Sankarihommiin!

Tammikuussa oli reenit. Kolme varttia tuskaista kantamista, kyykkäämistä, punnertamista ja portaiden juoksemista ylös ja alas. Brutaalia. Hikistä. Hauskaa. Ja kun homma oli ohi, pyysin että vielä vähän jatkettaisiin, kokeiltaisiin leukoja ja käsillä seisontaa.

Mikä saa väsyneen ihmisen pyytämään lisää? No se typerä inspiraatiovideo, jossa se teinimimmi tekee ihan hulluja juttuja: leukoja, maastavetoja, punnerruksia käsillä seisten... Mäkin haluan vetää viisi leukaa ja työntää edes yhden käsilläseisontapunnerruksen. Se mimmi todistaa että pienikokoinen nainen pystyy kaikkiin niihin juttuihin. Joten miksi en minäkin?

Mausis Fitocracyssa.

Mikä motivoi ihmisiä? Kaikilla on omat triggerinsä. Mulle on ihan sama mikä saa ihmisen toimimaan. Mutta pointtihan on siinä, että keksii mikä itteensä liikuttaa. Ja käyttää tietoa hyväkseen.

Fakta: olen tavoitteellinen ihminen. En kilpailuhenkinen, vaan tavoitteellinen. Muiden suoritukset eivät juurikaan kiinnosta, ei mun tartte olla parempi kuin muut. Haluan voittaa vain itseni, näyttää itselleni että pystyn, tehdä mitä olen suunnitellut.

1 1/2 tuntia pilatesta, 351 pistettä., riitti nousemaan 9 levelille! I'm Awesome!

Tammikuun reenien lopuksi venyteltiin, jauhettiin dadaa. Reenikaveri, joka on todella kilpailuhenkinen, maratoonari, kertoi jostain nettisivusta (ja älypuhelinsovelluksesta), jonne voi kirjata reenaamiset: Fitocracy.com. Luulin, että sivusto olisi kuten heiaheia. Mutta ei, se olikin paljon, paljon enemmän. Meikä löysi sieltä motivaatiota.

Osa sivuston toiminnasta on ihan sellaista perus reenien kirjaamista, muiden stalkkaamista ja oman edistymisen seuraamista. Mutta näiden asioiden lisäksi joka reenistä saa pisteitä ja pisteitä keräämällä nousee leveleitä ylös päin. Mutta ehkä hauskin juttu on Questit.

Tähän mennessä saavutetut sankarihommat.

Quest sisältää tietyn määrän tiettyjä liikkeitä jotka pitää tehdä tietyssä ajassa. Ensin valitaan quest, aktivoidaan se. Ja kun on tehnyt hommia ja kirjaa reenin ylös, osaa Fitocracy katsoa sopiiko tehty työ johonkin aktiiviseen Questiin. Ja jos sopii, jos homma on hoidettu, Quest suoritettu, saa lisäpisteitä. Ja taas on Awesome!

Osa Questeistä on ihan hulluja, kuten Teräsmies triathlon. Mutta sitten on kaikkea sellaista vähän iisimpää. Esimerkiksi Widowmaker, 20 kyykkyä tehtynä putkeen. Samaa Quest löytyy monena eri tasoisena, riippuen siitä tekeekö kyykyt vain omalla painolla vai lisäpainoilla. Tai 7 päivän Quest jonka aikana on tehtävä 3 erilaista kyykkyliikettä.

Olen käyttänyt Questeja hyväkseni kun en ole jaksanut lähteä kuntosalille tai keksinyt mitä kuntosalilla tekisin: olen valinnut jonkun Questin tai pari ja tehnyt reenin niiden mukaan. Lisäksi yritän päästä eroon juoksuinhostani 1 mailin Questeja suorittamalla: helpoin, jonka jo suoritin, oli juosta 1 maili (noin 1,6 km) alle 12 minuutissa. Seuraavaksi tähtäimessä alle 10 minuutin maili. Katsotaan miten käy. Tein itselleni kartan jossa on kaksi mailin pätkää merkattuna tästä lähinurkilta. Kello käteen ja hips hops.

Run baby run!

Nyt on löytynyt taas yksi lisämotivaation lähde! Enää tarvitsee päättää mitä tänään teen: katsonko jonkun hauskan Questin ja teen sen, vai rimpuilenko kuminauhan avulla leukoja ja seison käsilläni? Ihan sama, kunhan saan pisteitä :)

Tammikuu 2013 nakinkuoressa

Nonnis! Vuoden 2013 ensimmäinen kuukausi on eletty.

Olin lomalla Tammikuun ensimmäisen viikon. En saanut muuta aikaiseksi kuin pari lenkkiä ja kuminauhareeniä kotona. Mutta oli sekin jotain. Virallisesti Siirin tammikuu (ja vuosi 2013) alkoi kuitenkin vasta 7. päivä.

Tammikuu oli tipaton. Lähes. Join kaksi lasia viiniä: toisen, koska se oli jo kaadettu lasiin enkä jaksanut vastustella (olin ehkä jo vähän kuumeinen). Ja toisen, koska olin heikko ja halusin lasillisen punkkua porsaan lapa -illallisen lomassa. Sanotaan siis että tammikuu oli ajokuntoinen.

Tammikuu oli hikitipallinen. Vaikka jokainen reeni alkoi nihkeästi, tuntui ettei irtoa, niin lopulta aina irtosi. Sain nyittyä jokaisen voimaliikkeen joulukuussa tehdyt maximit itsestäni irti. Ja uskokaa kun sanon, että kahden viikon lomailun jälkeen tuntui välillä siltä, että kaikki on mennyttä, valunut Tallinnan katuviemäriin sohjon mukana, kuihtunut hikenä ilmaan uuden vuoden pirskeiden jälkeisessä dagen efter -tilassa. Mutta ei, pala oli vain piilossa, esitti vaikeasti saavutettavaa.

Punnersin hulluna (typerät iPhone-sovellukset jotka houkuttelee typerästi punnertaan). Aloitin käsilläseisontaharjoitukset. Muistelin miten tehdään päälläseisonta (muistin vielä). Uin pitkästä aikaa räpylät jalassa. Sekä ojentelin nilkkoja balettitunnilla ja selkää pilateksessa.

Löysin reenikaverin opastuksella todella koukuttavan liikuntasovelluksen Fitocracyn. Siinä saa pisteitä urheilusuorituksista, nousee leveleitä ja voi tehdä questejä (miten se suomennetaan?)... Ja jokaisen reenin ylöskirjaamisen jälkeen saa painaa nappia jossa lukee "I'm awesome!" Todella koukuttavaa.

Yksi parhaista jutuista on ollut kuitenkin se, että eräs nimeltämainitsematon yhteisvelallinen on punnertanut, uinut, luistellut ja ähissyt aika monessa mukana. Sain sen raahattua jopa "ryhmäliikuntatunnille", jossa Hakkarainen piiskasi meistä (ja itsestään) mehut irti. Ja tiedätkös, velallinen hymyili reenin jälkeen. Saattaa olla, että kerta ei jäänyt ainoaksi.

 

Muistin juuri, että olin lokakuussa uhonnut voitonriemuissani vetäväni maasta jouluun mennessä 70 kg ja punnertavani penkistä 40 kg. No, maastaveto taisi jäädä 2,5 kg päähän 70 kilosta mutta penkkipunnerrustavoite ylittyi samalla määrällä, ennätys 42,5 kg. Eli voidaanko sopia, että keskimäärin pääsin tavoitteisiini?

Tavoitteet on hyviä. Varsinkin jos niistä lesoilee julkisesti. On nolompaa olla onnistumatta lesoilun jälkeen kuin puhista ja pihistä kuin juna kuntosalilla.

Helmikuun tavoite:
Painoa lisää 2,5 - 5 kg. Ei Siiriin, vaan tankoon. Ja hiii-op!
Kirjoita Personal Trainerin kanssa reenaamisesta, millaista se on, kenelle se sopii.
Suorita se kakkaprojektikurssi loppuun ja palkitse itsesi hieronnalla kun kakka on taputeltu opintopisteiksi.

Kesän 2013 tavoite:
Se shaamarin leuka. Sen on vaan onnistuttava!
Ja tietysti himokas kesäkissabikiniüberihqrantakunto tiätty myös (uuh... kuulostaa raskaalta).
Polkkatukka.
Sappeen ylämäkijuoksun suoritus kuolematta.

Vuoden 2013 tavoite:
Aloita gradu.
Tartu tilaisuuksiin.

Ikävuosien 28-29 tavoite:
Valmistu.
Ota mitä haluat.
Pidä huoli muista.

Eilinen yläkroppatreeni, jonka veti krapulainen painimestari Soslan Kusrati, oli sen verran hapottava että tuntuu kuin joku olisi yöllä valanut hartiat, kädet ja selän betonista. Ei edes villi yöelämässä piipahdus ja Kuinka paljon kala maksaa -kreisisheikkaus Annikan kanssa (pusuja!) riittänyt vetreyttämään mestoja.

Nyt on käynnissä kova sisäinen kamppailu: mennäkö lenkille, raittiiseen ilmaan ja auringon paisteeseen vai tehdäkö kouluhommia... Niin ja sitten on myös tuo sohva ja yksi flunssaherra jonka varmaan saisi kainaloiseksi.

These are tough decisions. Hyvää sunnuntaita kaikille!

Pakkasakka

En tiedä johtuuko talvi-ihastukseni siitä, että olen joulukuussa syntynyt. Vai siitä, että olen ymmärtänyt että talven kylmyys on pukeutumisesta kiinni. Mutta minä pidän talvesta. Ja tarkoitan siis sitä talvea, jossa on lunta ja pakkanen.

Jääseikkailija S. Punanenä.

Pidän talven väreistä ja sähköstä. Pidän siitä kuinka järven jää pitää kammottavaa pauketta ja värähtelee. Se pelottaa. Otan kiinni kädestä ja muistan että luonto on minua mahtavampi. On ihmeellistä kuinka voin tänään kävellä samassa kohtaa missä kesällä uin. Tuolla jään alla on kaloja.

Nyt hymyilyttää jo, ranta on lähellä. 

Pidän siitä miten puut piilottavat ravintoaineensa syvälle sisuksiinsa. Karu on kaunista.

  

Pidän narinasta joka kuuluu jalkojen alta kun kävelee lumella. Pidän muodoista jotka talvi saa aikaan.

Neljä vuodenaikaa. Jokainen yhtä hyvä.

Pitäisiköhän taas opetella hiihtämään?

Voe räkä

Nyt on pää täynnä. Ei viunaa, ei, tipaton on edelleen voimassa. Vaan räkää.

Ei mikään infernaalinen flunssa. Norsu ei vielä istu naaman päällä. Mutta ajattelin, että se norsu vois jäädä tulematta, että tämä jäis tähän ja jäin heti saikulle.

Lenssussa tekee aina mieli keittoa. Chilikeittoa. Jotain joka avaa nenän ja pään. Onneksi jääkaapissa on aina vihanneksia ja chiliä. Tukkoisellakin naamalla pystyy pilkkomaan kesäkurpitsaa, porkkanaa, parsakaalia, sipulia, palsternakkaa, vihreitä papuja, selleriä ja kuivattuja suppiksia. Mausteeksi soppaan pääsi puolipurkkia kookosmaitoa, laakerinlehti, suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja kaffirlimetinlehti.

 

Oh, läskiohjelmien kuningas Biggest looser, soppaa ja raejuustoa. Maistuis varmaan sullekin. Kyllä tämäkin tästä.

Museoita ja arkkitehtuuria Tallinnassa - osa 3

Hip hei! Tämä on joululoman Tallinnan reissusta viimeinen juttu.

Sen, mitä poreammeessa huljuttelulta, nukkumiselta, shoppailulta ja syömiseltä ehdimme, vietimme laahustellen pitkin Tallinnan katuja ja tutkien parin museon tarjontaa.

Kadriorgin palatsi, rakennettu 1700-luvun alussa.

