tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kesällä ristikuntoon eli CrossTraining peruskurssi

Kesä on kummallista aikaa urheilun kannalta. Todella (siis todella) monet asennoituvat kesäaikaan, eli neljännekseen koko kalenterivuodesta, aikana jolloin ei ehdi reenata samalla tavalla kuin muulloin (lue: viitsi, halua, jaksa, kiinnosta). Kun on kesälomakin. Ja kesä. Ja hyttysiä. Ja kesä. Kun mulla on se kesäloma. Niin en mä sit silloin kuitenkaan mitään, niin en mä haluu nytkään mihinkään sillain sitoutua.

Olen jo useamman kuukauden miettinyt uskaltaisinko kokeilla tämän hetken kuuminta, siisteintä, parasta, raskainta, tehokkainta ja varsinkin muodikkainta lajia, eli CrossTrainingia. Vaikka et tietäisi mitä se on, olet varmaan kuullut siitä, niin in se nyt on.

CrossTraining -sanan määritelmä Siirin sanakirjan mukaan: CrossTraining on laji, jossa tehdään "vanhoja kunnon junttiliikkeitä" kehon painolla, erilaisten lisäpainojen ja kahvakuulan kanssa, ja lisäksi juoksennellaan, soudetaan, mätkitään, rimpuillaan ja tönitään. Välillä keksitytään voimaan, välillä kestävyyteen. Ja liikkeet tehdään useimmiten ns. circuittina, eli esimerkiksi kolmea liikettä vuorotellen, kolme kierrosta. Lopputulos: yksikään reeni ei ole samanlainen kuin edellinen, ja 45 minuutissa saat itsesi jo hyvään hikeen ja hapoille.

Junttiliike nro 1: etukyykky.

Niin, ja sitten on myös CrossFit. CrossTraining ja CrossFit. Niillä on joku ero, olen googlettanut. Mutta en löytänyt täysin yksiselitteistä eroa (saa yrittää valistaa). Ei välitetä siitä. Puhutaan me nyt vain siitä Trainingista niin pysyy joku tolkku.

Tampereella on useampikin CrossTrainin sali, mutta halvin ja mielestäni parhaiten markkinoitu on Polte. Työpaikan kahvihuoneessa pohdimme kevään aikana useaan otteeseen työkaverini (ja timanttisen lätkämimmin) kanssa pitäiskö mennä Poltteelle kokeilemaan. Kollega: "Toukokuussa olis peruskurssi." Siiri: "Joo, mut en mä kun toi kesä. Elokuussa sitten."

Junttiliike nro 2: pystypunnerrus.

Onneksi tulin järkiini ja ymmärsin, että:
a. Koko "kesästä" minulla on lomaa vain 3 viikkoa, josta ainakin osan olen kotosalla.
b. Juuri kesällähän sitä on helpointa aloittaa ja sitoutua kun käy vain töissä, 5 päivää viikossa, 8 tuntia päivässä (eikä koulussa ja töissä ja töissä ja koulussa ja ja ja).
c. Nyt vaan hilaat kinttus sinne peruskurssille ja lakkaat mähläämästä!

No sinne me sitten mentiin! Peruskurssi koostui kahdeksasta noin tunnin reenistä, jotka pidettiin joka maanantai ja keskiviikko klo 20:00. Osallistujia oli noin 60, mutta koska ohjaajia oli aina vähintään kaksi, kaikki osallistujat saivat tarvitsemansa huomion ja avun.

Junttiliike nro 3: rinnalleveto ja  työntö kahvakuulalla.
Ohjaajina kurssilla olivat mm. kolme Polte-salin pääpiruista Jenni Puputti (painonnoston Suomen mestari), Jouni Viitanen (aerobikin maailmanmestari) ja Lauri Turto (ammattivalmentaja). He tietävät mistä puhuvat, ja mikä parasta, osaavat myös välittää tietonsa eteenpäin. Ohjaajien asenne oli liikunta-alan ihmisille tyypillisen positiivinen ja reipas, mutta ei ällöttävä (tiedätte ehkä mitä tarkoitan...).

Vaikka olen rimpuillut kuntosalilla monta vuotta, ja viime kesästä lähtien tutustunut myös niihin "vanhoihin kunnon junttiliikkeisiin", oli kurssi silti aivan älyttömän antoisa. Liikkeiden tekniikkaa hinkutettiin ja selitettiin erittäin perusteellisesti. Jokainen liike opeteltiin ensin ilman painoja, pelkän onton metalliputken avulla. Kahvakuulaliikkeissäkin edettiin askel kerrallaan. Kyykky, rinnalleveto, pysty- ja vauhtipunnerrus, kahvakuulaheilautus ja -työntö, soutu, leuanveto... kahdeksalla kerralla ehdittiin käsitellä yllättävän monta liikettä. Kurssilla opeteltiin siis niiden perusliikkeiden tekniikat, joita Poltteen tunneilla sitten tehdään.

Junttiliike nro 4: maastaveto.

Kenelle suosittelen kurssia? Jokaiselle joka haluaa oppia miten tehdään oikein koko kroppaa kehittäviä perusliikkeitä. Kuntosalilla kävijöille ja niille jotka harkitsevat kuntosalille menemistä. Raskasta (nostelu)työtä tekeville. Liikuntainspiraatioita kaipaaville. Kurssille voi osallistua vaikkei aikoisi jatkaa Polte-salin jäsenenä. Ostaa vain kuukauden jäsenyyden ja kurssin.

Entä kenelle suosittelisin CrossTrainingia? Lajin hienous on siinä, että liikkeiden perustekniikat ovat helppoja. Ei tarvitse pelätä vaikeita askelsarjoja (perusryhmäliikuntatunnit) tai kontaktia (kamppailulajit). Kyykkyyn ja ylös. Nosta kädet. Vedä. Työnnä. Hyppää. Ei tarvitse myöskään pelätä liian raskaita tunteja, tai toisaalta liian löysää menoa. Vaikka kaikki tekevätkin samoja liikkeitä (ellei esim. jokin vamma estä tiettyä liikettä), jokainen tekee ne juuri niillä painoilla jotka ovat itselleen sopivat. Jos olet kovassa kunnossa, tee kovempaa, jos huonommassa, ota rauhassa. Laji on erittäin kokonaisvaltaisesti kehoa rasittava, ja sen avulla kohennetaan voimaa ja kestävyyttä. Eli suosittelen lajia ihan kaikille, jotka haluavat paremman fyysisen kunnon ja terveemmän kehon.

Junttiliike nro 5: box-hyppy
Kenelle suosittelen Poltetta? Itselläni ei ole kokemusta muista vastaavista saleista, mutta Poltteella on hyvät puitteet lajin harrastamiseen. Ja todella hyvät ohjaajat. Poltteella voi käydä kuntosalilla tai osallistua ryhmätunneille. Lajeina on CrossTraining-tuntien lisäksi mm. kahvakuulailua ja kamppailulajeja, kehonhuoltoa ja jopa joogaa. Lisäksi se on halpa. Suosittelen kaikille.

PS. Suosittelen myös sivustoa exrx.net/ Sieltä löytyy ohjeet ja gif-videot satoihin erilaisiin lihashuolto- ja voimaliikkeisiin. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat sieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti