tiistai 19. elokuuta 2014

Hollanti keväällä 2014 - Osa 3

Huh huh mikä nörtti täällä ruudun takana nököttää. Teen samaan aikaan hommia vain kolmella koneella: yksi resetoi puhelinta, toinen päivittää ohjelmistoja, ja kolmannella palautin juuri graduni. Ja tämä kaikki työpäivän jälkeen, joka koostuu öbaut 7 tunnista koneella istumista.

Hyi, likanen nörtti. Hyi!

Siirtykäämme iloisempiin ja vähemmän haiseviin asioihin: matkakuviin. Tässä viimeinen satsi keväisen puukenkäretken kuvista.

Arkkitehtuuria.
Toisen kotikatu on toisen pikkuparatiisi.
Häiden jälkeen sunnuntaina matkustimme suoraan hotellilta bussilla Haarlemin juna-asemalle, jossa iloinen, ihana ja rakas ystäväni Mieke meitä odotti. Mieke vietti oman vaihto-oppilasvuotensa kotikunnassani juuri sopivasti oman vaihto-oppilasvuoteni jälkeen. Sain siis jatkaa juurioppimani kielen käyttöä, ja Mieke sai puhua omaa äidinkieltään edes jonkun kanssa (sitä ei usko kuinka paljon voi tulla ikävä omaa kieltä ennenkun sitä ei kuule mistään). Ystävystyimme, mutta olemme tavanneet viimeisen 12 vuoden aikana vain pari kertaa. Onneksi nyt tapasimme taas.

Matkalla meren rantaan. Pyörällä, mitenkäs muuten.
Mieke käy töissä Amsterdamissa, mutta asuu lähikaupungissa Haarlemissa avomiehensä kanssa. Haarlem oli kaunis ja herttainen, ja niin lähellä merta, että vuokrasimme polkupyörät ja suuntasimme länteen. Pyöräilimme (Suomen mittakaavassa pienen, Hollannin mittakaavassa ison) hiekkaisen ja kauniin kansallispuistoalueen läpi, ja näimme matkalla ainakin pienen kauriin, jäniksen ja monta harmaata (ilmeisesti puolivilliä) ponia.

Hiekkasärkkien ponit. 
Terassilla oli tipuja.
Meri, matkalainen ja ystävä. 
Merimies.
  
Oho. 
 
Vaikka tietää jotain, se ei tarkoita, etteikö yllättyisi. Esimerkiksi kun aallot nostavat veden pinnan korkeammalle kuin mitä se oli äsken. Tai että vaikka hollantilaiset pyöräilevät joka paikkaan, on heidän pyöränsä huonokuntoisia. Tai että maassa, joka on littana, hengästyy pienessäkin ylämäessä, koska pyörät ovat huonoja. Ja että todellisen ystävän kanssa ei haittaa, vaikka viimenäkemisestä olisi kuusi vuotta, juttu jatkuu tasan siitä mihin edellisen kerran jäätiin.

 Kyydissä.
 
Keskieuroopassa osataan tuoda luonto keskelle kivisiäkin kaupunginosia.
 
Merenrantaretken jälkeen lähdimme käyskentelemään kylän keskustaan. Hollannin kaupungit ja kylät ovat ihmeellisiä. Kaupungit ovat samaan aikaan sekä hiljaisia ja raukeita että täynnä elämää. Vaikka kaduilla ei olisi ketään, on kylän torin terassit täynnä ulkoilmasta nauttivia paikallisia.

Täällähän kaikki ihmiset ovat, terassilla, tietysti. 
Pääsimme nauttimaan pienpanimokulttuurin nosteen hedelmistä, kun Mieken mies vei meidät pieneen kivikirkkoon, joka toimii tällähetkellä panimona. Ajatuksissa oli juoda vielä yhdet oluet sunnuntai-illan kunniaksi, mutta tiedustellessamme tarjolla olevien hanaoluiden eroista ja tarinoista niiden takana, nosti baarimikko pöydän täyteen maistiaisia. Mikäs siinä. Kaksi vuotta kestänyt lähes-täysin-oluettomuuteni sai kunniakkaan lopun: ensin Heinekenin vanhalla panimolla pikkutuopilliset, ja sitten Jopenin kirkossa joka makua.

 
Sovimme Mieken ja miehen kanssa treffit Suomeen helmikuulle, Mieke halusi hiihtämään ja miehelle lupasimme pilkkiretken. Ja sitten palasimme takaisin Amsterdamin kaduille viettämään viimeisiä lomapäiviämme.

Tiistaina lensimme kotiin. Olisin halunnut jäädä. Amsterdam oli i-ha-na!


Kanaalijoutsenpariskunta. 
 


torstai 14. elokuuta 2014

Ihana juhla ja Hollanti keväällä 2014 - Osa 2

Vaikka ehdimme yhteismatkustajan kanssa viettää aikaa myös kaksin, oli suurin syy lentää tulppaanimaahan Hollannin siskoni häät.

Juhlinta alkoi jo perjantai-iltana, kun morsiuspari kokosi lähiperheensä samaan kanaaliveneeseen. Mukana oli siis sekä englantilaisen sulhasen vanhemmat ja sisarukset perheineen sekä morsiamen kaikki vanhemmat ja siskot puolisoineen. Aloitimme siskojen ja äidin kanssa itkemisen heti, taktiikkana tyhjentää kyynelkanavat jottei lauantaina enää irtoisi eikä meikit kärsisi.

 Siskokset.
Hääpari.
Kanaaliajelun jälkeen menimme syömään ja ruuan jälkeen liikuimme junalla kohti Haarlemia, jossa juhlaseurueemme yöpyi samassa hotellissa.