 

Matka taidemuseo Kumuun taittui ratikalla ja kävellen, kuten turisteille neuvotaan. Lähin ratikkapysäkki on Kadriorgin puiston laidalla, ja päästäkseen Kumulle, on puiston läpi käveltävä nafti kilometri. Kävelymatkalla voi ihmetellä Kardiorgin palatsia ja Presidentin linnaa, puisto ja palatsin piha ovat kesällä varmasti hienommat kuin nyt.

 

 

Kumun joulukuiset näyttelyt eivät olleet mitenkään erityisen sykähdyttävät, vaikka Eestin nykytaiteen historiaa esittelevä näyttely pistikin miettimään, onko kansan "taiteellisen identiteetin" löytymisessä, kasvutarinassa, samat kasvukivut kuin ihmisen elämässä, kuten murrosikä. Kumun kokoisen museon kaikkea tarjontaa ei pysty käymään kerralla läpi. Mutta käymisen arvoinen paikka se on silti. Arkkitehtuurillisesti rakennus on todella hieno, ja kahvion lounas yllätti erittäin positiivisesti.

Kana-ceasar salaatti.

 

Kumu on oikeasti niin lähellä keskustaa, ettei sinne pääsemiseen tarvitse ratikkaa. Matkalla voi töllistellä arkkitehtuuria. En usko että kaavoittajalla on hirveästi sanomista siihen miten Tallinnaa rakennetaan. Olen muissakin vanhoissa Neukkukaupungeissa ollut häkeltynyt siitä, miten vieri vieressä voi olla miljoonien arvoinen pilvenpiirtäjä ja hylätty betonihirviö. Mutta Tallinnasta löytyy myös ihanan ennakkoluulotonta ja rohkeaa asuinrakentamista.

Piparkakkutalot...

... ja naapurissa jotain ihan muuta.

 

Betonihirviö.

 

Paloasema.

Tallinnan kaupunki on panostanut museoihinsa ja erittäin hieno näyte panostuksesta on Lennusadam. Museo on rakennettu vanhaan lentosataman vesitasohalliin. Näyttelyssä on panostettu kaikkii aisteihin, lapsille (ja hölmöille aikuisille) löytyy kaiken laista puuhasteltavaa ja, mikä parasta, museossa pääsee tutustumaan ihan oikeaan sukellusveneeseen.

 

 

Sukellusvene Lembit.

Kannella.

Sisällä. Luulen ettei sukellusveneeseen voitu palkata kuin keskivertoa pienempikokoisia miehiä.

 

Ylipäällikkö merikapteeni Tammisto.

Hölmö aikuinen.

Miinapuisto.

Joku kaivaa verta nenästä.

 

Niin, ja sitten on tietysti Vanhakaupunki. Söpö kuin mikä.

Vanhakaupunki.

Matkailijat.

 

 

 Panorama. Kuvia klikkaamalla niistä näkee isommat versiot.

Täytyy varmaan mennä kesällä uudestaan. Näkemättä jäi vielä monta puistoa ja puutarhaa.

Pukeutuminen on pakkaskysymys

En tiedä mikä on tullut ihmiseen. Onko joulun mässäily ja laiskottelu aiheuttanut puutostilan, vai olenko vain tullut riippuvaiseksi reippailun tuomasta olosta. Mutta tämä on jo toinen perjantaiaamu putkeen kun haluan mennä kävellen töihin. Siis kävely on se mieluisin vaihtoehto, kivempi kuin autoilu. Perustelin reippailun sillä, että mun kävi autoa sääliksi. Sillä ressulla ei ole sähköpaikkaa, kylmäkäynnistys 25 asteen pakkasella kuullostaa julmalta.

Tänään Siiriä esittää punanenäinen, lyhyt ja viiksekäs nainen.

Kerrosta toisen päälle, toppahousut, tuplatumput ja karvalakki, ei tunnu pakkanen missään (paitsi nenässä). Ja jos työmatkalla käy rimpuilemassa vähän kuntosalilla, niin on sisäinen patterikin kutosella (siis täysillä).

Hyvää viikonloppua!

Tänäänkin on hyvä päivä

Törmäsin tekstin pätkään:

"Yksi self-development-junkismia aiheuttava perustavaa laatua oleva tekijä on se, että itsensä kehittämisestä blogittaminen, puhuminen ja sen opiskelu ovat huomattavasti helpompaa kuin sen toteuttaminen. On helppoa kannustaa blogipostauksessa ottamaan hyppyä tuntemattomaan vaikkapa osakeyhtiön merkeissä kun maksimitappiona on ilkeä postaus kommenttiosioon sen sijaan, että reaalimaailmassa sinä teet konkurssin ja sinulle jää henkilökohtaista velkaa kenties kymmeniä tuhansia."

Tuolla on aurinko. Olin melkein täysin tuskastunut narsistisen-Boomareiden vuoden luennoitsija-oon käyny koulut Amerikassa-proffan strategiajauhamiseen, kun kahvitauolla sokaistuin. Aurinko, oot ihana!

Self-development-junkie. Tunnistan tyypin ja käsitteen. Siihen olisi aika helppo lopsahtaa, sellaiseen ylenpalttiseen self-developmenttiin. Materiaaliahan meinaan löytyy. Ja esikuvia myös. Mun mielestäni sekin on esimerkki siitä, kuinka sisäsyntyinen ihmisen tarve on löytää jotain "korkeampaa ja merkityksellisempää" kuin vaan tarpoa elämää läpi funtsimatta motiivejaan. Jotkut hurahtaa Jeesukseen, toiset raakaravintoon.

Asioista on helpompi puhua kuin toimia niiden mukaan. En ole pessimisti, mutta valitan asioista herkästi ja kun aloitan, ei loppua näy. Möykkä möykkä möykkä! Jos mahan rauhoittaminen oli viimekesän juttu, niin tämän talven juttu on positiivinen ajattelu. Yritän tehdä kuten paasaan.

Yliopiston aulassa on tosihienot lasiset "räsymatot". Kuvat eivät tee oikeutta taideteoksille.

Hyvällä tuulella on kivempaa kuin huonolla. Asioista nauttiminen ja kivoihin juttuihin keskittyminen on kivempaa kuin negailu. Jos se, että kaikki on itsestä kiinni, on liian heviä ymmärtää (tiedättehän sen ihmisen jolle vaan sattuu kaikkea, vastoinkäymisiä ja ongelmia, ne vaan tapahtuu juuri hänelle), niin entäs tämä: jos et voi hallita mitä tapahtuu, voit sentään hallita miten tapahtumiin suhtaudut.

Tämä seuraava juttu menee jo aika pitkälle, tiedän. Mutta antakaa hölmön uskoa. Hukkasin nimittäin viimeviikolla sormuksen jonka pyysin ja sain synttärilahjaksi (hyvä lammas!). Materiaan ei pidä kiintyä, joo joo. Mutta poikaystävän antamaan tipusormukseen saa. Etsin ja etsin, en löytänyt. Sydän kolisi jossain munuaisten kohdalla joka kerta kun muistin tipun olevan hukassa. Teki mieli valittaa piiiitkä teksti siitä kuinka nyt se on hukkunut ja voi voi voi. Mutta sitten päätin, että löydän sormuksen. Päätin, että hei, olen kuitenkin niin hyvä tyyppi, että löydän sen. Ja sitten se löytyi, yliopiston Päätalon vahtimestarin luolta, hyvästä huomasta. Joku nainen (ihana nainen, pusuja!) oli löytänyt sen ja ymmärtänyt, että hei, tämä on jollekin tärkeä, vien sen tuonne vahtimestarille.

Mulla on hienoin koulureppu ikinä!

Nyt tipu on taas missä pitää, liitämässä näppiksen päällä. Enkä mä ehtinyt myydä maitani. Mun positiivinen suhtautumiseni hoiti tipun takaisin. Ihan varmasti. Ja nyt se sama asenne pitää huolen, etten hermostu typerässä ryhmätyöpalaverissa ja jaksan jäädä vielä neljältä yhdelle luennolle.

PS. Hyvää meininkiä ei voi pysättää: juuri sain soiton, että mun autoni on jo huollettu (siihen meni alle päivä) ja että tuo suuri remontti, jonka takia otin opintolainaa, maksaa alle 300 euroa. Siis alle 300 euroa!! Mainos mainos mainos: SV Auto- ja konekorjaamo on paras!