maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ruokapäiväkirja - Maanantai 25.6.

Kun kyse on kropan ja sielun hyvinvoinnista, ei ruokaa yksinkertaisesti voi jättää pois laskuista. Kulinaristi kun olen, ruoka on erittäin tärkeä osa elämääni. Toisinaan tuntuu, että elän syödäkseni (enkä syö elääkseni). Mutta vaikka ei olisikaan niin ruuan perään, ei ruoan merkitystä silti voi ohittaa.

Ihminen on sitä mitä se syö. Kroppamme käyttää eri ainesosia eri tavalla hyödykseen, joskus paremmin kuin toiste, ja joitain aineista se ei osaa käyttää ollenkaan. Lihaksemme rakentuvat proteiineista mutta käyttävät polttoaineena hiilihydraatteja ja rasvoilla on tärkeä merkitys hormonitasapainon kanssa. Kaikki on yhteydessä kaikkeen, ja tasapainon löytäminen ja säilyttäminen on tärkeää.

Osana tavoitteideni tavoittelua on katsastaa myös ruokavaliooni. Aloitan prosessin pitämällä ruokapäiväkirjaa viikon tai kaksi, jotta todella näen mitä syön. Tästä se alkaa:

Aamuleipä. Jälkiuuniruikkari on parasta!
Herättyäni klo 5:40-6:30:
1/2 litraa vettä aamutoimien ohella. Sitten salille ja töihin, aamupala evääksi.

Aamupala klo 8:15:

Ruisleipä (2 siivua), rasvalevitettä molemmille siivuille, 3 siivua ohutta kinkkuleikkelettä, 1 siivu 17% juustoa, 1 keitetty muna, pippuria ja salaattia. 1/2 litraa vettä salilla ja aamupalan ohessa.

Pää ihan jäässä, klo 9:00 - 10:30:
2 mukillista kahvia. 1/2 litraa vettä.

Pakastimen aarteita lounaaksi.
Lounas, vähän myöhässä, jumituin tekemään töitä, klo 11:30:
Lounasravintolan salaattipöydästä salaattia, raastetta ja 1 rkl siemeniä. Pakkasesta lohipastaa (lohta, ruismakaronia, porkkanaa, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, sieniä, kermaa). Jälkiruokana mukillinen vihreää teetä.

Työmyyrä, klo 12:00 - 16:15:
Mukillinen vihreää teetä ja 1/2 litraa vettä.
Sitä syödään mitä jääkaappiin on jäänyt.

Iltaruoka ennen reenejä klo 17:00:
Ruispastaa n. 50 g ja tomaattipohjainen kastike jossa jääkaapin jämät: 2 makkaraa, sipulia, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, tomaatti, 1/2 purkkia vihreitä linssejä. Lautaselle vielä 3 rkl raejuustoa ja nippu salaattia.

Iltapala:
1/2 purkkia maustamatonta rahkaa ja 1 rkl maustamatonta, luomujugurttia (sitä partaukkojugurttia), 1/2 kourallista pähkinöitä ja 1 tl omapolttoista karviais-herukkahilloa. Kantapala jostain ruismuhkuleivästä jota poikakaveri kiikutti kotiin, 17% juustoa, kinkun siivu ja kurkkua. 1/2 litraa vettä.

En yleensä tykkää syödä kahta pasta-annosta päivässä, mutta joskus on syötävä sitä mitä on tarjolla/kaapissa. Enkä myöskään suosi leipää sekä aamu- että iltapalaksi. Mutta... no, ei mulla ole mitään puolustusta, mut vieteltiin lupauksella kantapalasta.

Mutta muuten kyllä aika sikamainen päivä näköjään. Ainakin makarooni ja leipämielessä. 

Kantapala on paras pala.
Jaksoinpa aamusalin ja iltabalettitunnin, vaikka kaikki tuntuikin tosi vaikealta ja raskaalta. Sitä se Juhannuksen kaljan juonti teettää, raskaan kaluston. No onneksi se on vain kerran vuodessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti