Siiri tö Thaistelija

Nokkelimmat pokkelimmat sen jo arvasivatkin: nyrkkeily on mun uusi-vanha juttu. Vanha se on siinä mielessä, että olen käynyt Tampereen Voimailuseuran kuntonyrkkeilytunneilla joitain, muutamia kausia (suosittelen, erittäin hyvää liikuntaa, ja reeneissä erittäin hyvä meininki). Uusi siinä mielessä, että nyt lajin nimestä on tiputettu "kunto" pois. Nyt on tosi kyseessä.

Nyrkkeilyfanitus taisi saada alkunsa kun olin Puolustusvoimilla töissä ja pääsimme työporukalla reenaamaan TVS:n opastuksella kuntonyrkkeilyä. Siitä se sitten lähti. Vauhtia ja voimaa! Pam pam pam!

En harrasta penkkiurheilua, kysymykseen "Ilves vai Tappara?" oikea vastaus on tietysti "no Koo Vee (daa ei kiinnosta plaa)", mutta Eva Wahlström on i-ha-na. Mikä kunto, mikä voima, mikä meno! Pääsin muutama vuosi sitten työtapahtumassa tapaamaan tämän ihmeellisen naisen livenä, jopa vaihtamaan muutaman sanan, ja uskokaa kun sanon, se mimmi on kuin viritetty jousi. Evan tapaaminen vahvisti sen, mitä olin hieman epäillytkin: nyrkkeilyssä on kyse jostain hienommasta, se on paljon enemmän, kuin mitä littanokat, raskaansarjan mestarit, joita on vedetty niin paljon turpaan, ettei ajatus eikä ässät enää kulje, antavat ymmärtää.

Kuten olen aikaisemminkin mainostanut, kävin syksyllä Polte-salin CrossCombat -tunneilla (kavereiden kesken Wompatti). Tunnista tuli todellinen viikkoni kohokohta. Tunti toimi, kuten 90-luvun huumevalistajat kertoivat pilven toimivan, porttilajina vahvempiin lajeihin. Varsinkin se potkutyynyjen rankaiseminen, huikeeta! Tiesin salilla olevan myös kamppailulajien harrastamismahdollisuus, mutta en uskaltanut kuin tirkistellä tatamilla hikoilevien ukkojen ja akkojen reenejä. Mutta kun tammikuussa oli tarjolla kamppailulajien peruskurssi, tunsin aikani tulleen. Nyt sinne!

Ja siellä sitä ollaan. Kahden kuukauden ajan ihanat valmentajat opettavat meille kaksi kertaa viikossa uusia tekniikoita lyödä, potkia, torjua, liikkua, väsyä ja hikoilla. Poltteen kamppailulajien peruskurssilla ei ole erikseen lajina nyrkkeilyä, joten valitsin lajikseni thainyrkkeilyn. Ja mikäs siinä, juuri se potkiminen, uutena tekniikkana, sai minut syttymään lajille uudestaan, hyvä hyvä! Kauniiden kesäsäärien kohtalo on lukittu.

Kun kurssi on käyty, voi osallistua varsinaisille kamppailutunneille. Ja thainyrkkeilyn peruskurssilla oppii siis sekä thai- että perinteisen nyrkkeilyn tekniikkaa.

Haluanko otella? En tiedä, ehkä en. Ja onko nimenomaan thainyrkkeily minun lajini perinteisen nyrkkeilyn sijaan? En tiedä, ehkä ei. Vaikka reeneissä potkutyynyn rankaiseminen ja jopa (ihanan Jutan kanssa) lähiottelu on hauskaa, on thainyrkkeily edelleen mielestäni vähän turhan "turpaanvetoa". Vai mitä mieltä olette?



Näyttää aika pahalta videolta. Mutta se on kumma kuinka vähän se oikeastaan haittaa ottaa osumaa. Ainakaan harjoitellessa. Ja jotta ei kävisi pahasti, pitää käyttää suojia.

Välineurheiluahan tämäkin siis on. Säärisuojat on upouudet ja vielä kaupassa, käsisiteet on kuntonyrkkeilyajoilta, hammassuojat on tietysti vaalenpunaiset, ja hanskat on siskon arpajaisvoitto (kiitos Anni, sulla on hyvät hanskat). Alasuojaa en halua vielä ostaa (siis mitä, piparisuoja, mitä?), eikä kypärääkään tarvitse, ellei ottele. Kassellaan sitä pataan ottamista sitten vähän syssymmällä...

(Tiesittekö, että hammassuojat lämmitetään kuumassa vedessä, työnnetään suuhun, ja ne muotoutuu oman leegorivistön mukaan? Minä en tiennyt. Mun suojat istuu paremmin kuin yhdetkään niistä teiniaikana käyttämistäni kidutusvälineistä, joita myös hammasraudoiksi kutsuttiin. Niin, ja ne on vaaleanpunaiset, jos unohtui mainita.)

Miksi nyrkkeily? Koska se on vaikeaa. Ja todella fyysistä. Se on kuin tanssimista, koko kroppa tekee töitä, monta palikkaa osallistuu samaan rakennelmaan. Siinä on paljon opeteltavaa tekniikkaa, mutta lopulta se tekniikka on saatava selkärankaan niin, että pystyy keskittymään eläytymiseen. Tai oikeastaan tässä tapauksessa vastustajan toimintaan ja siihen reagoimiseen. Ja toisaalta nyrkkeilyssä on tietynlaista raakuutta ja voimankäyttöä, jota tanssissa ei ole.

Ja voi että mikä olo reenien jälkeen on! Vähän sattuu ja särkee, väsyttää ihan älyttömästi, mutta onpahan antanut kaikkensa, ja unohtanut kaiken turhan ja epäolennaisen.

Fyysinen väsymys, suosittelen. Ei meinaan panta kiristä.