tiistai 29. lokakuuta 2013

Syyskuinen vaellus 2.0 - Osa II: Sunnuntai

...jatkuu.

*tömps*

*tömps tömps*


*tömps tömps*


"Iskä, onko meidän laavussa joku eläin?"

"On."

*tömäys tömäys*

Hetken hiljaisuus.

*tömps tömps* *rapi rapi*

"Ei se pelkää vaikka mä tömistelin. Yletytkö sä valoon?"

"Joo."

Hetken rapistelun jälkeen löytyi taskulamppu. Ei näkynyt ketään. Suuntasimme valon kohti jalkopäätä ja laavun seinään rakennettua hyllyä jolla ruokamme oli.

*rapi rapi*

"Siis missä se on? Ja mikä se on?"

"No joku tosi pieni."

Ei näkynyt ketään. Melkein luovutimme etsinnät.

*rapi rapi*

"Ei hitto se on ton sämpyläpussin takana. Iskä, uskallatko sä siirtää sitä pussia?"

"Joo."

No arvatkaa kuka siellä oli? Pieni myyrä myyränen. Rohkelikko, jota ei yhtään haitannut meidän meteli. Rapirapi. Vasta kun nostimme sämpyläpussin edestä pois ja katon naulaan roikkumaan niin nöpönenä päätti tehdä saippuat, eli liukeni. Nostelimme loput ruuat reppuun pois houkuttelemasta vieraita ja laitoimme repun visusti kiinni. Sämpyläpussi jäi kattoon roikkumaan. Ja me painuimme takaisin unille.

Aamulla heräsimme yllättävän valoisaan päivään. Toisin kuin edellisenä vuonna ei laavuumme paistanut nyt aamuaurinko, joten emme heränneet heti ensimmäiseen sarastukseen. Aamupalanuotiota valmistellessa totesimme, ettei yövieras ollut ehtinyt vielä pussin sisältöön eli sämpylöihin saakka. Kuranttia kamaa siis.


Kaikki maistuu paremmalta kuksasta.
Aamupalan jälkeen päätimme lähteä rantaan katsomaan järveä, joka oli illalla jäänyt näkemättä. Matkaevääksi suunnittelimme omenat. Mutta mitä ihmettä? Hedelmäpussi oli unohtunut laittaa yöllä reppuun, sillä se oli yön ajan tyynyjemme vieressä. Joten mitä oli tehnyt myyrä myyränen aamupalan aikana? Käynyt haukkaamassa ihanaa omenaa. Rouskis!

Uhrilahja metsälle.
Aamutonttu. Ja tontulla pinkki pipo. Oli unohtanut omansa kotiin, niin lainasin. Hyvin sopii.
Rannasta palattuamme keräsimme kamat ja lähdimme taas autolle keventämään kantotaakkaa. Matkan varrella jäimme ihmettelemään paikallisen Matin rakentamia kivikasoja. Matti oli 1800-luvulla järven rannalla asustellessaan pelännyt tulta ja sammakoita niin paljon, että oli reunustanut torppansa kivillä. Aika veijari se Matti.

Tuosta reijästä mahtuu kyllä sammakko...
Rajalan kämpälle saavuttuamme oli siellä sutinaa ja Nissani oli saanut kymmeniä autoystäviä. Kämpällä juhlistettiin Timo Niemisen vetämien Laipan retkien 30-vuotispäivää. Pääsimme siis kurkkaamaan kämppään sisälle, ja aivan rauhassa, sillä juhlakansa oli vaeltamassa.

Kämpässä oli kuvakoosteita 30-vuoden ajalta.
Sunnuntain reitiksi olimme valinneet noin 12 kilometrin Hirvijärven kierroksen, joka osoittautui yhtä monipuoliseksi, mutta edellistä rankemmaksi kierrokseksi. Korkeuseroja oli paljon enemmän kuin lauantain kierroksella, ja takalisto oli kovilla. Korppivuoren korkeimalla kohdalla oli jyrkänne ja näköala. Mutta ne nähdääkseen piti ensin kiivetä.

   
Suklaan ja pähkinöiden voimin jaksoimme kuitenkin taukopaikalle Pihtilammen laavulle ja retkipurilaisten ja nötkötin pariin. Muutaman tunnin metsässä möngerrys oli tehnyt taas tehtävänsä ja eväskassi keveni vauhdilla.

Lounaspaikka.
Vielä oli kävelymatkaa jäljellä. Poikkesimme merkityltä reitiltä kävelläksemme viimeiset kilometrit metsätietä pitkin. Jos metsässä pysyinkin hyvin ukon vauhdissa, niin hiekkatiellä sain kipittää ihan tosissani Martti "Long legs" Tammiston perässä jotta en jäänyt jälkeen.

 Suo.
Röllimetsä.
Kämpälle saavuttuamme pakkasimme auton ja suuntasimme kohti kotia.

Kiitos Laipanmaa ja metsä, olitte kivoja. Ja kiitos isä seurasta!

Kuvat: Siiri ja Martti Tammisto

perjantai 25. lokakuuta 2013

Syyskuinen vaellus 2.0 - Osa I: Lauantai

Oletteko koskaan katsoneet lentokoneen nousun aikana miltä Suomi näyttää ilmasta? Tai toljottaneet Pyynikintornista maisemia? Oletteko huomanneet saman kuin minä? Suomi, se on pelkkää metsää. Ja silti tällainen partiolaiseksi-itseään-kutsuva-vaikkakin-todellisuudessa-aikamoinen-cityhiiri-Siiri käy metsässä niin kovin harvoin. Onneksi edes kerran vuodessa.

 
Isä. Ja takana häämöttää Ruokojärven laavu. 

Pakkasimme syyskuun viimeisenä viikonloppuna isän kanssa reput, yöpymistarvikkeet ja reilusti eväitä Nissanin takaluukkuun ja lähdimme kohti Kangasalan Laipanmaata. Naftin tunnin ajomatkan jälkeen parkkeerasimme auton Rajalan kämpän parkkipaikalle ja jätimme yöpymistarvikkeet odottelemaan iltaa. Reput selkään, pähkinäpussit taskuihin ja vaeltamaan!

  
 
 
Lauantain matkaksi valitsimme Elamon kierrokseksi nimetyn, noin 10 kilometrin reitin, joka vei meidät pieniä ja suuria metsäpolkuja pitkin pienten järvien ja soiden rannoille. Säät suosivat, ei ollut liian kuuma eikä kylmä. Kipittelimme reippain askelin eteenpäin, morjestimme matkalla hupsua koiraa ja hänen seuruettaan, puhuimme autoista, tietotekniikasta, kameroista ja vähän töistäkin. Ja söimme suklaata (sillä eihän vaellus ole vaellus jos ei ole suklaata).

 
Lounastauko.
Kaverukset.
Lounasta nautimme Elamonjärven laavulla. Jo perinteeksi muodostuneet nuotiohampparit (eli makkarapihvi, sämpylä, juusto ja ananasrengas) upposivat kuin veitsi voihin. Ja vähän nötköttiä jälkkäriksi.

Laipanmaa osoittautui erinomaiseksi vaellusmaastoksi. Koska alue on suurimmaksi osaksi talousmetsää, ovat maisemat erittäin vaihtelevat. Röllimetsä, aarniometsä, nuori metsä. Pitkospuita, metsäteitä ja polkuja. Lampi, järvi ja paljon pieniä metsäpuroja.

  
Suo ja suofani.
 
Kuten metsässä kulkiessa yleensä, ajantaju katosi polkuja pitkin tallustellessa. Vain kurnivasta mahasta pystyi päättelemään tuntien kuluneen. Ja hitaasti hämärtyvästä taivaasta.

Sammalpeite. 
 
  
Päästyämme takaisin autolle nappasimme mukaan yöpymistarvikkeet ja suuntasimme kohti Verkkojärven laavua. Ehdimme sytyttää nuotion ja aloittaa ruuanvalmistelun ennen kuin meidät ympäröi pimeys ja ilta.

 
Yöpymislaavu, aamulla kuvattuna.
Yritimme tuijottaa riisin kypsäksi ja säilykepurkista tulleen Chili con Carnen lämpimäksi. Mutta epäilen että nuotion loimu oli kuitenkin se joka ruokamme valmisti, eivät nälkäiset katseet. Purkkikhili osottautui yllättävän hyvän makuiseksi, ja upposi nopeasti naamariin.

Isän taskumatissa oli yömyssyt. Hyvä isä!
Iltaruoka vaihtui iltapalaksi samantien ja myös makkarat joutuivat nuotion lämpöön kärvistelemään. Kun mahat olivat täynnä, levitimme makuualustat laavuun, kääriydyimme makuupusseihimme ja laitoimme silmät kiinni. Hyvää yötä!

...

*tömps*

*tömps tömps*

*tömps tömps*

"Iskä, onko meidän laavussa joku eläin?"

Jatkuu...


tiistai 22. lokakuuta 2013

Kun sä tuut kotiin, täällä tuoksuu kaalille

En aio kirjoittaa uutta oodia kaalikääryleille ja -laatikolle. Mutta huomautan, että kymmenen kääryleen ja laatikkokipollisen tekemiseen ei mennyt kuin tunti aktiivista työaikaa.

Tällä kertaa kääryleiden resepti löytyi vanhasta Yhteishyvä Ruoka -lehtisestä kera kommentin "3.9.2008 Hyvä!". Pelkkiä perusjuttuja: jauhelihaa, sipulia, puuroriisiä ja kaalia. Suolaa, meiramia ja pippuria. Ei valkosipulia, porkkanaa, eikä edes kermaa. Tosin kerman puute oli vahinko, unohdin sen taikinasta. Oho.


Toivottavasti resepti on hyvä myös nyt, viisi vuotta myöhemmin.

P.S. Siirappi on sokeria, joten en juurikaan ole välittänyt sen parasta ennen -päiväyksestä. Mutta tänään jouduin leikkaamaan purkin kahtia ja lusikoimaan siirappirääpäleitä purkista. Ehkä on aika antaa siirapin mennä.

Sekopäinen syyskuu

Syyskuu meni niin etten ehtinyt tiikeriä sanoa. Joten sanon sen nyt: tiikeri.

Syyskuu 2013. Reippaalta näyttää.

Elokuussa asetetuista tavotteista klaarasin kaikki, paitsi etten muistanut ostaa hippiteetä. Ja käsilläseisonta jäi ilman todistajia. Mutta tein jopa enemmän kuin kaksi leukaa, en peräkkäin, mutta tein. Se on jo monta enemmän kuin koskaan ennen. Harjoittelut jatkuvat.

Jopa asennekorjaus erästä tappajakurssia kohtaan onnistui. Hienoa! Olen laajentanut asenneoikaisun niinkin pitkälle, että vaikka minulla on oikeasti kova kiire kirjoittaa graduun liittyvä raportti alle kahdessa viikossa valmiiksi, en suostu ajattelemaan olevani kiireinen. Pohjoistuuli tuivertakoon, tämä heinä ei lakoa.

Syyskuussa oli kaikin puolin hyvä reenimeininki. Elokuussa saavutettu arkirytmi jatkui ja liikunta maistui. Lisäksi kuukauteen mahtui harvinaisempaa herkkua, kuten sienestämistä (oli pakko kirjata ylös Heiaheiaan koska sieltä löytyi oma kuvake sienestämiselle, tuo violetti pyllistelijä tuolla loppukuussa) ja kirsikkana kakun päällä syysvaellus isän kanssa Laipanmaalla.

Lokakuu on reilusti yli puolenvälin. En aseta enää mitään tavoitteita. Pyrin vain pysymään järjissäni!


tiistai 15. lokakuuta 2013

Ei tekeminen tekemällä lopu

(Eikä tekevältä hommat. Eikä Siiriltä sanat.)

Hei taas ystävät! Olen ollut matkoilla. Ja sitä ennen pari päivää kipeenä. Joka aiheutti kamalan työ- ja koulukiireen, jotta ehti saada kaiken lupaamansa valmiiksi ennen matkaa. Eli kiirettä on pitänyt, en ole ehtinyt kirjoitella.

Enkä aio tämän enempää kirjoitella nytkään. Mutta heitän pari tiiseriä. Eli jotain mitä odottaa. Hiirenvimmaan on nimittäin työnalla:
a. syyskuun kooste (joka kiinnostaa ehkä eniten itseäni kuin teitä)
b. hurja kaksiosainen seikkailu "Martti ja Siiri metsäretkellä"
c. matkakuvia Maltalta.

Koska monet meistä kokevat asioita voimakkaammin visuaalisten ärsykkeiden kautta, heitän peliin myös pari tiiserikuvaa.

Metsä.

Ja meri.

Ja koska tulin juuri lenkiltä, jonka teemana oli "Mene niin kovaa kuin sujuvasti pääset", jonka tarkoitus oli sekä vauhdittaa aineenvaihduntaa (suolainen ruoka, kuuma ilma ja miljoona juotua vesilitraa = rrrrreilu turvotus) että potkaista arkiliikuntarutiinit käyntiin, ja jonka hyvästä ja sujuvasta vauhdista voin kiittää Mumford & Sons -yhtyettä, heitän mukaan vielä lenkkini avausbiisin youtube-videon muodossa. Tämän tulvahtaessa kuulokkeista jäi lämmittelykävely lyhyeen, oli pakko vaihtaa loikkimiseen.




Ihanaa, kipakkaa ja villasukkaista syksyä ystävät!

P.S. Lenkin aiheuttama endorfiini on tehnyt temppunsa, eikä edes hien haju tai huominen töihinpaluu haittaa meikän meininkiä. Joten jaan kanssanne vielä yhden älyttömän siistin biisin älyttömän hyvältä bändiltä nimeltään Rival Sons. Laittakaa silmät kiinni ja kuunnelkaa kuinka Ameriikan pojat laulaa ja soittaa. Ja jos pystytte, kuvitelkaa miltä tämä kuulostaa livenä esim. Pakkahuoneella.



<3


perjantai 4. lokakuuta 2013

Akilleella oli kantapäänsä, Siirillä se on...

LEUKA!

Syyskuun tavoite kaksi leukaa on saavutettu. Koska se on minun oma tavoitteeni, saan itse päättää, että kaksi (tai itseasiassa kuusi) yksittäistä leukaa sallitaan. Ei tarvitse olla kaksi peräkkäistä.

 
Todistusaineisto on eiliseltä, eli torstai 3.10. Mutta yhteisevelallinen näki kun tein ensimmäiset syyskuun puolella.

 
 
Hyvä Siiri!