sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pakkasakka

En tiedä johtuuko talvi-ihastukseni siitä, että olen joulukuussa syntynyt. Vai siitä, että olen ymmärtänyt että talven kylmyys on pukeutumisesta kiinni. Mutta minä pidän talvesta. Ja tarkoitan siis sitä talvea, jossa on lunta ja pakkanen.

Jääseikkailija S. Punanenä.
Pidän talven väreistä ja sähköstä. Pidän siitä kuinka järven jää pitää kammottavaa pauketta ja värähtelee. Se pelottaa. Otan kiinni kädestä ja muistan että luonto on minua mahtavampi. On ihmeellistä kuinka voin tänään kävellä samassa kohtaa missä kesällä uin. Tuolla jään alla on kaloja.

Nyt hymyilyttää jo, ranta on lähellä. 
Pidän siitä miten puut piilottavat ravintoaineensa syvälle sisuksiinsa. Karu on kaunista.

  
Pidän narinasta joka kuuluu jalkojen alta kun kävelee lumella. Pidän muodoista jotka talvi saa aikaan.

Neljä vuodenaikaa. Jokainen yhtä hyvä.

Pitäisiköhän taas opetella hiihtämään?


maanantai 21. tammikuuta 2013

Voe räkä

Nyt on pää täynnä. Ei viunaa, ei, tipaton on edelleen voimassa. Vaan räkää.

Ei mikään infernaalinen flunssa. Norsu ei vielä istu naaman päällä. Mutta ajattelin, että se norsu vois jäädä tulematta, että tämä jäis tähän ja jäin heti saikulle.

Lenssussa tekee aina mieli keittoa. Chilikeittoa. Jotain joka avaa nenän ja pään. Onneksi jääkaapissa on aina vihanneksia ja chiliä. Tukkoisellakin naamalla pystyy pilkkomaan kesäkurpitsaa, porkkanaa, parsakaalia, sipulia, palsternakkaa, vihreitä papuja, selleriä ja kuivattuja suppiksia. Mausteeksi soppaan pääsi puolipurkkia kookosmaitoa, laakerinlehti, suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja kaffirlimetinlehti.

 
Oh, läskiohjelmien kuningas Biggest looser, soppaa ja raejuustoa. Maistuis varmaan sullekin. Kyllä tämäkin tästä.


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Museoita ja arkkitehtuuria Tallinnassa - osa 3

Hip hei! Tämä on joululoman Tallinnan reissusta viimeinen juttu.

Sen, mitä poreammeessa huljuttelulta, nukkumiselta, shoppailulta ja syömiseltä ehdimme, vietimme laahustellen pitkin Tallinnan katuja ja tutkien parin museon tarjontaa.

Kadriorgin palatsi, rakennettu 1700-luvun alussa.



 
Matka taidemuseo Kumuun taittui ratikalla ja kävellen, kuten turisteille neuvotaan. Lähin ratikkapysäkki on Kadriorgin puiston laidalla, ja päästäkseen Kumulle, on puiston läpi käveltävä nafti kilometri. Kävelymatkalla voi ihmetellä Kardiorgin palatsia ja Presidentin linnaa, puisto ja palatsin piha ovat kesällä varmasti hienommat kuin nyt.




 

 
Kumun joulukuiset näyttelyt eivät olleet mitenkään erityisen sykähdyttävät, vaikka Eestin nykytaiteen historiaa esittelevä näyttely pistikin miettimään, onko kansan "taiteellisen identiteetin" löytymisessä, kasvutarinassa, samat kasvukivut kuin ihmisen elämässä, kuten murrosikä. Kumun kokoisen museon kaikkea tarjontaa ei pysty käymään kerralla läpi. Mutta käymisen arvoinen paikka se on silti. Arkkitehtuurillisesti rakennus on todella hieno, ja kahvion lounas yllätti erittäin positiivisesti.

Kana-ceasar salaatti.

 
Kumu on oikeasti niin lähellä keskustaa, ettei sinne pääsemiseen tarvitse ratikkaa. Matkalla voi töllistellä arkkitehtuuria. En usko että kaavoittajalla on hirveästi sanomista siihen miten Tallinnaa rakennetaan. Olen muissakin vanhoissa Neukkukaupungeissa ollut häkeltynyt siitä, miten vieri vieressä voi olla miljoonien arvoinen pilvenpiirtäjä ja hylätty betonihirviö. Mutta Tallinnasta löytyy myös ihanan ennakkoluulotonta ja rohkeaa asuinrakentamista.


Piparkakkutalot...
... ja naapurissa jotain ihan muuta.

 

Betonihirviö.

 

Paloasema.
Tallinnan kaupunki on panostanut museoihinsa ja erittäin hieno näyte panostuksesta on Lennusadam. Museo on rakennettu vanhaan lentosataman vesitasohalliin. Näyttelyssä on panostettu kaikkii aisteihin, lapsille (ja hölmöille aikuisille) löytyy kaiken laista puuhasteltavaa ja, mikä parasta, museossa pääsee tutustumaan ihan oikeaan sukellusveneeseen.

 

 

Sukellusvene Lembit.
Kannella.
Sisällä. Luulen ettei sukellusveneeseen voitu palkata kuin keskivertoa pienempikokoisia miehiä.

 

Ylipäällikkö merikapteeni Tammisto.
Hölmö aikuinen.

Miinapuisto.

Joku kaivaa verta nenästä.

 
Niin, ja sitten on tietysti Vanhakaupunki. Söpö kuin mikä.

Vanhakaupunki.

Matkailijat.

 

 
 Panorama. Kuvia klikkaamalla niistä näkee isommat versiot.
Täytyy varmaan mennä kesällä uudestaan. Näkemättä jäi vielä monta puistoa ja puutarhaa.


perjantai 18. tammikuuta 2013

Pukeutuminen on pakkaskysymys

En tiedä mikä on tullut ihmiseen. Onko joulun mässäily ja laiskottelu aiheuttanut puutostilan, vai olenko vain tullut riippuvaiseksi reippailun tuomasta olosta. Mutta tämä on jo toinen perjantaiaamu putkeen kun haluan mennä kävellen töihin. Siis kävely on se mieluisin vaihtoehto, kivempi kuin autoilu. Perustelin reippailun sillä, että mun kävi autoa sääliksi. Sillä ressulla ei ole sähköpaikkaa, kylmäkäynnistys 25 asteen pakkasella kuullostaa julmalta.

Tänään Siiriä esittää punanenäinen, lyhyt ja viiksekäs nainen.
Kerrosta toisen päälle, toppahousut, tuplatumput ja karvalakki, ei tunnu pakkanen missään (paitsi nenässä). Ja jos työmatkalla käy rimpuilemassa vähän kuntosalilla, niin on sisäinen patterikin kutosella (siis täysillä).

Hyvää viikonloppua!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Tänäänkin on hyvä päivä

Törmäsin tekstin pätkään:

"Yksi self-development-junkismia aiheuttava perustavaa laatua oleva tekijä on se, että itsensä kehittämisestä blogittaminen, puhuminen ja sen opiskelu ovat huomattavasti helpompaa kuin sen toteuttaminen. On helppoa kannustaa blogipostauksessa ottamaan hyppyä tuntemattomaan vaikkapa osakeyhtiön merkeissä kun maksimitappiona on ilkeä postaus kommenttiosioon sen sijaan, että reaalimaailmassa sinä teet konkurssin ja sinulle jää henkilökohtaista velkaa kenties kymmeniä tuhansia."

Tuolla on aurinko. Olin melkein täysin tuskastunut narsistisen-Boomareiden vuoden luennoitsija-oon käyny koulut Amerikassa-proffan strategiajauhamiseen, kun kahvitauolla sokaistuin. Aurinko, oot ihana!

Self-development-junkie. Tunnistan tyypin ja käsitteen. Siihen olisi aika helppo lopsahtaa, sellaiseen ylenpalttiseen self-developmenttiin. Materiaaliahan meinaan löytyy. Ja esikuvia myös. Mun mielestäni sekin on esimerkki siitä, kuinka sisäsyntyinen ihmisen tarve on löytää jotain "korkeampaa ja merkityksellisempää" kuin vaan tarpoa elämää läpi funtsimatta motiivejaan. Jotkut hurahtaa Jeesukseen, toiset raakaravintoon.

Asioista on helpompi puhua kuin toimia niiden mukaan. En ole pessimisti, mutta valitan asioista herkästi ja kun aloitan, ei loppua näy. Möykkä möykkä möykkä! Jos mahan rauhoittaminen oli viimekesän juttu, niin tämän talven juttu on positiivinen ajattelu. Yritän tehdä kuten paasaan.


Yliopiston aulassa on tosihienot lasiset "räsymatot". Kuvat eivät tee oikeutta taideteoksille.



