Matkalla Amerikassa - Osa I - New York

Parempi marraskuussa kuin ei koskaan. Eiks je!

    

 

 New Yorkissa yövyimme Manhattanilla. Ainakin ekakertalaisille se oli oikea saari. Tokalla kerralla varmaan viihtyisi Brooklyninkin puolella. Hotellimme Pod 39 sijaitsi Empire State Buildingin ja YK:n päämajan välissä, alue oli varmaan Midtown. Se oli edullinen ja huone älyttömän pieni. Sänky tässä, liukuovi kylppäriin tossa, repun saa sullottua sängyn alla olevaan laatikkoon ja kääntyä ei tarvitse. Mutta toimi! Suosittelen!

  

 

Manhattan on todellakin saari. Siinä on vettä ympärillä monessa suunnassa. Arkkitehtuuri on huikeaa. Ja ihmisiä on paljon. Metro ja apostolin kyyti ovat järkevimmät tavat liikkua paikasta toiseen.

Mitä ikinä haluat syödä, New Yorkissa on. Iltapalaa haimme "baarista" joka myi frozen yoghurttia. Pelkästää sitä. 

 Empire State Building.
 

 

 Little Italy ja Ferraran italialaisia herkkuja. Edustalla canneloni.

  

 Vihdoin pubissa. Sohossa muistaakseni. Helppo hymyillä kun kohtaa saa kaljaa.

 Eri kaupungin osat, tai korttelit, vaihtuivat kahdella askeleella. Tässä on Chinatown, ympärillä pelkkiä aasialaisen näköisiä ihmisiä, ja kaikki kyltit "tikkukirjaimilla". Kaksi askelta pohjoiseen ja olet Little Italyssa, gelaton, kahvin ja ruskea tukkaisten nappisilmien aluella. Ja taas pari askelta ja olet Sohossa jossa valkoiset ihmiset ovat taiteellisia (tai jotain niinku). Mahtavaa!

 

 

 

 

 

 

 

Times Square.

 

 Lady Liberty.

  

 

 

Amerikkalaiset osaavat tehdä hienoja turistikokemuksia. Lipulla joka oikeutti lauttamatkaan Vapauden patsaalle ja Ellis Islandille sai myös erittäin hyvin käsikirjoitetun opastuksen kapulassa ja kuulokkeet joista kuunnella opastusta omaan tahtiin. Erittäin informatiivista ja myös viihdyttävää. Jos joskus matkaat New Yorkiin, suosittelen retkeä Lady Libertyn luokse.

  

Manhattan. Kaksi tornia puuttuu ja sen huomaa.

Ellis Islandin vastaanottokeskus. Miljoonia siirtolaisia saapui Amerikkaan tämän rakennuksen kautta.

 

 

Myös useita suomalaisia löytyi siirtolaisten nimilistasta. Salosiakin ainakin viisi.

Hupsu pieni kirkko jättimäisten pilvenpiirtäjien juurella.

 

At Tiffanys.

9/11 muistomerkki.

Terroiskujen muistomerkeiksi on rakennettu kaksi suurta vesiallasta kohtiin joissa WTC:n tornit aikoinaan olivat. Taas yksi nähtävyys New Yorkissa joka kannattaa kokea. Vaikka siitä tuleekin surulliseksi. Reiät maasssa korostivat koko tapahtuman käsittämätöntä karmeutta ja turhuutta. Tässä ne olivat, tähän ne ammuttiin ala. Eikä kukaan hyötynyt.

  

 

  

 Näkymä Manhattanille Brooklynin puolelta.

 

 

 

American Museum of Natural History oli huikea. Hirmuisia liskoja ja kaikkea muuta. Siellä olisi helposti voinut kuluttaa kaksikin päivää.

Hirmulisko.

 

 

Kaksi urpoa.

 

 

 

Kiltti kisu.

 

Mahtava oli myös Central Park. Pesukarhuineen päivineen.

Niin ja tämä olis siis sellainen pesukarhun estävä roskis. Ei toiminut.

 

 

 

Kävimme myös Brooklynissa, tavallisten ihmisten alueella. Näitä nurkkia tutkin ensikerralla enemmän.

  

 

 

 

  

 

Grand Central Station.

When it rains it pours.

Muutosvastarintaa

"Uuden tavan aloittaminen tarkoittaa, että tunnemme impulssin jatkaa olemista samalla tavalla kuin ennen ja yritämme aloittaa uuden rutiinin impulsseista huolimatta: se voi tuntua tuskaiselta. Useimmiten alamme lähettämään itsellemme viestejä, kuten 'ei tämä taida olla oikein mun juttu'. Yritä hiljentää nuo tekosyyt ja sinnittele uusien tapojen oppimiseksi."

Yllä on vapaasti kääntämäni lainaus kirjasta How to Stay Sane (sivu 61 jos haluat tarkastaa miten asia on englanniksi esitetty). Sen on kirjoittanut terapeutti Philippa Perry ja se on omanlaisensa self-help kirja. Saimme sen häälahjaksi (se on yksi osa 6 kirjan School of Life - Part 1 -pakettia) ja tartuin siihen koska haluan osata hallita stressiä paremmin, ja toisaalta oppia ymmärtämään käyttäytymistä(ni).

 

Kammottava käännös. Mutta ymmärsin tekstin perusteella paremmin miksi välillä on niin vaikeaa aloittaa uusia tapoja. Vai kuulostaako seuraava tutulta: Kaveri kysyy 'oletko nyt käynyt siellä jumppatunnilla/nyrkkeilemässä/valokuvauskurssilla/hierojalla/uimassa säännöllisesti?' Ja sinä vastaat 'joo, no, siis kävin mä siellä pari viikkoa ihan oikeesti, mutta en tiedä, jotenkin se ei tainnut sitten kuitenkaan olla mun juttu'.

Itseäni helpottaa ajatus, ettei kyse ole laiskuudesta, tai huonosta itsekurista. Tai siitä ettei missään ole lajia tai harrastusta joka 'olisi mun juttu'. Vaan niinkin yksinkertaisesta ja läpeensä inhimillisestä asiasta kuin muutosvastarinta. Me kaikki kuulemme saman äänen, toiset vain osaavat hiljentää sen paremmin, toiset antautuvat sen tarinaan ja ruokkivat sitä. On helppoa olla itsensä kanssa samaa mieltä.

Olen harrastanut niin pienestä pitäen ja niin paljon, että harrastaminen on rutiini. Minulle ei tuota mitään ongelmaa täyttää arki-iltoja sillä, tällä ja tolla, ja sitoutua harrastuksiin. Jos kalenterissa ei ole tiettyihin viikonpäiviin asetettuja ja sovittuja liikuntatapahtumia, jää paljon tekemättä. Kalliiksihan se tulee, maksaa yli 150 kuukaudessa ohjatuista kuntosalitreeneistä ja nyrkkeilykurssista. Mutta hinta-laatu-suhde on nyt parempi kuin jos maksaisin 20 euroa kuussa salikortista ja voisin käydä siellä ja lenkillä ihan koska vain itse haluan. Siis koska vain. Eli ei juuri ikinä.

 

Mutta tiedän silti miltä se muutosvastarinta-ääni kuulostaa ja kuinka vakuuttava se voi olla. Mutta jos siihen osaa varautua, niin ehkä siihen osaa suhtautua paremmin. Osaa pistää sille vähän hanttiin, kun se yrittää vakuutella ettei joka viikko tarvitse ehtiä salille tai tehdä etukäteen töihin eväitä. Niin, voi olla ettei tämä ole mun juttu, mutta vielä on liian aikaista sanoa, ja todennäköisemmin kyse on siitä, ettei sisinpäni halua asioiden muuttuvan.

Syy miksi Philippa kannustaa olemaan fyysisesti aktiivinen on, että liikunnalla on todistettavasti myönteinen vaikutus myös mielenterveyteen. Jos oikeasti haluat harrastaa enemmän liikuntaa, tehdä säännöllisestä liikunnasta tavan, niin varaudu vastarintaan. Älä anna sille (eli itsellesi) tuumaakaan periksi!

Jos olet hyvä noudattamaan (myös itse itsellesi antamia) sääntöjä, niin tee itsellesi sääntö: ensimmäisen 6 kuukauden aikana ainoa hyväksyttävä tekosyy jättää välistä on kurkussa tai sen alapuolella jylläävä flunssa. Kaikki muu on sanahelinää. Jos kotona on joku joka voi puuttua asiaan, käske hänen patistaa sinut harrastuksiin vaikka kuinka kiukuttelisit. Tai (ja tämä on ehkä pahin ja paras kaikista) sitoututa joku kanssaihminen samaan harrastukseen ja sopikaa että aina mennään. On erittäin epätodennäköistä, että molemmilla on 'paska päivä' samana päivänä, joten vaikka sinulla olisi, toinen rahaa sinut mukaan.

 

Ja vielä yksi neuvo. Nyt kun tiedämme, että päämme yrittää vakuutella ettei asioiden pidä muuttua, kannattaa aloittaa pienestä, eli tehdä muutoksesta pieni. Jos et tee säännöllisesti yhtään mitään, niin älä yritä aloittaa 'joka päivä 50 kyykkyä' -rutiinia. Liian suuri hyppy, liikaa vastarintaa. Ja liian suuri epäonnistuminen kun missaat parin päivän kyykyt. Aloita pienemmin. Älä annan äänelle aseita, koska se käyttää kyllä kaiken mitä sille annat. Epäonnistumisen tunteet ovat sille bensaa, mutta jääräpäinen jatkaminen myrkkyä.

P.S. Onpa epätrendikästä puhua uusista tavoista lokakuussa. Olen joko kaksi kuukautta myöhässä tai kaksi kuukautta edellä.

Ja kolmantena päivänä hän oli levännyt

Kesän 2015 pääprojekti on nyt taputeltu. Hiiri on rouva hiiri nyt. Ihanaa! Ja yhteisvelallinen on nyt aviomies. Pusuja aviomiehelle!

Vaikka hääjuhlamme ei ollut täynnä yksityiskohtia, viimeiseen lasihelmeen asti suunniteltuja pöytäkoristeita tai ohjelmaa, oli juhlien järjestäminen silti aikamoinen puristus. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi kevät ja kesä olleet huomattavasti stressittömämpiä jos emme olisi hoitaneet sekä 3,5 viikon Ämerikän reissua ja häitä samana kesänä, varsinkin kun hiiren työtilanne on ollut ihan hullu koko vuoden. Mutta ei elämää nyt niin tarkasti voi suunnitella.

Pidin talvilomani häiden ympärillä, joten sain olla rauhassa ja lomalla neljä päivää häiden jälkeen. Sää oli mahtava, sain viettää kesän viimeiset hellepäivät lomalla. Ja voi että kuinka miniloma teki minulle hyvää! Kolmantena lomapäivänä, istuessani terassilla ihana lohisalaatti ja lasillinen Rieslingiä nenäni edessä, huomasin kuinka päässä on taas tilaa. Ihan kuin joku olisi muuttanut sieltä pois, vapauttaen huoneen tai kaksi muille ajatuksille.

Kuulostaa kummalliselta, mutta minulla on ollut jo monta kuukautta sellainen olo, ettei henkistä kapasiteettiä ole enää jäljellä mihinkään. Että ainoa, mihin pystyn keskittymään, on työt, lomareissu ja häät. Ja siinä se. Reeneissä kävin koska oli käytävä, ilman motivaatiota tai keskittymistä touhuun. (Hyvä että kävin, sohvalla nököttäminen ei olisi ollut yhtään parempi vaihtoehto, luultavasti olisi vain pahentanut asiaa.) Koti oli kokoajan sotkuinen, pyykit tuli pestyä, mutta vasta kun oli pakko. Ja jos kotona ei olisi asunut erittäin reipas ruuanlaittaja, olisin varmaan elänyt eineksillä, ihan vain laiskuuttani.

Mutta nyt on taas tilaa. Päässä. Ajatuksissa.

Olen huomannut laskun aerobisessa kunnossa viimeisten 6 kk ajan, kun olen käynyt vain salilla, ja hyvin laiskasti lenkillä. Joten lääkkeeksi ilmoittauduin ensikeskiviikkona alkavalle MMA Team 300 -seuran thainyrkkeilykurssille. Vaikka ei varmaan olisi ollut pakko, onhan alla jo yksi thainyrkkeilyn alkeiskurssi, ja äksvuosia kuntonyrkkeilyä. Olisin ehkä voinut vain mennä kuntothaistelemaan ilman kurssia. Mutta tykkään kursseista, tykkään tekniikan opettelusta.

Lisäksi aion mennä joogaamaan. Ystäväni piti minulle joogatunnin aamuauringossa viime maanantaina, kun pakenimme häiden jälkipyykkiä mökille. Se oli ihanaa. Ja kroppa sanoi hyvin selvällä äänellä minulle, että tätä lisää. Nyt vähän lempeyttä ja hoivaa, pitkiä venytyksiä ja rauhaa. Ja minä kuuntelin. Toinen ystäväni suositteli minulle tamperelaista Omyoga-koulua. Omyogassa saa 50 eurolla 3 viikon tutustumisen, jolloin saa käydä niin monella tunnilla kuin ehtii, ja etsiä sitä omaa lajia. Kuulostaa hyvältä. Olen aikaisemmin tehnyt vain astanga-joogaa, joka tähän rakoon tuntuu aivan liian raskaalta joogalajilta. Joten minun on todellakin löydettävä se oikea laji.

Myös Hiirenvimma nousee toivottavasti tuhkasta. Koska itselleen pitää olla armollinen, en lupaa mitään. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että nyt voisi taas irrota. En ole käynyt läpi matkakuvia vielä kertaakaan. Kohta aion käydä, ja näyttää teillekin miltä California ja USAn hienoimmat kansallispuistot näyttävät. Löysin mökiltä pari (luultavasti äidin ostamaa) reseptikirjaa joita en ollut aikaisemmin nähnyt, ja heti tuli sellainen 'uuh, tota pitää kokeilla' -olo. Jee!

Olen myös päättänyt, että työtahti saa nyt luvan rauhoittua. Piste. Nyt riittää. Mitta on täynnä.

Edessä loistava syksy. Ja talvi. Ja kevät. Ja kesä. Ja kaikkea ihanaa! Voi että!

Katsokaa kuinka rentoutuneilta he näyttävät! Lomahiiri ja lomamies ovat kyllä ihan parhaita.

Pallivitsi ja sana tai kaksi työmatkustelusta

Ensin pallivitsi:

Ja sitten sana tai kaksi.

Vielä 9 kk sitten ajattelin olevani työmatkaihminen. Että olis kivaa kun pääsis vähän reissuun ilman että tarvitsee itse maksaa lennoista, kentälle voi ottaa taksin, ja hotellihuone on vähän parempi kuin mistä olisi itse valmis maksamaan.

This just in: en taidakaan olla työmatkaihminen. Työpäivät on superpitkiä. Ja onhan ne kotonakin, mutta kotona on yhteishääjuhlallinen, vaatekaappi ja reenejä. Heti ekalla kentällä alkaa tulla koti-ikävä. Mitään et näe, ja jos näet, niin harmittaa kun se kaveri siinä vieressä (jos siis kollega on matkassa mukana) ei tajua miksi Lontoon kadut on niin siistejä.

Valivali. Mutta väsyttää sikana, töitä on rästissä ihan helvetisti, ja kalja lihottaa.

Semmosta. Nyt koneeseen ja kohti Tamperetta!

Toteemieläin

Grand Canyonin kupeesta löysin itseni, camping-alueen respasta, nököttämässä hyllyllä.

Ugh!

I <3 kesäloma! Ja ison omenan iso puisto

Helou! Long time, no Atlantic sea.

Sikamaisen työntäyteinen talvi, kevät ja alkukesä on taputeltu. Tap tap. Ja haista paska myös. Olit viedä multa järjen. Nyt olen lomalla. Ja tänäkesänä meikäläisen ja yhteisalttarillekävelijän kesäloma on Loma niin isolla ällällä että maailman suurimman luuserin otsassa helottava ällä on pieni meidän lomaällään verattuna. Nyt on nimittäin käynyt niin, että (mun) eilen, maanantaina 6. heinäkuuta, matkustimme öbaut 24 tuntia ja ländäsimme lopulta Amerikan Yhdysvaltojen New Yorkin osavaltion pääkaupunkiin, isoon omenaan, New York Cityyn. Täällä sitä nyt ollaan. Omenassa.

Eikä tässä vielä kaikki. Perjantaina lennämme San Franciscoon, jossa hengailemme 3-4 päivää, kunnes vuokraamme auton ja lähdemme road tripille. Trippi loppuu joskus heinäkuun lopussa Las Vegasiin, mistä lennämme kotiin. Mutta siihen on niin kauan aikaa, etten edes osaa ajatella niin pitkälle.

Häädietistämme tulee taatusti suurmenestys 3,5 viikon amerikanmatkailun auttaessa meidän tuhtiin hääkuntoon. (Jos menee plösönä naimisiin, ei kumpikaan voi sitten myöhemmin aukoa päätänsä, että en mä tommosen kanssa naimisiin mennyt. Menithän.)

Kuntosalikamat jätimme kotiin tilanpuutteen (taas yhdet kengät lisää) ja muiden tekosyiden takia (vain Ciscon ja Vegasin hotelleissa on salit). Mutta lenkkarit, lenkkipöksyt ja reenipaidat pakkasimme kyllä, tähtäimessä kaksi urheilusuoritukseksi laskettavaa hölökkää viikossa. Ja jos saa näin ekan (tokan) matkapäivän iltana ennustaa, niin voi hyvinkin olla, että tavoite tavoitetaan.

Matkan ensimmäisenä oikeana päivänä suuntasimme nimittäin NYC:n Central Parkiin lenkille. Kipikipi. Lenkkeily oli kyllä ihan sairaan hyvä keino tutustua puistoon. Kivaa oli, vaikka herra long legs veikin allekirjoittanutta kuin litran mittaa. Hyvä se!

Todisteena lenkistä on kuva, jonka kohtelias ja avulias natiivi (Would you like me to take a picture of the two of you?) otti punottavasta tirpasta ja rennosta karhusta.

Tästä on hyvä jatkaa.

Katsotaan myöhemmin mitä muita todisteita saamme aikaiseksi lomareissulta. Tuleeko otettua kuvia. Varmaan tulee. Mutta tuli tai ei, pidetään lippu korkealla ja otetaan rennosti. Eiks je? Sommoro!

Kesäkaudenavaus

"Mökki" on siivottu, sauna on lämmin ja ruoka grillattua. Kesäkausi on avattu!

Tällä(kin) kaudella on luvassa puuhommia, jännitystä kasvimaalla (saadaanko me parsaa?), toivottavasti muutama souteluretki ja lintujen lirkutusta. Onni on olla paikassa jossa luonto on lähellä myös sisätiloissa.

Hyvää vappua ja kevättä, ystävät!