Kateellisten panettelua

Ilmiö ei ole ilmiö ennen kun nokkelimmat pokkelimmat kirjoittavat kirjoituksiaan joissa tehdään selväksi kuinka typerää koko touhu kirjoittajan mielestä on ja kuinka ilmiön ihmiset ovat sopuleita. Ja kun joku sopuli tai ammattiloukkaantuja loukkaantuu, esimerkiksi kommenttilootassa, niin loukkaantujaa voidaan sitten valistaa millaisesta tyylilajista kirjoituksessa on kyse. Voidaan laittaa linkki wikipediaan jotta loukkaantuja voi käydä oppimassa mitä on ironia ja mikä on Kolumni.


En loukkaantunut kyseisestä nokkelasta kirjoituksesta, enemmänkin mua nauratti. Klikkasin auki jokaisen linkin johon teksti ohjasi ja ilostuin taas lisää siitä miten ihmiset kokevat liikunnan riemua. Mutta se on kummallista, että kommenttilootassa puolustellaan kirjoitusta menemällä sen ironia-sanan taakse piiloon. Siis mitäs mieltä nyt tässä oltiin, vai oltiinko mitään, vai haluttiinko vain provosoida? Multa jäi koko kirjoituksen pointti tajuamatta. Ehkä proteiinipirtelö on sekoittanut mun pään.


"Vaikka nykyinen puoliammattimainen fitness-elämäntapa näyttääkin pintapuolisesti ihanan terveelliseltä, se on vain yksi naisten ulkonäköfriikahtelun muoto, joka on hyvin läheistä sukua ikuiselle laihduttamiselle, silikonishoppailulle ja sille, että jokaisen naisen kuuluu ihan sukupuolensa takia olla vähän tyytymätön vartaloonsa."

Kuulin kohtalaisen luotettavalta taholta väitteen (joka tahon mukaan on tietyissä piireissä yleisesti tiedossa vaikkei asiasta juurikaan möyhätä), että suurimmalla osalla fitnesurheilijoista (en ole varma onko tämä nyt oikea yläkategoria, mutta ehkä ymmärrätte) on syömishäiriötausta. Että jossain kohtaa on joko jätetty syömättä kokonaan, oksennettu tai painettu omenan voimalla lenkkipolkua tuntikausia. Kuulostaa uskottavalta. Jokainen voi sitten itsekseen miettiä, että onko se huono vai hyvä asia, että naiset (joo, puhutaan nyt vain naisista) joiden suhde liikuntaan, ruokaan ja/tai omaan vartaloon on ollut joskus ns. epäterve, liikkuvat ja syövät ns. liikunta-alan ammattilaisen ohjeiden mukaan tähtäimessä kisalavalla keikistely.


Eli joo, onhan tässäkin monta näkökulmaa. Mutta se, että käy viisi kertaa vikossa salilla, ei ole puoliammattilaista fitness-elämäntapaa. Se on sama kun väittäisi, että kerran viikossa laskettelu on puoliammattilaista laskettelua.


Omasta itsestään tykkääminen on tavoittelemisen arvoinen asia. Ja syylistäminen siitä ettei ole tyytyväinen itseensä, ei auta. "Sun täytyy nyt vaan tykästä ittestäs semmosena kuin oot". Kiitos. Sen lisäksi, että en pidä itsestäni mahamakkaran ja yli paitojen vyöryävien tissien takia, en nyt pidä itsestäni koska en pidä itsestäni. Huoh.

"Koska kukaan ei virallisesti halua myöntää tavoittelevansa laihempaa olemusta, he tavoittelevat sitä, että näyttävät "terveiltä ja hyvinvoivilta". Ai niin, ja "kiinteämmiltä". "

Vaikka mallit ja filmitähdet ovat vuosi toisensa jälkeen laihempia, on silti so-not-cool haluta olla laiha. Laihuudesta on tehty kirosana, joten sen tilalle on keksittävä jotain muuta. Jopa laihat ei halua olla laihoja. Joten ei kai kukaan ei-laiha myönnä haluavansa olla laihempi. Heti joku (laiha tai joku joka on niin saatanan sinut itsensä kanssa) motkottaa kuinka "laihuus ei ole mikään itseisarvo, ei laihuus tee onnelliseksi". No ei tietenkään tee. Mutta jos pitää omasta ulkonäöstään, kokee että se mitä on sisällä näkyy myös ulos, se tekee. Ja jos henkilöllä (halusin laittaa että mulla mutta kun ei mulla enää ole) on ylipainoa, itsestään tykkääminen voisi olla helpompaa jos vaatteet istuisi nätimmin, mahtuisi istumaan yhdelle bussin penkille, olisi pienempi eli laihempi.

Ilmiölle löytyy aina vastailmiö. Olen varmaan tosi sopuli kun haluan vähemmän selluliittiä, kiinteämmät käsivarret ja pyöreän pyllyn. Olisi coolimpaa möykätä kuinka ei todellakaan urheile yhtään tai halua lihaksia ja rahka on pahaa. Mun mielestäni kaikista cooleimpia on aina olleet ne, jotka tekee mitä itse haluaa välittämättä trendeistä.


Mikä meitä naisia vaivaa? Onko tuplaX-kromosomin syy, että olemme niin herkästi katellisia toisillemme? Jos toinen nainen saavuttaa jotain, on helpompaa jauhaa kuinka noloa kun se haluaa saavuttaa tommosia juttuja ja tekee töitä sen eteen. Miksei voi vaan olla että vau! Siis miettikääs: jos mies haluaa urheilla, juosta maratonin, tehdä teräsmiehen tai muuten vaan huitoo illasta toiseen urheilemassa, ei se ole kenenkään mielestä pöpipäätouhua. Mies vain on urheilullinen ja tavoitteellinen. Tai ei kukaan edes mieti millainen se on, se on vaan mies. Ei kukaan siitä miehestä sano että "se yrittää olla parempi kuin muut" tai että "rauhottuis ny, kauheeta tommonen vouhoominen". Mies, joka on ollut aina pullukka, laihduttaa pullukan pois aikuisena, keksii miten ei tarvitse olla pullukka. Ei kukaan sen miehen kavereista närkästy, tuputa pullaa että ota ny eihän toi voi olla sun luonnollinen koko, istu ny sohvalle välillä, älä niin isoja painoja yritä nostaa. Jumalauta!


En ole vielä löytänyt juttua siitä kuinka joku on alkanut urheilemaan enemmän ja jättänyt palaveripullat syömättä, ja on siitä johtuen tullut väsyneemmäksi, vitutus on lisääntynyt ja olo on muuttunut raaskaammaksi ja huonovointisemmaksi. Mutta olen elänyt kodissa, jossa ollaan selkeästi tyytymättömiä omaan kroppaan ja ylipainoon, mutta koska se "kokonaisvaltainen elämänmuutos" (jota coolit ja kuntoiluun ironisesti suhtautuvat voivat nyt käyttää kirosanana) on jäänyt tekemättä, kaikki mitä on joskus saatu elopainosta laihduttamalla pois on tullut takaisin. Välillä korkojen kera. Ja taas ollaan tyytymättömiä.


Liikunnan hyötyvaikutukset, they are all in my head! Myös se oli kuviteltua, että "vuoden piristäjäksi" työpaikan pikkujouluissa valittu henkilö oli viikon sairasloman jälkeen niin kiukkuinen, että kaksi työkaveria kysyi leijonankesytys äänellä kahvihuoneessa onko kaikki kunnossa, pelotat meitä.


Oho, sain sittenkin vähän kierroksia kerättyä. Hehe! Olen tuohtunut. No en jaksa olla.

Kateellisten panettelua, mä sanon! Joten jatketaan me nyt tän mun kuntoprojektin katsomista.