torstai 5. syyskuuta 2013

Eläköön elokuu!

Viuh, sinne meni! Loma loppui, työt ja arki alkoi. Hyvä hyvä!

Urheilun kannalta tämä elokuu oli erityisen erityinen. Ei siksi, että olisin tehnyt jotain suunnattoman uskomatonta ja raskasta ja Herkules! Vaan siksi, että pääsin vuosien tauon jälkeen harrastamaan kahta ennestään tuttua ja hauskaa lajia. Ja todistamaan, että kyllä, olen vahvempi ja nopeampi kuin ennen.

Poltteella vaihtui aikataulu, ja uudessa aikataulussa on tiistai-iltaisin joogaa, keskiviikkosin CrossCombattia ja perjantaisin kuntonyrkkeilyä. Joogassa onnistuin heti ensimmäisellä tunnilla päälläseisonnassa, eikä jatkuva punnertaminenkaan ollut ongelma. CrossCombatissa* taas pääsin verestämään vanhoja kuntonyrkkeilytaoitojani. Suorat lähtivät kropastani kuin pieru kissasta, eikä henki loppunut tiukimmassakaan temmossa.

Mikäli sinulla on nyt käynnissä jonkinlainen ryhtiliikke, olet yrittänyt ja tehnyt enemmän, suosittelen kokeilemaan jotain vanhaa lajia, testaamaan miten se nyt sujuu. Painojen lisääminen liikkeisiin, tai lenkki lenkiltä paraneva juoksuvauhti todistavat kyllä edistymistä. Mutta sisäinen, solutasolla tuntuva onnistumisen tunne on voimakkaampi, jos pääset kokemaan kuinka paremmin jokin vanha ja tuttu onnistuu. Kroppa muistaa miltä asiat tuntuivat. Joten sinä tunnet eron.

Elokuu 2013

Elokuun tavoitteeni herkuttelun kohtuullistamisesta ja täysillä reenaamisesta toteutuivat. Töissä käyminen rajoittaa alkoholin käyttöä, ja arki herkkujen syömistä. Reeneissä olen saanut asenteen pidettyä kohdillaan. Kolmas tavoitteeni kuntonyrkkeilyn aloittamisesta ei ole vielä toteutunut, en ole vielä ehtinyt perjantai-illan tunneille. Mutta Poltteen CrossCombat-tunneille olen, joten se kelvatkoon vastineeksi.

Salipiiska Hakkarainen käski asettamaan itsellemme kaksi tavoitetta: yhden pidemmän aikavälin, vaikeamman tavoitteen, ja yhden lyhyen ja helpon. Helpoimmiksi valitsin itselleni kaksi leukaa (shaamari!) ja käsilläseisonnan 3 sekuntia ilman seinän tukea (asennon saa hakea seinän kautta). Vaikeammat tavoitteeni ovat kolme toistoa kyykkyä ja maastavetoa oma paino, eli 65 kg, tangossa.

Mukavuudenhaluinen fiilistelijä minussa empii asettaa nuo helpommat tavoitteet syyskuun tavoitteiksi. Mutta itseään eteenpäin työntävä pinko minussa käskee, että aseta. Joten tässä ne tulevat!

Syyskuun tavoitteet:
1. Kaksi leukaa
2. Käsilläseisonta 3 sekuntia
3. Korjaa ennakkoasenteesi projektityö-kurssista, päätä suhtautua siihen positiivisesti.
4. Osta teepusseja joiden lapuissa on hippiajatuksia.

No niin, arpa on heitetty. Alea iacta est. Do, don't try. Poop, don't fart. Ristiä, sano kissa kun jäälle kuoli. Perääntyä ei voi. Morjes!

* Tunnilla tehdään kuntopiirinä lihaskuntoliikkeitä ja erilasten kontaktilajien tekniikkaa. Vaikka kuntonyrkkeilyä olenkin jo harrastanut, on tunneilla paljon täysin uusia tekniikoita, kuten potkuja ja esim. painissa tarpeellisia nopeita maastoutumisia ja ylösnousuja. Aika rankkaa, mutta tosi siistiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti