tiistai 30. lokakuuta 2012

Kuinka käyttäytyä stressitilanteessa

Stressi. Joskus se on hyvästä. Esimerkiksi jos leijona yllättää ja täytyy juosta pakoon. Silloin on ihan kiva, että elimistössä liikkuu kaikenmaailman adrenaliineja ja muuta paskaa.

Mutta sitte on sitä tämä-ei-lopu-koskaan-voinko-vain-nukkua-kunnes-on-loma -stressiä. Se tulee, se valtaa ihmisen. Ja tsilirimpsis, taas elimistössä liikkuu paskaa. Mutta tämä paska ei saa ihmistä toimimaan paremmin. Ehei ja päinvastoin. Kaikki menee pimeäksi.

On muutama asia jotka on hyvä ymmärtää stressaantuneesta ihmisestä ja tilasta jossa ihminen möyhii ollessaan stressaantunut:

1. Ihminen tekee stressaantuneena huonoja päätöksiä ja pahentaa näin tilannetta.

2. Ihmisen tekee mieli kaikea sitä, joka vain pahentaa tilannetta. Kuten sokeria, viinaa ja apaattisesti sohvalla makoilua.

Esimerkiksi minttuliköörissä on sekä sokeria että viinaa ja sitä on mahdollista lipittää sohvalla.

3. Stressaantunut ihminen epäonnistuu enemmän kuin yleensä. Lyö päänsä ja kaiken joka paikkaan, sählää ja möhlii.

4. Stressaantuneella ihmisellä ei ole lainkaan kärsivällisyyttä eikä kykyä ymmärtää tai olla kiinnostunut muiden tunteista. Yhtään. Älä siis oleta saavasi stressaantuneelta ihmiseltä hymyä sen niskahieronnan lisäksi. Tai kiitosta seksin jälkeen.

Voisin tehdä listan siitä, miten säilyä hengissä stressaantuneen ihmisen kanssa toimiessa. Mutta viittaankin vain edellisen listan kohtaan nro 4, ja kerron miten säilyä hengissä kun itse on stressaantunut.

1. Sano ei keksipurkille! Siis ihan oikeasti. Nopeat verensokerin muutokset vain ja ainoastaan pahentavat tilannetta. Usko pois.

Ei, keksipurkki. Ei!

2. Jos mahdollista, ulkoista kaikki päätöksenteko. Ja tarkoitan nyt ihan kaikkea, varsinkin päätöksiä jotka liittyvät aamuiseen työ/koulumatka-ajoreittiin, pukeutumiseen ja syömiseen. Pilalle menee jos ite päätät.

3. Jos saat paniikkikohtauksen, rauhoitu. (Sama neuvo pätee myös esim. itkupotkuraivareihin ja astmakohtaukseen.)

4. Älä kuuntele kehoasi. Se ei todellakaan tiedä mitä nyt tarvitset (viitaten edellisen listan kohtaan nro 2).

5. Itseasiassa, tee ihan päin vastoin kuin mitä kehosi käskee: jos tekee mieli syödä sokeria, syö pähkinä. Jos tekee mieli maata sohvalla, mene lenkille. Ja tästä aasinsilta seuraavaan neuvoon...

6. Kuntoile. Juokse ittes rikki. Rutista rautaa, mielummin niin lujaa, että itkettää. Tunne kuinka lihassolut hajoaa. Erityisesti suosittelen punnertamista. Ja yhden jalan kyykkyjä lisäpainoilla. Et varmaan ehdi itkultas miettimään mitä kaikkea on tekemättä.

Kovia kokeneet tossut ja hanskat.

7. Mene kotiin ja tee itsellesi paksu pirtelö.

Huomaa kannuun liimaantunut banaaninsiivu. Kokkareet pirtelössä todistavat aikaisemman listan kohtaa nro 3.

8. Älä juo alkoholia. Älä ainakaan lisää sitä pirtelöön. Sano ei viinakaapille!

9. Tee yksi asia valmiiksi. Näin todistat itsellesi, että se on mahdollista. Tila ei jatku ikuisesti.

Huomaan, että neuvot toimivat käytännössä. Huutavat reisilihakset ja kokkareinen pirtelö on tasoittanut äkäpussia sen verran, että pystyn sittenkin antamaan pari neuvoa stressiapinan kanssa toimiville ihmisille:

1. Ymmärrä, että toisen mielestä olisi parempi että olisit hiljaa (paitsi jos sinua puhutellaan) ja koskematta (paitsi jos syliisi ängetään). Ymmärrä myös, ettei kukaan tykkää tossuista, joten älä nöyristele äläkä sössötä.

2. Vie mut viikonloppuna kylpylään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti