torstai 14. kesäkuuta 2018

Pikkuhiljaa takaisin omaksi itsekseni

Huh huh! Voi tätä elämää.

Kotonaoleminen ole muuttunut yhtään helpommaksi äitienpäivän jälkeen. Ei sitten yhtään. Mutta sentään yksi asia on oikeaan suuntaan. Ja se on fyysinen kuntoni.

Raskaana voi ja kannattaa liikkua. Mutta mahan kasvaessa liikkuminen vaikeutuu ja jotkin asiat muuttuvat mahdottomiksi tai vaarallisiksi. Taisin käydä kuntosalilla ja uimassa vielä synnytystä edeltävällä viikolla. Koska halusin ja teki mieli. Mutta tajusin kuitenkin käydä laittamassa kuntosalijäsenyyden tauolle.

Synnytyksen jälkeen liikunta pitää aloittaa varovasti. Kroppaa pitää kuunnella ja tunnustella miltä liikkuminen tuntuu. Itse palasin salille jo elokuussa. Vauva tuli etuajassa, joten kuuden viikon toipumisaika loppui elokuun alkuun. Olin todella salin tarpeessa. Ensimmäisissä ”reeneissä” en tehnyt varmaan oikein mitään. Ja ensimmäiset monta kuukautta toimin salilla samalla tavalla kuin olin toiminut raskauden viimeisten kuukausien aikana. Koska sillä tavalla en rasittanut esim. suoria vatsalihaksiani, jotka siis karkasivat kylkiin mahan kasvaessa, ja jotka voi pilata kokonaan jos alkaa synnytyksen jälkeen liikaa riehumaan.

Olen liikkunut säännöllisesti silloin kun on huvittanut. Ja pikkuhiljaa sitä on pystynyt tekemään enemmän. Polvet eivät enää vatkaa kyykyssä. Tekee mieli ottaa vähän juoksuaskelia.


Kesäkuun alussa osallistuin työporukan kanssa Likkojen Lenkille. Eivät likat kertoneet että halusivat juosta kympin. Juoksutarra paitaan ja menoksi. Päätimme työkaverin kanssa, että lähdemme yrittämään koko kympin juoksemista. Eli ei kävelyaskelia. 2014 vuoden juoksureeneistä muistin, että vauhti tappaa. Ja yllätyksekseni sopiva rytmi löytyi heti ja askel oli kevyt. Vähän alle 1,5 tuntiin sen hölkkäsimme, itsemme voittajina maaliin!


Fiilis oli kyllä aivan sairaan hyvä! Vaunulenkeillä olin saanut peruskunnon sille tasolle, että ilman juoksureeniä pystyin hölköttelemään 10 kilometriä ilman ongelmia, otin jopa loppukirin.

Sen jälkeen olen saavuttanut pari muutakin itselleni tärkeää asiaa. Nostin toukokuussa penkistä 47,5 kiloa, mikä on siis vain 2,5 kiloa alle ennätykseni. Ja tänään kyykkäsin 65 kiloa, joka on yllätyksekseni myös vain 2,5 kilon päässä ykkösmaksimista. Mitä ihmettä?! Ja kyykkyjen kanssa olen ollut todella ongelmissa: kuukausien ajan jalat meni heti ihan sementtiin kun yritin kyykätä. Viimeksi alkuviikosta etukyykyssä. Ja silti tänään takakyykky kulki kuin parhaimpina päivinäni.

Tämä on todella tärkeää! Omaa aikaa ei käytännössä ole. En ole nukkunut kokonaista yötä yli vuoteen. Pää on vieläkin ihan hattarassa enkä ole saanut tehdä mitään älyä vaativaa kuukausiin. Mutta nyt olen saanut edes jotain entisestä itsestäni takaisin. Ihanaa!

Huhtikuinen salimuijan pukkariselfie. GRLPWR!