Syyskuinen vaellus 2.0 - Osa II: Sunnuntai

...jatkuu.

*tömps*

*tömps tömps*

*tömps tömps*

"Iskä, onko meidän laavussa joku eläin?"

"On."

*tömäys tömäys*

Hetken hiljaisuus.

*tömps tömps* *rapi rapi*

"Ei se pelkää vaikka mä tömistelin. Yletytkö sä valoon?"

"Joo."

Hetken rapistelun jälkeen löytyi taskulamppu. Ei näkynyt ketään. Suuntasimme valon kohti jalkopäätä ja laavun seinään rakennettua hyllyä jolla ruokamme oli.

*rapi rapi*

"Siis missä se on? Ja mikä se on?"

"No joku tosi pieni."

Ei näkynyt ketään. Melkein luovutimme etsinnät.

*rapi rapi*

"Ei hitto se on ton sämpyläpussin takana. Iskä, uskallatko sä siirtää sitä pussia?"

"Joo."

No arvatkaa kuka siellä oli? Pieni myyrä myyränen. Rohkelikko, jota ei yhtään haitannut meidän meteli. Rapirapi. Vasta kun nostimme sämpyläpussin edestä pois ja katon naulaan roikkumaan niin nöpönenä päätti tehdä saippuat, eli liukeni. Nostelimme loput ruuat reppuun pois houkuttelemasta vieraita ja laitoimme repun visusti kiinni. Sämpyläpussi jäi kattoon roikkumaan. Ja me painuimme takaisin unille.

Aamulla heräsimme yllättävän valoisaan päivään. Toisin kuin edellisenä vuonna ei laavuumme paistanut nyt aamuaurinko, joten emme heränneet heti ensimmäiseen sarastukseen. Aamupalanuotiota valmistellessa totesimme, ettei yövieras ollut ehtinyt vielä pussin sisältöön eli sämpylöihin saakka. Kuranttia kamaa siis.

Kaikki maistuu paremmalta kuksasta.

Aamupalan jälkeen päätimme lähteä rantaan katsomaan järveä, joka oli illalla jäänyt näkemättä. Matkaevääksi suunnittelimme omenat. Mutta mitä ihmettä? Hedelmäpussi oli unohtunut laittaa yöllä reppuun, sillä se oli yön ajan tyynyjemme vieressä. Joten mitä oli tehnyt myyrä myyränen aamupalan aikana? Käynyt haukkaamassa ihanaa omenaa. Rouskis!

Uhrilahja metsälle.

Aamutonttu. Ja tontulla pinkki pipo. Oli unohtanut omansa kotiin, niin lainasin. Hyvin sopii.

Rannasta palattuamme keräsimme kamat ja lähdimme taas autolle keventämään kantotaakkaa. Matkan varrella jäimme ihmettelemään paikallisen Matin rakentamia kivikasoja. Matti oli 1800-luvulla järven rannalla asustellessaan pelännyt tulta ja sammakoita niin paljon, että oli reunustanut torppansa kivillä. Aika veijari se Matti.

Tuosta reijästä mahtuu kyllä sammakko...

Rajalan kämpälle saavuttuamme oli siellä sutinaa ja Nissani oli saanut kymmeniä autoystäviä. Kämpällä juhlistettiin Timo Niemisen vetämien Laipan retkien 30-vuotispäivää. Pääsimme siis kurkkaamaan kämppään sisälle, ja aivan rauhassa, sillä juhlakansa oli vaeltamassa.

Kämpässä oli kuvakoosteita 30-vuoden ajalta.

Sunnuntain reitiksi olimme valinneet noin 12 kilometrin Hirvijärven kierroksen, joka osoittautui yhtä monipuoliseksi, mutta edellistä rankemmaksi kierrokseksi. Korkeuseroja oli paljon enemmän kuin lauantain kierroksella, ja takalisto oli kovilla. Korppivuoren korkeimalla kohdalla oli jyrkänne ja näköala. Mutta ne nähdääkseen piti ensin kiivetä.

   

Suklaan ja pähkinöiden voimin jaksoimme kuitenkin taukopaikalle Pihtilammen laavulle ja retkipurilaisten ja nötkötin pariin. Muutaman tunnin metsässä möngerrys oli tehnyt taas tehtävänsä ja eväskassi keveni vauhdilla.

Lounaspaikka.

Vielä oli kävelymatkaa jäljellä. Poikkesimme merkityltä reitiltä kävelläksemme viimeiset kilometrit metsätietä pitkin. Jos metsässä pysyinkin hyvin ukon vauhdissa, niin hiekkatiellä sain kipittää ihan tosissani Martti "Long legs" Tammiston perässä jotta en jäänyt jälkeen.

 Suo.

Röllimetsä.

Kämpälle saavuttuamme pakkasimme auton ja suuntasimme kohti kotia.

Kiitos Laipanmaa ja metsä, olitte kivoja. Ja kiitos isä seurasta!

Kuvat: Siiri ja Martti Tammisto