Kesä pussissa

Kyllä nyt kelpaa!

Edit: Lisää!!

Terveiset Hangosta

Hiiri ottaa kaverikuvia B&B -huoneen omistajan, Ritan, kanssa.

Ensimmäinen mansikkamatkailupäivä (oma maa mansikka, you know) on jo siinä vaiheessa, että on aika mennä illalliselle. Kohteena joku Hangon itäsataman ravintoloista, yhteismatkailija valitkoon ravintolan. Tänään on ajettu avoautolla ja käpötelty. Mutta huomenna herätyskello herättää aamulenkille! Kyllä, aion mennä juoksemaan aamulla ennen aamupalaa, koska on pakko. Tai siis koska haluan niin. Mutta koska tyhjällä mahalla on paska juosta, nyt tankkaamaan!

Ihanaa heinäkuuta ystävät!

Reenikamat - Väriä elämään

Odotin tänään, että lämpötila vähän laskee, ennen kun lähden lenkille. Ja hopsansaa, alkoi sataa. Pyykit oli tietysti ulkona narulla kuivumassa. No, nyt ne on ulkona kastumassa. Eisevväliä.

Lämpöasteet laskivat 6 yksikköä muutamassa kymmenessä minuutissa, ja vihdoin pääsin lenkille. Oli hyvä lenkki, vaikka hieman tahmea. 40 minuutin peruskuntojauhanta tuntuu nykyään ihan pikajuoksulta, viikonloppuna on jaksettava vielä 90 minuutin hippalointi.

On se ihmeellistä mitä saa aikaan jos päättää niin. Puolimaraan valmistautumista on jatkunut nyt kuukauden, ja olen tehnyt joka lenkin, joka juoksuohjelmaan on merkattu. Jopa lomaviikolla! Inhottavinta oli, kun kampesin itseni ylös mökiltä loma-aamuna herätyskellon soittaessa, ja lähdin nälkäisenä aamulenkille. Matkalla ihmettelin tahdonvoimaani, en tiennyt, että sekin on käynyt salilla.

Jos sisko ja äiti mäksyttivät viime viikolla lenkkiromujen värin puutetta (oli mustaa mustan kanssa), tilanne korjaantui tänään. Keltaista, pinkkiä, violettia, tumman violettia (kuvan sininen paita on tumman violetti, ei sininen)… enää puuttui vihreä hiuspanta.

Ja jalassa oli juoksushortsit. Kyllä. Siiri "Reitevä" Tammisto taipui kuumuuden alla ja veti jalkaan trikooshortsit. Saa vähän läppästä, oli se rumaa. Mutta olkoon!

Jatketaan samaan malliin. Vielä on juoksulenkkejä ja värikkäitä reenivaatteita jäljellä. 

Lomameno

Aamiainen ulkona puolilta päivin. Aivan hyvä tapa olla lomalla.

Hiljaa hyvä tulee

Hiirellä ei ole ollut viime aikoina asiaa. Tai on ollut, mutta ajatuksien ylöskirjoittamisen sijaan on tullut tehtyä kaikenlaista muuta. On käyty Amsterdamissa viettämässä tunteikas ja ihana, pitkä viikonloppu. On hengailtu mökillä ja Helsingissä, tehty töitä, reenattu vähän. Mitä näitä nyt on... arjen ja ei-niin-arjen asioita.

Tämän työviikon jälkeen alkaa loma. Ja kun palaan elokuussa töihin, muuttuvat työkuviot hieman. Työpaikka on ja pysyy, mutta asiakkaat vaihtuvat. Työnnän pääni isompaan ämpäriin. Ja olen siitä todella innoissani. Jopa niin innoissani, etten ole ehtinyt kuin vähän maanantaina aamupäivästä marisemman töissäolon vaikeutta. (Tiedättehän miltä se viimeinen viikko ennen lomaa yleensä tuntuu? Ihan karseelta kitkuttelulta.)

Puolimaratoniin, eli kavereiden kesken Martsu tai Mara, valmistautuminen tarkoittaa 3-4 juoksulenkkiä viikossa. Siinä se hiiri kipittää sitten loppukesän. Kipikipi. Ja katsoo futista. Oranje!

Takana ja edessä on niin paljon kaikkea jännittävää, ettei ainakaan tylsyydestä voi hiiren elämää syyttää.

Hiirenvimma aktivoituu omalla ajallaan, sitten kun hiiri ehtii kirjoittaa ajatuksiaan ylös tai malttaa ladata kesän kuvia kaiken kansan nähtäväksi. Until then, jätän teidät nauttimaan tästä:

Hääpässi.

