Porttiteoria

Jos olet käynyt koulua 90-luvulla muistat varmaan huumevalistustunneilta porttiteorian. Teoria perustuu siihen, että miedot huumeet, vaikka muuten ehkä 'harmittomia', toimivat ikäänkuin porttina kovimpien huumeiden käyttöön. Kynnys kokeilla madaltuu, ja kun mietojen mömmöjen sietokyky kasvaa, halutaan vaihtaa kovempaan kamaan.

No, en ota kantaa siihen, onko tuo teoria validi tai käyttökelpoinen huumeiden käytön kannalta. Mutta uskokaa kun kerron, että se on täysin validi ja käyttökelpoinen mitä tulee fyysisiin suorituksiin ja itsensä haastamiseen.

10 kilometrin rimpaisu Forssan suvi-illassa oli portti kovempiin kisoihin. Olen ilmoittautunut juoksemaan puolimaratonin (eli yli tuplat kuin mitä Forssassa) 14. syyskuuta Tallinna maraton -juoksutapahtumassa.

Taas mennään! Ja vau mikä määrä Siirejä!

Juoksu(ja penkki ja mave ja kyykky)kaverini Anna oli jo vuoden alussa, aloittaessaan kevään juoksuharjoittelut, päättänyt osallistua Tallinnan maratonille. Forssa oli tarkoitettu vain välietapiksi, minikisaksi, tunnusteluksi. Tallinnan puolikas oli se pihvi. Ihailin Annan päättäväisyyttä, mutta olin varma, ettei minusta olisi sellaiseen koitokseen. Forssaan lähdin, koska Sappeen ylämäkihirveyteen en päässyt (tuplabuukkaus), mutta halusin jonkun extrasyyn lenkkeillä (ns. Pelko perseessä -taktiikka). Ennen juoksua hirvitti, olin juossut niin vähän. Mutta yritin lohduttautua sillä, että vaikka juoksut olivat jääneet vähälle, kaikkea muuta oli tehty riittävästi. Kevään nyrkkeilyreenit olivat olleet 75 minuutin kestävyysreenejä, ja niitä oli alla monta. Ja salillakin oli huhkittu.

Kymppihän meni hienosti! Forssassa kipittäessäni taisin ensimmäistä kertaa ymmärtää miksi juokseminen on kivaa. Jotain kliksahti. Ja jo saman illan aikana, itseasiassa jo juoksua suorittaessa, mietin, olisiko minusta yrittämään puolimaratonia. Pyysin Annalta apua ymmärtämään kuinka paljon pitää harjoitella, jos haluaa juosta puolikkaan 3 kuukauden päästä. Ja halusin kokeilla harjoitusohjelmaa ennen päätöstä. Päätin suorittaa ohjelman tylsimmän ja vastemielisimmän juoksun, 85 minuttin peruskestävyys löntystelyn, Juhannusaaton aattona. Siis herätä vapaapäivän aamuna, mökillä, herätyskellon pirinään, vetäistä banaanin nassuun ja lähteä puolentoista tunnin hitaalle lenkille.

Hölkätessäni kävelyvauhtia Pitkäjärven maalaismaisemissa muhistelin osallistumispäätöstä. Jos lenkki on enemmän kiva kuin paska, jos olo "maalissa" on enemmän jee kuin nyyh, niin sitten lähden mukaan. Kun 85 minuttia hidasta köpöttelyä oli suoritettu, oli matkaa mökille vielä vähän toista kilometria. Oli nälkä, ja hidas jurruttelu ärsytti. Joten kiristin tahtia ja jolkotin loppumatkan mökille juuri sitä vauhtia mikä tuntui hyvältä. Ja menin yllättävän lujaa, noin 6:00 minuutin kilometrivauhtia.

Vaikka pk-lenkki oli välillä vähän puuduttava, oli se kuitenkin kokonaisuutena niin nautinnollinen, että päätin osallistua Tallinnan maratonille (ja kertoa ilouutisen heti Annalle kuvan kera).

Päätöslenkki on päättynyt. Jeejee! Meikä lähtee Tallinnaan! Jeejee! Ja huomatkaa CitySorsan tiimipaita.

Niin. Että kesä menee sitten lenkkareita kuluttaen. Semmosta.

Mikä siinä oikein on, että on pakko aina olla joku "projekti"?