Tänäänkin on hyvä päivä

Törmäsin tekstin pätkään:

"Yksi self-development-junkismia aiheuttava perustavaa laatua oleva tekijä on se, että itsensä kehittämisestä blogittaminen, puhuminen ja sen opiskelu ovat huomattavasti helpompaa kuin sen toteuttaminen. On helppoa kannustaa blogipostauksessa ottamaan hyppyä tuntemattomaan vaikkapa osakeyhtiön merkeissä kun maksimitappiona on ilkeä postaus kommenttiosioon sen sijaan, että reaalimaailmassa sinä teet konkurssin ja sinulle jää henkilökohtaista velkaa kenties kymmeniä tuhansia."

Tuolla on aurinko. Olin melkein täysin tuskastunut narsistisen-Boomareiden vuoden luennoitsija-oon käyny koulut Amerikassa-proffan strategiajauhamiseen, kun kahvitauolla sokaistuin. Aurinko, oot ihana!

Self-development-junkie. Tunnistan tyypin ja käsitteen. Siihen olisi aika helppo lopsahtaa, sellaiseen ylenpalttiseen self-developmenttiin. Materiaaliahan meinaan löytyy. Ja esikuvia myös. Mun mielestäni sekin on esimerkki siitä, kuinka sisäsyntyinen ihmisen tarve on löytää jotain "korkeampaa ja merkityksellisempää" kuin vaan tarpoa elämää läpi funtsimatta motiivejaan. Jotkut hurahtaa Jeesukseen, toiset raakaravintoon.

Asioista on helpompi puhua kuin toimia niiden mukaan. En ole pessimisti, mutta valitan asioista herkästi ja kun aloitan, ei loppua näy. Möykkä möykkä möykkä! Jos mahan rauhoittaminen oli viimekesän juttu, niin tämän talven juttu on positiivinen ajattelu. Yritän tehdä kuten paasaan.

Yliopiston aulassa on tosihienot lasiset "räsymatot". Kuvat eivät tee oikeutta taideteoksille.

Hyvällä tuulella on kivempaa kuin huonolla. Asioista nauttiminen ja kivoihin juttuihin keskittyminen on kivempaa kuin negailu. Jos se, että kaikki on itsestä kiinni, on liian heviä ymmärtää (tiedättehän sen ihmisen jolle vaan sattuu kaikkea, vastoinkäymisiä ja ongelmia, ne vaan tapahtuu juuri hänelle), niin entäs tämä: jos et voi hallita mitä tapahtuu, voit sentään hallita miten tapahtumiin suhtaudut.

Tämä seuraava juttu menee jo aika pitkälle, tiedän. Mutta antakaa hölmön uskoa. Hukkasin nimittäin viimeviikolla sormuksen jonka pyysin ja sain synttärilahjaksi (hyvä lammas!). Materiaan ei pidä kiintyä, joo joo. Mutta poikaystävän antamaan tipusormukseen saa. Etsin ja etsin, en löytänyt. Sydän kolisi jossain munuaisten kohdalla joka kerta kun muistin tipun olevan hukassa. Teki mieli valittaa piiiitkä teksti siitä kuinka nyt se on hukkunut ja voi voi voi. Mutta sitten päätin, että löydän sormuksen. Päätin, että hei, olen kuitenkin niin hyvä tyyppi, että löydän sen. Ja sitten se löytyi, yliopiston Päätalon vahtimestarin luolta, hyvästä huomasta. Joku nainen (ihana nainen, pusuja!) oli löytänyt sen ja ymmärtänyt, että hei, tämä on jollekin tärkeä, vien sen tuonne vahtimestarille.

Mulla on hienoin koulureppu ikinä!

Nyt tipu on taas missä pitää, liitämässä näppiksen päällä. Enkä mä ehtinyt myydä maitani. Mun positiivinen suhtautumiseni hoiti tipun takaisin. Ihan varmasti. Ja nyt se sama asenne pitää huolen, etten hermostu typerässä ryhmätyöpalaverissa ja jaksan jäädä vielä neljältä yhdelle luennolle.

PS. Hyvää meininkiä ei voi pysättää: juuri sain soiton, että mun autoni on jo huollettu (siihen meni alle päivä) ja että tuo suuri remontti, jonka takia otin opintolainaa, maksaa alle 300 euroa. Siis alle 300 euroa!! Mainos mainos mainos: SV Auto- ja konekorjaamo on paras!