Porttiteoria

Jos olet käynyt koulua 90-luvulla muistat varmaan huumevalistustunneilta porttiteorian. Teoria perustuu siihen, että miedot huumeet, vaikka muuten ehkä 'harmittomia', toimivat ikäänkuin porttina kovimpien huumeiden käyttöön. Kynnys kokeilla madaltuu, ja kun mietojen mömmöjen sietokyky kasvaa, halutaan vaihtaa kovempaan kamaan.

No, en ota kantaa siihen, onko tuo teoria validi tai käyttökelpoinen huumeiden käytön kannalta. Mutta uskokaa kun kerron, että se on täysin validi ja käyttökelpoinen mitä tulee fyysisiin suorituksiin ja itsensä haastamiseen.

10 kilometrin rimpaisu Forssan suvi-illassa oli portti kovempiin kisoihin. Olen ilmoittautunut juoksemaan puolimaratonin (eli yli tuplat kuin mitä Forssassa) 14. syyskuuta Tallinna maraton -juoksutapahtumassa.

Taas mennään! Ja vau mikä määrä Siirejä!

Juoksu(ja penkki ja mave ja kyykky)kaverini Anna oli jo vuoden alussa, aloittaessaan kevään juoksuharjoittelut, päättänyt osallistua Tallinnan maratonille. Forssa oli tarkoitettu vain välietapiksi, minikisaksi, tunnusteluksi. Tallinnan puolikas oli se pihvi. Ihailin Annan päättäväisyyttä, mutta olin varma, ettei minusta olisi sellaiseen koitokseen. Forssaan lähdin, koska Sappeen ylämäkihirveyteen en päässyt (tuplabuukkaus), mutta halusin jonkun extrasyyn lenkkeillä (ns. Pelko perseessä -taktiikka). Ennen juoksua hirvitti, olin juossut niin vähän. Mutta yritin lohduttautua sillä, että vaikka juoksut olivat jääneet vähälle, kaikkea muuta oli tehty riittävästi. Kevään nyrkkeilyreenit olivat olleet 75 minuutin kestävyysreenejä, ja niitä oli alla monta. Ja salillakin oli huhkittu.

Kymppihän meni hienosti! Forssassa kipittäessäni taisin ensimmäistä kertaa ymmärtää miksi juokseminen on kivaa. Jotain kliksahti. Ja jo saman illan aikana, itseasiassa jo juoksua suorittaessa, mietin, olisiko minusta yrittämään puolimaratonia. Pyysin Annalta apua ymmärtämään kuinka paljon pitää harjoitella, jos haluaa juosta puolikkaan 3 kuukauden päästä. Ja halusin kokeilla harjoitusohjelmaa ennen päätöstä. Päätin suorittaa ohjelman tylsimmän ja vastemielisimmän juoksun, 85 minuttin peruskestävyys löntystelyn, Juhannusaaton aattona. Siis herätä vapaapäivän aamuna, mökillä, herätyskellon pirinään, vetäistä banaanin nassuun ja lähteä puolentoista tunnin hitaalle lenkille.

Hölkätessäni kävelyvauhtia Pitkäjärven maalaismaisemissa muhistelin osallistumispäätöstä. Jos lenkki on enemmän kiva kuin paska, jos olo "maalissa" on enemmän jee kuin nyyh, niin sitten lähden mukaan. Kun 85 minuttia hidasta köpöttelyä oli suoritettu, oli matkaa mökille vielä vähän toista kilometria. Oli nälkä, ja hidas jurruttelu ärsytti. Joten kiristin tahtia ja jolkotin loppumatkan mökille juuri sitä vauhtia mikä tuntui hyvältä. Ja menin yllättävän lujaa, noin 6:00 minuutin kilometrivauhtia.

Vaikka pk-lenkki oli välillä vähän puuduttava, oli se kuitenkin kokonaisuutena niin nautinnollinen, että päätin osallistua Tallinnan maratonille (ja kertoa ilouutisen heti Annalle kuvan kera).

Päätöslenkki on päättynyt. Jeejee! Meikä lähtee Tallinnaan! Jeejee! Ja huomatkaa CitySorsan tiimipaita.

Niin. Että kesä menee sitten lenkkareita kuluttaen. Semmosta.

Mikä siinä oikein on, että on pakko aina olla joku "projekti"?

Kylmää ja kuumaa

Nektariinit ovat ihania.

Ne sopivat pilkottuna aamujugurttiin. Ja niitä on ihana raadella kädet tahmeana iltapäivän välipalaksi.

Niitä voi grillata. Tai grillin puuttuessa pilkkoa kippoon, heittää päälle fariinisokeria ja paistaa uunissa jäätelön kaveriksi.

 

Kylmää vaniliajäätelöä alle. Kuumia nektariinipaloja päälle. Oooh... ja nam!