Pekonihampurilainen (ilman sämpylää) hujahti nassuun hetkessä. Kuten myös valkosipulidippi. Mutta ei siinä vielä kaikki. Ei suinkaan, pääpahis on vielä esittelemättä. Nimittäin lautasella oli myös… ranskalaisia.
Ei ole enää.
Voi tsiisus kuinka hyvältä pahuus välillä maistuu.
Ootko huomannut, että mitä harvemmin pahuuksia syö, sitä paremmalta ne maistuu? Joka päivä kun herkuttelee, niin ei ne herkut enää ole niin herkkuja. Koitan itselleni koko ajan muistuttaa, kuinka superhyvältä se homejuusto/suklaa/perunalastu/jne. maistuis, jos se olis vain spessuherkku. Etenkin karkin ostamisesta on tullut vaan tapa. täytyy jatkaa harjoituksia...
VastaaPoistaOon ihan unohtanut vastata... Siis olen huomannut. Ja jos on yhtään taipuvainen morkkikseen, niin sitä suuremmalla syyllä kannattaa pitää joku roti, että sittenkun on herkkuaika niin herkuttelee hyvällä omatunnolla, fiilistelee. Eikä vaan mätä ja sit ou nou! Herkkujen idea on olla nautinto, ei mikään vitutuksen aihe.
VastaaPoistaJa semmosen kammojutun huomasin myös, että karkki tekee just niinkun sen sanotaan tekevän: se nostaa verensokerit ja olo on jee ihanaa karkkia, sitten se laskee ne ounou väsyttää ihan hirveesti ja yököttää, ja seuravana päivänä samaan aikaan päivästä on sillain haluan lisää. Ja siis tämän kaiken huomasin kun yhtenä ihan viattomana päivänä kävin ostamassa irtokarkkeja (stressi, väsy ja tilaisuus, tapahtuma joka kirvoitti kirjoituksen stressaantuneesta ihmisestä), en edes mitään megasäkkiä vaan max 200 g ja söin niistä ehkä viidesosan matkalla kotiin. Jee! Yök! Ja sitten Lisää! Onni matkassa siinä mielessä, että a. syön karkkia ja sokeria nykyään niin vähän että huomasin heti mistä kyse ja b. huomasin seuraavana päivänä myös heti mistä kyse. Pussi sai heti max 3 karkkia tunnissa -rajoittimen ja kierre katkesi siihen.