Hyvällä tuulella on kivempaa kuin huonolla. Asioista nauttiminen ja kivoihin juttuihin keskittyminen on kivempaa kuin negailu. Jos se, että kaikki on itsestä kiinni, on liian heviä ymmärtää (tiedättehän sen ihmisen jolle vaan sattuu kaikkea, vastoinkäymisiä ja ongelmia, ne vaan tapahtuu juuri hänelle), niin entäs tämä: jos et voi hallita mitä tapahtuu, voit sentään hallita miten tapahtumiin suhtaudut.

Tämä seuraava juttu menee jo aika pitkälle, tiedän. Mutta antakaa hölmön uskoa. Hukkasin nimittäin viimeviikolla sormuksen jonka pyysin ja sain synttärilahjaksi (hyvä lammas!). Materiaan ei pidä kiintyä, joo joo. Mutta poikaystävän antamaan tipusormukseen saa. Etsin ja etsin, en löytänyt. Sydän kolisi jossain munuaisten kohdalla joka kerta kun muistin tipun olevan hukassa. Teki mieli valittaa piiiitkä teksti siitä kuinka nyt se on hukkunut ja voi voi voi. Mutta sitten päätin, että löydän sormuksen. Päätin, että hei, olen kuitenkin niin hyvä tyyppi, että löydän sen. Ja sitten se löytyi, yliopiston Päätalon vahtimestarin luolta, hyvästä huomasta. Joku nainen (ihana nainen, pusuja!) oli löytänyt sen ja ymmärtänyt, että hei, tämä on jollekin tärkeä, vien sen tuonne vahtimestarille.

Mulla on hienoin koulureppu ikinä!

Nyt tipu on taas missä pitää, liitämässä näppiksen päällä. Enkä mä ehtinyt myydä maitani. Mun positiivinen suhtautumiseni hoiti tipun takaisin. Ihan varmasti. Ja nyt se sama asenne pitää huolen, etten hermostu typerässä ryhmätyöpalaverissa ja jaksan jäädä vielä neljältä yhdelle luennolle.

PS. Hyvää meininkiä ei voi pysättää: juuri sain soiton, että mun autoni on jo huollettu (siihen meni alle päivä) ja että tuo suuri remontti, jonka takia otin opintolainaa, maksaa alle 300 euroa. Siis alle 300 euroa!! Mainos mainos mainos: SV Auto- ja konekorjaamo on paras!


perjantai 11. tammikuuta 2013

Piipoo piipooni

Pipopipo pipopipo piipooni...

Voitin superhyvän ulkoilupipon muutama vuosi sitten Designtorin arvonnasta. Suomalaisten suunnittelijoiden merkillä SUPERYELLOW on muutakin namia kuin vain pipot, mutta ainakin tuosta piposta voin sanoa, että se on timanttinen urheilukäyttöön.

Piponi. Se on pinkki. Jännä...


Resori pitää korvat lämpimänä, mutta pipo on muuten tarpeeksi kevyt, ettei pää ole ihan hiessä. Se mahtuu tarvittaessa hupun alle, jos viima käy älyttömäksi. Kun on ns. pipopäivä (eli tukka niin paskanen ettei kehtaa sitä näyttää mutta laskuus niin suuri ettei sitä jaksa pestä), tämä on se pipo jota käytän myös sisätiloissa.

SUPERYELLOWn nettikaupassa on alennusmyynnit. Vaikka olenkin talous tasapainoon -tilassa, tunnen houkutusta pariakin alennuspipoa kohtaan. Nämä eivät jäisi vain urheilukäyttöön:

Zeepra!

Bambi!
Violetti!

Alennuksessa on myös tosi hieno huppari. Se vaan taitaa olla juuri sen pituinen, että sen helma loppuisi minulla juuri siihen satulalaukkujen kohdalle, eli reitevän akan huonoin mahdollinen helman pituus. Muuten olisin jo klikkailut sen ostoskoriin ja kotiin. Ja jos lompakkoni olisi pulleampi, klikiti klik kävisi myös muiden kuin aletuotteiden kohdalla. Vai mitä sanotte tästä hameesta tai tästä kesähuitulasta?

Yhteistilaus, anyone?

Ps. Tuotteet sekä suunnitellaan että valmistetaan Suomessa.

Kaikki kuvat shop.superyellow.fi.


torstai 10. tammikuuta 2013

Kulinaristin Tallinna - osa 2

Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että ruoka on tärkeä asia Siirille. Ruuan pitää olla hyvää ja ravitsevaa, ja toisinaan hyvää ja sikamaista.

Koska yövyimme hotellissa ei meidän tarvinnut kantaa huolta  aamupalasta, mutta emme myöskään voineet tehdä itse ruokaa. Onneksi ravintolaruoka Tallinnassa on Suomen hintatasoa alhaisempi. Ravintolat, joissa söimme, eivät varmasti olleet halvimmista päästä, mutta jokaisesta annoksesta olisimme maksaneet Tampereella ainakin 50 % enemmän, ellemme jopa tuplasti.

Ruokapaikat löysimme ja valitsimme, museoiden kahviloita lukuunottamatta, tripadvisor.com -sivuston avulla. Sivusto on ohjannut meitä hyvien patojen ääreen muissakin kaupungeissa, emmekä tälläkään retkellä joutuneet pettymään sivuston arviointeihin ja ravintoloihin. Ja koska hyvä pitää aina laittaa kiertämään, arvostelin jokaisen ravintolan sivustolle käyntimme jälkeen.

Ensimmäisen iltamme ravintolassa Elevantissa oli älyttömän hyvää intialaista ruokaa. Mutta olimme ilmeisesti niin nälkäisiä ettemme ehtineet ottaa yhtäkään kuvaa ateriasta. Ravintolassa sai ihan ok palvelua ja ruoka oli edullista. Ja siis ihan älyttömän hyvää. Hintalaatusuhde siis erinomainen.

Yhden parhaista aterioista ikinä tarjosi Alter Ego. Koska syömme oikeastaan mitä vain, otimme 8 ruokalajin yllätysmenun. Tarjottavat ruokalajit siis vaihtelevat sen mukaan, mitä kokki haluaa tarjota. Emme pettyneet yhteenkään lautaselliseen. Ravintolan viinivalikoima on huikea ja drinkit hyviä. Hintataso hieman kalliimpi, mutta sen arvoinen. Palvelu oli erinomaista, rentoa mutta asiantuntevaa. Koko kokemus oli niin hyvä, että palasimme suoraavana iltana vielä iltapala-Tapaksille, valkosipulinen Calamari oli jotain ihan älytöntä. Voisin matkustaa Tallinnaan vain päästäkseni syömään Alter Egoon.

Sardiineja.

Siirin suosikki: mantelilla kuorrutetut pallurat joiden sisällä "verimakkaraa".

Mikon suosikki: artisokkaa, simpukoita ja juustoa.

Hedelmillä täytetty viiriäinen ja yllättäjänä erinomainen "pähkinäkerma".

Hirvenliha carpaccio.

Tonnikalaa ja hanhen maksaa. Täydellisesti valmistettu, erinomainen maku. (Mutta tässä ravintolan ainoa miinus: kovin epäeettinen lautasellinen).

Juustolautanen.

Tuulihatut ja jumalainen suklaahunajakastike (taisin syödä lusikalla suoraan kaatimesta ja tarjoilijan mukaan niin tekee monet muutkin).

Rustiikkia ja tuhtia ruokaa saimme Porgussa. Palvelu pelasi hyvin ja maha tuli täyteen. Porgun olutvalikoima oli erinomainen (vaikka itse tyydyinkin maistelemaan siideriä).

Borssikeittoa ja Porgun leipomaa leipää.

Ankkaa ja taaempana sikaa. Nam sano lihansyöjä!

Sushia söimme ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevan ostoskeskuksen Rocca al Maren Silk Sushi Barissa. Ihan älyttömän hyvää! Seuraavalla kerralla valmistaudun syömään enemmän kuin vain lounasta. Ketjulta löytyy yhteensä viisi ravintolaa, yksi Viru-keskuksessa.

Huom! Tikullinen pelkkää inkivääriä ja wasabia on hieman liikaa. Mutta avaa kyllä röörit.

Sikailun hoidimme viimeisenä iltana englantilaispubissa Drink Bar & Grill. Koputtelimme parin ravintolan ovea, mutta lauantai-iltana olisi pitänyt olla varaus kaikkii "parempiin" paikkoihin. Drinkin olut- ja siiderivalikoima oli erinomainen, tunnelma kiva, mutta ruoka pettymys. Ehkä Tampereen Soho on nostanut pubiruokarimamme liian korkeaksi, tai sitten emme olleet nauttineet tarpeeksi alkoholia, mutta kylmät ja vetiset ranskalaiset ovat iso no-no meikäläiselle. Meikäläisen johtopäätös: juo, älä syö.

Mikon hammari oli vähän parempi kuin Siirin mixed grill. Mutta juustopallot olivat liikaa, jopa tällaisille ammattisikailijoille.

Pari ravintolaa jäi vielä kokematta, täytyy siis palata tuohon kaupunkiin. Jos ei mistään muusta syystä, niin hyvän ruuan takia. Suosittelen!