Astetta toiminnallisempi lauantaipäivä

Olen osallistunut erilaisiin kilpailuihin pelkästään tämän vuoden aikana lähes yhtä monta kertaa kuin aikaisempana 27 elinvuotenani yhteensä. Toukokuussa oli Sappeen ylämäki ja heinäkuussa Raholan Riatloni. Eikä elokuu ollut poikkeus, sillä osallistuimme viime Lauantaina 17.8. Tampereella neljättä kertaa järjestettyyn Team City Challenge -kaupunkikilpailuun.

 

Sappeen ylämäestä selvinneenä tiimimme sai osallistua kisaan ilmaiseksi. Kisaan valmistautuminen oli köykäistä, mutta niin oli onneksi myös itse kisa. Joukkueemme kilpaili harrastesarjassa, jossa tarkoituksena oli suorittaa 10 rastia 22 rastin joukosta. Kaikki rastit olivat värikoodattuja ja vaikka joukkueet saivat itse valita rastit, kisassa piti suorittaa vähintään kaksi punaista, sinistä ja vihreää rastia.

 

Lähtö tapahtui Pyynikin palloiluhallissa. Harrastesarjan lisäksi mukana oli kilpasarjat (naiset ja yleinen) ja firmasarja. Yhteensä hupailuun osallistui 560 henkeä, osa vakavammin kuin toiset.

Vapautus kaikesta vastuusta.

 Tosissaan kilpailija.

Aloitimme rastien suorituksen Hervannasta. Kisapäivänä sai kisapaidalla ilmaisen kyydin kaikissa TKL:n busseissa, joten meidän ei tarvinnut hölkätä Hervantaan, menimme bussilla. Ensimmäiseksi oli vuorossa Hervannan laskettelurinteen alaslasku pyörällä, tämän rastin suoritti reipas Mikko.

 

 

Hissin avustuksella ylös...

... ja pyörällä alas.

 

Seuraavaksi lähdimme heittelemään Rototecin porankärkiä ja liikuttelemaan poranvarsia. Meininki oli niin kova ettei kameraa ehtinyt edes kaivaa repusta. Nopea suoritus, juoksu bussipysäkille ja suunta kohti Poltetta.

Poltteen rasti oli yksi onnistuneimmista. Tiimimme oli taas niin intoa piukeena, ettei kuvia saatu otettua. Tehtävänä oli koko tiimin voimin suorittaa fyysiesti hapottava esterata mahdollisimman nopeasti. Poltteen jälkeen kävimme kokeilemassa kuka uskaltaa ja pystyy kiipeämään Tampereen kiipeilykeskuksen seinällä. Kiipeilykoitoksen jälkeen suuntasimme kohti Hatanpään valtatietä, sateessa.

Hatsulla oli vuorossa laskeutuminen toimistorakennuksen ylimmästä kerroksesta. Tiimimme palomies suhahti alas niin nopeasti, ettei allekirjoittanut ehtinyt edes ottaa linssinsuojusta pois kamerasta kun homma oli jo hoidettu. Onneksi Marko sain kännykällään todisteen tapahtumasta.

8 sekuntia.

Hatanpään alueelta löytyi myös ammuntaa. Poikien rasti. Tässä vaiheessa päivää satoi jo niin paljon, että olimme läpimärkiä. Onneksi pitkät välimatkat rastien välissä pitivät meidät liikkeessä ja lämpiminä.

 

Hatsulta siirryimme kohti keskustaa ja Fressille pitämään kahvakuulasta kiinni. Tiimimme hammaslääkäri onnistui arvioimaan 30 sekuntia jetsulleen oikein, täydet 10 pistettä. Hyvä! Enää kolme rastia jäljellä, seuraavaksi poppamiehen puheille.

Kirsi laskee ja Marko kuvaa.

Tehtävänä oli lusikoida sooseja miedoimmasta tulisempaan, 2 pistettä oli jaossa joka soosista ja itse sai valita koska lopettaa. Vaikka poppamiehen soosit ovat omaan makuuni aivan liikaa, sen verran niistä tiedän, ettei niitä kannata jäädä maistelemaan. Lusikka ojoon, soosi ääntä kohti ja seuraava. Suoristukseen meni aikaa ehkä 15 sekuntia, jälkipolttoihin 20 minuuttia. Ihan hirveetä, en suosittele kenellekään.

Tältä näyttää ihminen joka ei tiedä mitä on luvassa.

Vapriikin nurkalla oli valokuvasuunnistusta, löysimme kaikki 19 rastia noin puolessa tunnissa ja siirryimme viimeiselle rastille Mustalahden satamaan. Plastiikkakirurgiakeskuksen väki oli tehnyt kisailijoita varten tietovisan jossa sai mm. arvailla implanttien painoja ja toimenpiteiden nimiä. Visan jälkeen juostiin tekotissi pään päällä ja kinttu kaverin kintussa kiinni puiston penkin ympäri. Ja siinä se sitten oli. Kipikapi maaliin, eli takaisin Pyynikille.

Kisakartta. Mustat pätkät kuljimme bussilla, punaiset kävellen.

Kilometrejä tuli ravattua 30, joista kävellen yhteensä 15 km. Aikaa suoritukseen kului 4 tuntia ja 42 minuttia. Koska finaalin alkuun oli aikaa lähes kaksi tuntia, menimme Markon luokse puimaan suoritusta ja suihkuttamaan itsemme takaisin sivistyneiksi yksilöiksi.

Hyvä me! Puhtaana ja kuivana, valmiina jännittämään finalistien suorituksia.

Kisa oli hauska ja seura loistavaa. Järjestäjiltä olisin toivonut jämptimpää ennakkotiedotusta (esimerkiksi siitä, ettei harrastesarjassa "saanut" kulkea pyörällä) ja harmillisen monella rastilla vain yksi suoritti tehtävän. Mutta mitä pienistä. Tämä oli erittäin hyvä tapa viettää lauantaipäivä.

Kisasarjassa oli niin vähän osallistujia ja toisaalta niin kovat palkinnot (esimerkiksi muutamien tuhansien eurojen arvosta plastiikkakirurgiaa), että kisan virallisilla jatkoilla juonin jatkosuunnitelman: pari vuotta reeniä, kisasarjan voitto ja Siirille uusi nenä. Tai tissit. Katsotaan sitä sitten.

Lisäkuvia tapahtumasta löytyy Facebookista.