunnassa, johon kaikki haluavat muuttaa.
Yksi asia on kuitenkin varma: metsä tästä maasta lopu.
Jos kaipaan sellaista metsää, jossa ei kuulu kuin luonnon omat äänet, voin mennä kauemmaksi. Suomi on täynnä hienoja kansallismaisemia ja samoilualueita. Kuten Helvetin kansallispuisto.
Teimme päiväretken Helvetin kolulle.
Siinä se on. Helvetin kolu. Se on aika hieno. Ja matkaa lähimmältä parkkipaikalta on 2 km. Sopiva kävelymatka vaikka mukana olisi pieniäkin ihmisiä.
Kolun pystyy kiipeämään ylös tai alas. Ei ole vaikeaa. Mutta ainaki ylöspäinmeno tuntui pakaroissa. Hiiop!
 |
Pitkospuita. Ra-kas-tan pitkospuita. Aina on pakko kokeilla onko siinä vieressä oikeasti märkää ja suo. Oli siinä. Ja suopursu tuoksuu.
Vielä yhdet kahvit ja makkarat vaikka vähän sataa. Tässä olemme siirtyneet Haukkajärven rantaan. Paikalla on myös ruokakatos, mutta sissit on notskilla.
Maisema järvelle on helvetin nätti.
Ajomatkanvarrella kolun parkkipaikalle voi töllistellä näitä.
Kyllä. Se on strutsi. Ja kyllä, ne ovat aivan helvetin (pysytään vieläkin teemassa) isoja lintuja.
Läjä pieniä villisikoja. Niiden hajuun tottuu vartissa. Selkeästi laumaeläin. Ja söpö.
Tämä possu oli coolimpi kuin muut. "Ei tsiisus noita turisteja ja niiden ruohotuppoja. EVVK."
Ja vielä lopuksi kuva, joka pitäisi aina lyödä pöytään siinä vaiheessa, kun asia on ns. loppuun käsitelty ja minä olen oikeassa.
Täten julistan tämän kuvan viralliseksi Ni!-kuvaksi.
Ni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti