(Edit: Teksti sisältää täysin tarpeetonta voimasanojen käyttöä. En pyydä anteeksi, mutta varoitan siitä etukäteen. Toisekseen, yritin löytää aiheeseen sopivia kuvia netistä. Mutta en oikein tykkää käyttää muiden kuvia oman tekstin joukossa... joten olkaamme ilman. Saatana.)
Viikon reenamiset ovat menneet vähän niin ja näin. Alkuviikon migreeni ja sen aiheuttaja, menkat, sekoitti koko kropan ja pään. Miten voi olla, että joku niin luonnollinen asia voi aihettaa niin perkeleesti vaivaa? Ja miksi kuukausi kuukaudelta vain enemmän? Kahden päivän migreeni. Monta unetonta yötä. Selkä ja maha kipeenä. Itkettää IHAN kaikki. Ja vituttaa se mikä ei itketä. Ja mikä parasta, kehoni on päättänyt ohittaa hormonaalisen ehkäisyn tuoman rytmin ja aloittaa koko paskan aina viikon etuajassa. (Koskakohan joku munasolu päättää haistattaa vishnut koko ehkäisylle ja vaan irtoaa?! Ei perkele!)
Migreeni, ja varsinkin lääkkeet, sekoittavat unet aina moneksi yöksi. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä nukuin neljä tuntia. Ja jos ei nuku, ei palaudu. Keskiviikkoaamuna herätyskello soi ennen kuutta. Joka helvetin paikkaa särki. Sähköpostissa oli reeniohjeet: etukyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto, kaikissa nousevat painot ja viimeisenä ökymaksimit (tai siis mun maksimit mitä olen tehnyt). Koko kroppa narahti kun ajattelin sitä 60 kiloa joka sieltä maasta pitäisi tempaista. Ei. Vaan. Pysty! Lisäaikaa herätyskelloon ja pää tyynyyn takaisin.
No vartin pyörin siinä sängyssä, muka nukuin. Vitut. Jos en saa unta, on sitten ihan sama mennä sinne salille. Vittu. Etsin reenivihosta muutaman viikon takaisen reenin ökymaksimien tilalle. Jotain vähän iisimpää, kiltimpää. Ja löytyihän sieltä. Lämmittelin ensin 5 minuuttia siinä ihme vempaimessa missä muka juostaan mutta ei (cross trainer?). Sitten 8 kg molempiin kouriin ja putkeen kyykky, penkkipunnerrus, yhden käden soutuliike ja maastaveto. 7 toistoa per liike ja koko hoito 5 kertaa. Hikituli, vitutus laantui ja veri alkoi kiertämään. Joo, tämän takia tätä tehdään. Että tulee tämä olo sellaisenakin päivänä kun mieluiten vain jäisi auton alle.
Huhkiminen vei 20 minuuttia, jonka jälkeen tein sitä mitä kroppani halusi alunperinkin: venyttelin 25 minuuttia. Ensin toinen jalka, sitten toinen. Selkää, kylkiä, käsiä. Supistuneet lihakset antoivat yksitellen kaikki periksi, natisivat mennessään, ja jotain liikahti. Luultavasti paskaa :) Mutta siis hyvä että liikahti, ettei se jäänyt sinne makaamaan.
Töihin päästyäni oli jo melkein hyvä meininki. Niin hyvä kuin päivänä, jona kaikki itkettää, voi olla.
Tämän keskiviikkoaamuisen oivalluksen "kuuntele kehoa" jälkeen löysin myös erään tekstin jossa on hyvä sanoma. Se ei ole sama kuin tuo ylläoleva, mutta se kiteyttää käynnissä olevan projektini aika hyvin:
Kehitä, älä kuihduta
Näin. Ei muuta. Nyt lähden kehittämään täydellistä paellareseptiä maalle. Tai siis Espanjalais-tyylisen risoton reseptiä. Sommoro!
Ps. Heilutin tänään 12 kg kahvakuulaa 100 kertaa. Olen aika sankari itseni mielestä. Hyvä minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti