perjantai 28. syyskuuta 2012

Syyskuinen vaellus - Osa II: Sunnuntai

Hyvää huomenta!


En ollut aivan varma, onko jo aamu, kun tuhisin tietoisuuteen sunnuntaina makuupussin syövereissä. Mutta avattuani silmät ja saadessani jättiannoksen auringonvaloa suodattamattomana naamalleni, totesin, että on.

Aamulla aurinko paistoi matalalta ja suoraan laavuun.
Ehdin ottaa pari valokuvaa ja ihmetellä aamun ihanuutta kun kanssamatkustaja lopetti kuorsaamisen ja heräsi myös. Aamupalapuuhiin siis.

Miksi en ole ennen ymmärtänyt kuinka hyviä retkieväitä valmiiksi keitetyt kanamunat on?
B&B. Nyt oli vuorossa se jälkimmäinen B.
Aamupalan jälkeen tajusimme olevamme, ihme kyllä, täysin notkeita, reippaita ja ilman kolotuksen häivää. Päätimme jatkaa siis reippailuviikonloppua. Kamat kanoottiin hops, kanootti lähtörantaan lip lap ja Siikanevalle vrum vrum.

Hihii. Ihana kameramies.
Ihanat pitkospuut.
Ihana suo.
En oikein tiedä mikä niissä pitkospuissa oikein on. Mutta mun oli niitä ikävä.

Lauantain aarniometsäeräilyn jälkeen pitkospuilla kävely oli helppoa ja hauskaa. Siikanevan lenkki, noin 9 kilometriä, taittui muutamassa tunnissa. Näköalapaikalla syötiin loput eväät, koska eihän retkieväitä takaisin kotiin kanneta.

Vaellusreissu oli juuri sitä mitä kaipasin tämän hullun syksyn keskelle. Mieli keveni.

Hyvä metsä!

Kuvat: Siiri ja Martti Tammisto.
Reissun ensimmäinen osa löytyy täältä.


Aamuitku

Niin siis oikeesti mä luen tenttiin (aiheena Managing Global IT Strategies and Challenges... niin, että semmosta). Mutta kun pitää aamupala syödä, niin mä ajattelin että jos mä aamupalan ajan ihan vähän katson eilistä Dancea. Siis ihan vähän...

No itkuhan tästä tuli. Poru alkoi alkushowtanssipläjäyksen kohdalla ja loppuu varmaan vasta kun suljen toosan ja palaan ton ihanan 600-sivuisen paperiharkon pariin.

Kiitos Iltalehti.

SS-joukot on ihanat. Hyvä Sami ja Saara-Elina. Mä vuodan kuiviin. Snif! Pakko nesteyttää.

Mä en tiedä voisinko liikuttua enää yhtään enempää TV-ohjelman takia. Ehkä jos nyt joku kertois että noi SS-joukot rakastu toisiinsa siellä boot campilla. Mutta koska en lue juorulehtiä, en ehkä koskaan saa tietää...

Terveisin toivoton romantikko, jonka aamukahvi on nyt suolaista.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Käynnistysvaikeuksia - eli vko 38

Tossa noin.

Vaellusviikonloppu tuntui jäsenissä vielä alkuviikosta, enkä vieläkään ole saanut tätä koulu-työ-yhdistelmäajoneuvoa käynnistymään kunnolla. Mutta muuten ihan jees viikko. Juoksureeni jäi taas väliin, mikä ei ole hyvä juttu. Ja torstai-illan pilates, olin ihan naatti, en jaksanut. Molemmat asiat heijastavat aikataulujen organisoinnin vaikeuksia.

Viikonloppu meni talkoissa, joissa ensimmäisen päivän olin muonavastaavana ja vähän apurina ja toisen päivän täysapurina. Otin kivilaattojen siirtelyn, hiekan lapioinnin ja sorakummun tasoittamisen urheiluna. Ainakin siltä se nyt kropassa tuntuu.


Notes to self:

1. Aseta juoksureeni salireenin edelle prioriteettilistalla.
2. Muista, ettei koululla ole ikinä parkkipaikkoja, eli pyöräile.
3. Aloita joka aamu klo 6:30. Eli mene salille, tee juoksureeni tai väännä kouluhommia. Mutta älä nutaa.
4. Lopeta kaikki nutaaminen. Siihen ei ole aikaa. Piste.

Hyvää maanantaita!


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kesäkurpitsalasagne ja gluteeniton valkokastike

Kuva on huono mutta ruoka oli hyvää.



Lasagne oli siis muuten perinteinen lasagne, mutta makaronilevyjen paikalle oli ladottu noin 5mm paksuisia kesäkurpitsan siivuja. Koska kesäkurpitsa luovuttaa paljon nestettä paistuessaan, ei jauhelihakastikkeen tarvitse olla kovin nestemäistä. Paistettu jauhelliha, sipuli, sienet ja tuoreita tomaatteja paloiteltuna riittää hyvin.

Koska lasagne ei ollut vain minulle, vaan myös hänelle, oli toisessa reunassa yhden lasagnelevyn levyinen kaistale perinteistä lasagnea, eli kesäkurpitsan tilalla ainakin kahdessa kerroksessa makaronilevyjä. Oli sekin kuulemma hyvää.

Koska en oikein itse meinannut löytää hyvää gluteenitonta valkokastikereseptiä, jaan hybridikastikkeohjeeni (koottu siis eri ohjeiden perusteella). Olkaa hyvä.

Valkokastike (riitti yhteen vuoalliseen lasagnea)

Lämmitä 5 dl kevytmaitoa
Lisää vajaa puolipakettia koskenlaskijajuustoa kuumaan maitoon (samaan soppaan voi nakata epämääräiset juustonjämät jääkaapista)
Mausta ronskisti maustepippurilla, kohtuullisesti valkopippurilla ja varovasti suolalla.
Sekoita 1/2 dl kylmää maitoa 3 rkl maissijauhoa ja lisää se kuumaan kastikkeeseen. Sekoita hyvin ja vahdi ettei pala pohjaan.


torstai 20. syyskuuta 2012

Syyskuinen vaellus - Osa I: Lauantai

En muista koska viimeksi olisin ollut niin monta tuntia putkeen vain hyvällä mielellä. Sellainen se metsä on. Ihana.

Vaellusretki isän kanssa on ollut suunnitteilla ainakin pari vuotta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Ensin ajoimme auton Pukala-järven rantaan. Makuupussit, -alustat, ruuat ja vaihtovaatteet kanoottiin ja melomaan.

Melontakartta. K kuin kanoottiranta ja L kuin laavuranta.
Ristikuva.
Kanootti laavurannassa.
Laavu.
Kanootti ja yöpymistarvikkeet jäivät laavulle, me lähdimme tarpomaan. Ennen evästaukoa näimme sorsalammen (jonka sorsat osoittautuivat puisiksi), metsästyskoiran gps-panta kaulassa (ei tullut kovin lähelle mutta morjesti), täydellinen kuvakirjakärpässienen ja kaksi sukeltajaa.

Isä.
Röllimetsän pitkospuut.
Isä vastasi teknisestä varustuksesta sekä reitistä, minä ruuasta, joten kaikki oli gluteenitonta.

Metsäkeittiö.
Metsähampurilainen.
Metsäläinen.
Tarvoimme kuusi tuntia ja 10 kilometriä. Maasto oli kohtalaisen haastava, polku kapea ja reitti mäkinen.

Enää kolme kilometriä Röllimetsää.
Ooh, suppiksia!
 Sää oli täydellinen ja seura mahtavaa.

Saaliista tuli iltaruoka.
Laavulta pääsi viereiselle pikkusaarelle siltaa pitkin.
Silta eli Pukalan portti.
Vaelluksen jälkeen noukimme hirvikärpäsiä piposta ja teimme ruokaa. Auringonvaloa riitti vielä muutama tunti. Ja kun se loppui, nuotio valaisi. Iltapalaksi nuotiomakkara ja yömyssy (isä muisti viskin, hyvä isä!)

Iltanuotio.
Väsymys tuli hyvin nopeasti auringon laskettua, en edes tähtiä jaksanut tuijottaa. Viimeiset klapit nuotiolle ritisemään ja makuupussiin. Ihana päivä. Hyvää yötä.

(Kuvat: Siiri ja Martti Tammisto)

Edit: Vielä vaelluskartta mukaan!


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kermaa tikun nenässä

Tässä on luultavasti kesän viimeinen tikkujätski. Ostin sen koska tarvitsin apua vääntäytyä luennolle, joka oli viimeviikolla niin huttuista shaibaa, että oikein pisti miettimään mistä ihmeestä ihmisille maksetaan.

Se oli hyvää. Ah jäätelö. Olen luennolla. Ei ihan niin huttua kuin viimeksi. Tai ehkä arvostelukykyni on hämärtynyt jätskistä.

tiistai 18. syyskuuta 2012

So you think you can DANCE!!!

No nyt ollaan aiheessa, joka on vaan niin vitun TÄRKEE! Joo, kyseessä on televisio-ohjelma. Mutta oikeasti kyseessä on urheilulajeista rakkain, paras, vaikein, esteettisin ja vaikuttavin. Eli tanssi.

Kyllä, se on urheilua. Vaikka lähimpänä tanssia liippaavat lajit, mitä olympialaisissa näimme, olivat kuviokellunta, permantosarja voimistelussa ja nyrkkeily, niin kuulkaa enot kun kerron: tanssija on urheilija. Vai eikö muka?

Urheilija. Taiteilija. Tanssija.

En aio tämän kummemmin selittää miksi tanssija on urheilija. Jos et usko, tsekkaa!

Ja Dance on parasta mitä televisiossa on tästä lajista näytetty.

Dancen ensimmäisen tuotantokauden tanssijoita. Hoplaa!

Sen lisäksi että ohjelma näyttää tansiijoiden ylivoimaisuuden urheilijoina, niin Dance-tunnin aikana näkee myös i-ha-ni-a vartaloita. Ja puhun nyt varsinkin naisten vartaloista. Koska pidän "kurveista" ja "möykyistä" ei balleriinojen tai klassisten miestanssijoiden vartalo ole se, mikä eniten silmääni miellyttää. Mutta jos urheilee, ehkä rankimmassa lajissa ikinä, 6-8 tuntia päivässä, plus näytökset, niin ei ole ihme ettei rasva ja lihas jää kiinni.

On ehkä vähän väärin puhua tanssijoiden vartaloista esteettisinä ihanteina tai arvostella niitä. Onhan se ihan eri asia kun arvostella sellaisen urheilijan vartaloa, jonka lajina on estetiikka, kuten erilaisten fitness- ja kehonrakennuslajien harrastajat. He urheilevat saavuttaakseen tietyn ulkomuodon. Se, kuinka nopeasti he juoksevat, paljonko nousee penkistä, kuinka notkeita tai liikkuvia he ovat, sillä ei ole heidän lajeissaan juurikaan merkitystä.

Noin. Helppoa.

Mutta arvostelen silti. Sillä tanssijoiden joukosta löytyy naisia, joiden vartalo vastaa täysin omaa ihannevartaloani: voimakas, linjakas, hallinnassa. Näillä tytöillä ei selluliitti reisiä vaivaa eikä allit heilu. Kuten esimerkiksi ihana Jasmin Geselle. Mahtava kroppa, jokainen liike on tahdonalainen, kaikki on hallinnassa. Ja mikä ihana voimanpesä Carita Grönholm.

Mielestäni on älyttömän seksikästä kun ihminen hallitsee oman kroppansa. Näiden kahden Dance-jakson aikana ei näkynyt sellaista miesvartaloa, joka saisi meikän viisarin värähtämään (ja joo, ei mulla oo viisaria mutta kyl sä tiädät), kaikki olivat joko liian nuoria tai laihoja (tai liian herkkiä). Mutta eiköhän tästäkin tuotantokaudesta saada vipinää meikän lahkeeseen. Kunnon street dance höykytykset kourivat herkistäkin pojista isoja miehiä :)

No mutta vakasti sanottuna: mikäli pääsemme tällä kaudella näkemään edes yhden niin hienon, sykähdyttävän ja taitavan teoksen, kuin viime kauden Lauran ja Jeren duetto Emma Salokosken Veden alla -biisiin, on kausi lunastanut lupauksensa. Itku tuli.

Vaikka maanantaibaletti on ihana, ei se ihan tyydytä tarpeitani. Haaveilen jostain rajumasta baletin kaveriksi. Miksi, voi miksi, pitää tanssituntien olla niin perkeleen kalliita? Äh.

Tänä syksynä tyydyn Danceen. Kisastudio pystyyn!


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Joujou - vko 37

Hyvä meininki!




Yksi salireeni jäi tekemättä, ja molemmat juoksureenit. MUTTA pääsin sekä baletti- että pilatestunneille ja iskän kanssa vaeltaan.

Kaksi päivää metsässä ja yö taivasalla. Ei paljoa tentit tai työjadajadat mieltä paina.

Hyvää yötä!


Bed&Breakfast

Ainakin jos tuot itse sängyn ja aamupalan.

Hyvää huomenta!



Edit 18.9.: Vaihdoin paremman kuvan... aamun hämärissä ei kännyssä riittänyt poweri.


tiistai 11. syyskuuta 2012

Otsalamput ojoon

Muurassaaren Jukola 2012!

Kartta kouraan ja rämps rämps.



Eka rasti löytyi. Jee! Juosten tulee sumuisia kuvia.






Ja löytyi myös toka, kolmas ja neljäs rasti.

Maalissa. Jee taas!

Viestikisassa riittää jännitystä. Ensin pitää odottaa että pääsee radalle, sitten pitää odottaa että joukkuekaverit tulee maaliin. Ja sitten pitää odottaa tulosta. Arghh!

Voitonsarvi.

 
Ja voittaja! Hyvä keltainen joukkue!

No niin, koska iltarasteille?



perjantai 7. syyskuuta 2012

Retki Helsinkiin

Vaihtoehtoja on kaksi:

1. lue tenttiin (kirjoina hyvin sekava ja filosofinen Digitaalinen kulttuuri ja ei-niin-sekava mutta kirjoittaja on selvästi turhan ihastunut kirjoitustyyliinsä Sound Media).
2. muistele viimeviikonloppua.

Hmm... aika paha.


Jos kuitenkin antaisin noiden kirjojen ihan hetken olla... Flunssaisena päähän saattuu ihan ilman yrittämistä.


Suomessakin on kiva olla turisti. Syödä ihan älyttömän hyvää sushia (Aikatalosta, Ateneumin takaa, löytyi semmoinen aika pieni mutta ilmeisen suosittu paikka).  Käppäillä kintut muusiksi. Juoda kuohuviiniä. Kastua ihan litimäräksi (no, sen olisi voinut jättää väliin, mutta minkäs teet).


Nukkua hotellissa jossa on sinua varten siisti huone, valkoiset lakanat ja aamupala valmiina.

Mutta ennenkun menee nukkumaan niin kannattaa vielä vähän syödä. Esimerkiksi Ravintola Suolassa. Suosittelen. Todella hyvää ruokaa. Vielä kun saavat tarjoilun ruuan tasolle niin edessä on loistava tulevaisuus.

No niin, nyt sitä ruokaa. Ensin alkuruoat.


 Paprikakeitto juustovaahdolla. Vaahto, tuo omituinen yllättäjä, uuden fänsyääs-keittiön lempilapsi.


Lintualadobi punaherukkahillokkeella. Makujen taittajana muutama tuollaista rasvassa paistettua mutta makeaa leivonnaisen siivua. Kunhan opin enemmän niin osaan kertoa mikä tuo leivonnainen on (muistaakseni ranskalaista keittiötä).

Ja pääruoat.


Todiste tilanteen hartaudesta. (Sekä siitä, että tärkein koruni, kultainen ristikaulakoru, oli mukana Helsingissä. Sitä ei enää seuraavan päivän iltana ollut kaulassa. Sen hukkuminen harmittaa niin paljon, että olen koko viikon vältellyt asian ajattelua.)


Haudutettua vasikanposkea ja juureksia. Poski oli juurikin niin älyttömän hyvää kuin mitä yönyli hautunut rasvainen liha voi olla. Mutta makumaailma oli yllättävän raikas.

Entrecôte lohkoperunoilla ja sienikastikkeella. Hyvää, todella hyvää. Maut olivat perinteisemmät ja tummemmat kuin poskessa.


Jälkiruokana vanilja panna cotta ja mustaherukkasorbettia. Taivas!

Kuvista puuttuu sisäiseen lämmitykseen tarvittu viskitoti aperitiivinä sekä pullollinen punkkua joka solahti ruuan kanssa. Oltiin ehkä hieman hönössä kun hotellille päästiin, mutta c'est la vie!

Hyvin nukutun yön jälkeen voi lähteä vaikka Suomen linnaan.









Ja jos oikein hyvä säkä käy, pääsee illalla katsomaan ja kuuntelemaan suuren muusikon Leonard Cohenin konserttia. Ja ennen kotiinlähtöä ostaa laukun.

Onhan niitä, tapoja viettää viikonloppua.