Höpöhöpöhöpö......höpö höpöhöpöhöpöhöpö.
Itse hääjuhla oli sekoitus hollantilaisia ja englantilaisia perinteitä. Hääpaikka oli kaunis, melkein metsän keskellä nököttävä juhlatalo, jossa oli pieni puutarha ja parikin juhlahuonetta. Seremonia pidettiin ulkona. Hääpari istui pienellä sohvalla häävieraiden edessä, ja seremonian aikana isien, morsiamen äiti ja sisko pitivät puheet, sulhasen siskot lukivat korintilaiskirjeen, morsiuspari lausui itsekirjoittamat valat sekä tahtoivat, ja lopuksi hääpari ja todistajat allekirjoittivat virallisen dokumentin. Seremoniaa johti ilmeisesti paikallisen "maistraatin" edustaja.

 
Naimisissa!
Seremonian jälkeen vieraat tervehtivät hääparia ja hääpari piti kiitospuheen. Seurustelimme ja poseerasimme virallisissa ja epävirallisissa hääkuvissa.

Ihana ystävä vuosien takaa!
 
Ylpeät ja ihanat isä ja äiti.
 
Taas se poraa.
Meikä hölmöili, ensin polaroidissa ja sitten diginä.
Perinteisissä hollantilaisissa häissä on tapana lähettää vieraat seremonian jälkeen etsimään itse itselleen suuhun pantavaa. Mutta koska vieraita oli tullut niin paljon ulkomailta, ei häävieraita (hollantilaisiakaan) haluttu lähettää pois. Söimme siis kaikki vieraat yhdessä hääpaikan Michelin-maininnan saaneen kokin luomuksia. Ruoka oli ihanaa, aivan ihanaa.

Alkupala.
Keitto.
Taivas.
Me. 
Pikkusisko ja hänen avomiehensä.
Taas taivas.
Ruuan jälkeen kahviteltiin ja syötiin kakkua. Kakun aikana vieraita saapui lisää, ns. iltavieraiksi. Loppuilta kului tanssien ja virvokkeita nauttien. Keittiöstä tupsahteli välillä hollantilaisia "grillisnäksejä" välipalaksi ja baari oli auki. Puolilta öin vieraat lähetettiin matkoihinsa, iso osa meistä yöpyi samassa hotellissa.

Vieraskirja.
Parkettien partaveitset.
Ja bileet!
Aamuksi oli sovittu vielä yhteinen aamupala hotellin ravintolassa. Ympärillä oli paljon tummia silmänalusia ja onnellisia naamoja.

Hääparilla oli varattuna lento häämatkalle samalle päivälle. Hollannin vanhempani nappasivat morsiamen kanadan vanhemmat (eli pariskunta jonka luona morsian vietti oman vaihto-oppilasvuotensa Kanadassa) hoteisiinsa. Ja minä ja yhteismatkalaiseni olimme sopineet treffit erään vanhan ystävän kanssa Haarlemin juna-asemalle. Halailimme siis perheen kanssa hyvästit sunnuntaina hotellin aulassa. Ja taas vähän itketti.


tiistai 12. elokuuta 2014

Toinen kotimainen eli Hollanti keväällä 2014 - Osa 1

Hupsista. On tiistai-ilta ja olen yksin kotona. Siis yksin. Ja kotona. Kyllä arki on ihmeellistä.

En mene lenkille, koska en jaksa. Enkä aio siivota, koska siivoaminen on tylsää. Mitä tekisin? No lisäilisin Hiirenvimmaan kuvia alkukesän Hollannin reissusta tietysti!

Hollannin siskon häät olivat mitä parhain syy vierailla toisen kotimaisen kamaralla. Vaikka edellinenkin reissu kesällä 2011 oli ihana, oli tässä matkassa jotain erityistä. Kun palasimme kotiin, minulle tuli ihan oikea koti-ikävä (siis ikävä sinne toiseen kotimaahan), jollaista en muista viimeretken jälkeen kärsineeni.

Amsterdam ja ihanat juustokaupat.
Hollannissa on melkei aina vihreää.
Kameramies. 
Syömisen ja tallustelun lisäksi vierailimme kahdessa korkeakulttuurin kehdossa: Heineken Experiencessä ja Rijksmuseumissa.

Heineken oli yllättävän hauska ja jopa opettavainen kokemus, suosittelen. Kovin vakavahenkinen ilmapiiri ei tuossa vanhassa panimossa ollut, mutta eihän se oluen(kaan) paneminen kovin vakavaa ole.

Hetkinen... mä muistan tän taulun jotenkin eritavalla.


Perinteisen suurmestareiden maalaustaiteen lisäksi Rijksmuseum tarjosi kattavan valikoiman nykytaidetta ja historiaa erilaisten käyttöesineiden muodossa. Koko tarjontaa oli aivan turha edes yrittää sisäistää yhdellä läpikävelyllä. Joudumme siis käymään vielä uudestaan Rijksissä. Smör oss.

Ihan naamat.
Plentsikka.
Yövartio-kaverikuva.

Vaikka sää ei ollut erityisen lämmin, söimme ulkona joka päivä. Takki päällä pärjäsi kanaalien rannoilla erinomaisesti.

Katudivari.
Kanssamatkustaja.
  Apukuvaaja.
En tiedä onko Amsterdamissa aina ollut yhtä paljon pieniä, bistro-tyyppisiä kahviloita, vain enkö ole vain huomannut niitä. Ei tarvinnut kuin astua ruuhkaisimmilta turistikaduilta askel tai kaksi sivuun, niin heti löytyi lounaspaikka. Ja lomalla saa lounaallakin juoda olutta.

Fish.
 And chips.
 
Amsterdam. On se vaan niin söpö.