Nuuh nuuh ja hoh-hoijakkaa

Heipä hei! Long time, no see. Long time, no A-B-C!

Siinähän kävi sitten niin, että Siiristä loppui patterit. Tuli väsy. Jäi jopa parit reenit välistä. Ei jaksanut edes kirjoittaa Hiirenvimmaan.

No ei hätää, kyllä tämä tästä. Edelleen väsyttää, mutta oman väsymyksensä tunnustamalla sai kouluhommiin vähän lisäaikaa ja muuta helpotusta, niin ei tarvitse ihan väkisin jaksaa. Eihän tässä nyt dobermannin selässä olla! Ihan vain yritetään saada opintopisteitä ja valmistua. Ja vähän tehdään töitä samalla, niin saadaan voita siihen leivän päälle.

Loma tekisi hyvää. Mutta siihen ei nyt vielä ole mahdollisuutta. Mutta te lomailijat siellä lomillanne, varsinkin jos olette lumisissa paikoissa, niin pitäkää ihanaa.

Tällä viikolla on paljon tätä:


Vaikka siinä onkin hieman järjesteltävää, että joku on aina kotona tasaisin väliajoin kusettamassa ja rapsuttamassa, niin on se ihan siistiä lähteä töiden jälkeen kävelylle, ja saada rötköttävä karvaläjä syliin kun katsoo Tosi etsivää.

Mutta Neiti Luonto hei, mitens olis pikku pakkanen? Jos edes ihan vähän saataisiin elohopea niiaamaan, niin säästyttäisiin paljolta pyyhepyykiltä. Rapamahat.

Oodi reenikavereille

En ole joukkueurheilija. En pidä koulussa ryhmätöistä. En ehkä ole töissäkään kovin hyvä tiimityöntekijä. Tekisin mielummin itsenäisesti ja yksin. Yksinäinen susi.

Mutta reenaaminen yksin on ihan typerää.

Jos kehityksen kannalta tärkein asia on hyvä valmentaja, niin reenikaverit tulee hyvänä kakkosena.

Hyvä reenikaveri kannustaa ja repii sinusta enemmän irti, kuin mitä itse antaisit. "Tehdään vielä yksi ja se on sit siinä." Ja toisaalta reenikaverilla on "lupa" ja velvollisuus ymmärtää kun on paska meno, ja antaa vähän narua, lempeästi taputtaa selkään ja kertoa joku vitsi. "Mua pierettää koko ajan."

Reenikaveri voi huomata jotain mitä itse et huomaa ja auttaa kehittymään. "Hei kattokaa nyt mun pyllyä, puristanko mä sitä?"

Reenikaveri on syy lähteä reeneihin. "'No pakko mennä kun me sovittiin, että mennään."

Ja reenikaveri ymmärtää kuinka hienoa on, kun on oppinut jotain uutta. "Hei nyt sun käsi tulee tohon eteen niin, etten mä pääse vetään sua lättyyn!"

Olen ehkä onnekkain likka ikinä, koska minulla on monta hyvää reenikaveria. Siis kiitos Jutta ja Ville, Anna ja Piia, Mikko ja iskä. Ilman teitä olisi jäänyt moni lenkki ja maastavetoenkat tekemättä, hiihtää en osaisi vieläkään, eikä pataanottaminen olisi hauskaa.

Virtuaalinen pala kiitoskakkua. Kiitos!

PS. Al-le kuu-kausi laskias-pullaan on, las-kin ai-van it-se äs-ken, kun rupes tekeen mieli pu-ul-laa.

Tekstiiliurheilija

Mistä lähtien pitkäkalsaripaidat ovat olleet näin hyvännäköisiä?

Helly Hansen Dry-kalsaripaita. 

Missä rumuus? Missä nämä-ovat-ihan-uudet-mutta-näyttävät-vaarilta-perityiltä -materiaalit?

Ja katsokaa näitä trikoita! Jos hinta ei olisi satanen ja vähän päälle, olisi nämä jo minun. MINUN!

Nike Pro Magical Kaleidoscope (kuva täältä).

Laserleikkaukseen säästäminen on välillä todella vaikeaa. Koska kivoissa reenivaatteissa kekkulointi on yksinkertaisesti kivempaa kuin tyhmissä. Ja huono reenifiilis voi muuttua hyväksi, kun saa laittaa jalkaan pinkit lenkkarit. Ja koska alennuksessa on samat treenipöksyt, jotka on jo todettu huippuhyviksi voittajahousuiksi, mutta eri kuosissa.

Ja entisestä huhtikuussa kolminkertaistuva työmatka sujuisi ihan takuulla jouhevammin, jos alla olisi uusi polkupyörä. Pakko se on myöntää: valmistumismotivaatiokassini on vaihtumassa motivaatiopolkupyörään.

Taistelijan tammikuu

Vuoden 2014 ehkä pisin kuukausi on ohi. Huraa!

Tai ainakin se tuntui pitkältä. Tai ainakin sen alku tuntui pitkältä, viimeistä viikkoa en muistaakseni ollut läsnä (vaikka oikeasti kyllä olin, tammikuun kuvastakin näkee mitä kaikkea puuhasin).

Ensiksi katsaus vuoteen 2013. Koska Heiaheiasta saa koottua kuvaajat myös koko vuoden rimpuiluista, tein pienen vuosivertailun.

Vuosi 2012.

Vuosi 2013.

Kolme asiaa:

1. Vaikka itse urheiluun käytetty tuntimäärä tai treenikerrat eivät olekaan lisääntyneet merkittävästi, oli 2013 vuoden liikunta jakaantunut tasaisemmin koko vuodelle.
2. Vuoden 2013 työ- tai koulumatkapyöräilyjä ei ole merkattu Heiaheiaan, mutta Runkeeperin mukaan fillarilla tuli sotkettua 630 kilometriä.
3. Harrastamani lajit ovat muuttuneet rankemmiksi baletin ja pilateksen jäätyä ohjelmistosta (toistaiseksi) kokonaan.

Millainen tulee vuodesta 2014? No tammikuu oli ainakin vauhdikas.

Paljon hehkutetun thainyrkkeilykurssin lisäksi tammikuun paras juttu oli Pirkkalan nuoren seurakunnan ei-enää-niin-nuorille (vaikka mun mielestä ihan pentuja äidin oomme kaikki) järjestetty kiipeilysessio Tampereen kiipeilykeskuksella. Oletin itkeväni äitiä apuun heti 1,5 metrin korkeudessa. Mutta kiitos mahtavan parini Sohvin, uskalsin kivuta seinän kattoon saakka jopa kaksi kertaa. Kiipeilykeskuksen nettisivujen mukaan ilmatilaa itseni ja lattian väliin jäi siis 9,5 metriä. Aika hyvin korkean paikan kammoiselta muijalta, joka ei ole koskaan ennen kiipeillyt. Leijuin koko viikonlopun, taputtelin itseäni selkään ja kehuin. Hyvä tyttö!

Tammikuu 2014. 

Kiipeilyssä onnistumiseen kiteytyy lähes kaikki mitä olen halunnut reippailullani saada aikaan. Olen saavuttanut olotilan, jossa kroppani pystyy ja jaksaa asioita, mihin minusta ei aikaisemmin ole ollut. Tuntuu, ettei mikään ole oikeastaan mahdotonta, ja että kaikki on vain omasta viitseliäisyydestä ja tahdosta kiinni. Aika siistiä.

Huh mikä aloitus vuodelle! Tästä on hyvä jatkaa.

PS. Pää on niin täynnä työn ja koulun yhdistämistä ja gradua, etten eden yritä asettaa itselleni mitään tavoitteita. Haluan kyllä keväällä kokeilla kuinka pitkälle ja lujaa jaksan juosta. Mutta en halua kuormittaa itseäni yhtään enempää asettamalla tavoitteita joiden tavoitteluun minulla ei riitä bensa. Kevään merkittävin urheilusuoritus olkoon siis maisterin paperit. Se riittää.

Eväsmömmö

Ai että kun herahti vesi kielelle kun kaivoin pakastimesta lounasevästä töihin mukaan. 

Pitäisiköhän miettiä näiden yllätysrasioiden nimeämistä vähän uudestaan?

Nastarenkaat alle

Katsokaa kuinka hienot lenkkarit sain (Mummulta) syntymäpäivä- ja joululahjaksi! Miten Mummu tiesi?

 

Kyllä kelpaa! Merkki on tuttuputtu Inov-8 ja malli Oroc 280. Lenkkarit ovat erittäin joustavat ja kevyet, mutta nastapohjan lisäksi talvikelpoisuutta tuo kesälenkkareita paksumpi kangas. Ei nämä mitkään toppalenkkarit ole, pakkasella varpaita paleltaa lenkin alussa. Mutta koska niillä voi askeltaa talviteillä kuten peruslenkkareilla, ilman apua-mä-kohta-liukastun-täytyy-varmaan-töpötellä-reidet-jumiin -askelia, rullaava askel lämmittää varpaatkin.

 

Tammikuun tavoite 30 minuutin 5k:sta on jäi haaveeksi. Nyrkkeily- ja kuntosalireenit osoittautuivat niin rankoiksi, ja pakkanen oli niin kova, että lenkkejä taisi tulla tehtyä vain kaksi. Pitäisiköhän etsiä keväälle jokin sopivan lähellä järjestettävä ja rento juoksutapahtuma, jossa voisi yrittää uutta ennätystä? Ja käydä (satunnaisilla) lenkeillä vain fiilistelemässä (eli juoksemassa just niin lujaa kuin sillä hetkellä tuntuu, ilman tavoitteita)?

 

Varusteista ei talvilenkkeily nyt ainakaan ole kiinni. Irtoaako persus sohvalta, se onkin sitten eri asia.

Hyvä mies

Katsokaa mitä mies toi järveltä.

 

Hyvä mies.

Edit: Kalaliemihommia

 

Edit taas: Ja liemestä soppa. Mutta se meni niin vauhdilla naamariin, ettei edes kuvaa ehtinyt ottaa.

Kannikat

Tampereen Kauppahallista löytyi kaksi suosikkiasiaani yhdessä, nimittäin kantapalat ja riista.

Poronkannikat!