Mutta reenaaminen yksin on ihan typerää.
Jos kehityksen kannalta tärkein asia on hyvä valmentaja, niin reenikaverit tulee hyvänä kakkosena.
Hyvä reenikaveri kannustaa ja repii sinusta enemmän irti, kuin mitä itse antaisit. "Tehdään vielä yksi ja se on sit siinä." Ja toisaalta reenikaverilla on "lupa" ja velvollisuus ymmärtää kun on paska meno, ja antaa vähän narua, lempeästi taputtaa selkään ja kertoa joku vitsi. "Mua pierettää koko ajan."
Reenikaveri voi huomata jotain mitä itse et huomaa ja auttaa kehittymään. "Hei kattokaa nyt mun pyllyä, puristanko mä sitä?"
Reenikaveri on syy lähteä reeneihin. "'No pakko mennä kun me sovittiin, että mennään."
Ja reenikaveri ymmärtää kuinka hienoa on, kun on oppinut jotain uutta. "Hei nyt sun käsi tulee tohon eteen niin, etten mä pääse vetään sua lättyyn!"
Olen ehkä onnekkain likka ikinä, koska minulla on monta hyvää reenikaveria. Siis kiitos Jutta ja Ville, Anna ja Piia, Mikko ja iskä. Ilman teitä olisi jäänyt moni lenkki ja maastavetoenkat tekemättä, hiihtää en osaisi vieläkään, eikä pataanottaminen olisi hauskaa.
Virtuaalinen pala kiitoskakkua. Kiitos! |
PS. Al-le kuu-kausi laskias-pullaan on, las-kin ai-van it-se äs-ken, kun rupes tekeen mieli pu-ul-laa.
:''D Ihana Siiri! t. Jutta
VastaaPoista