Muutosvastarintaa

"Uuden tavan aloittaminen tarkoittaa, että tunnemme impulssin jatkaa olemista samalla tavalla kuin ennen ja yritämme aloittaa uuden rutiinin impulsseista huolimatta: se voi tuntua tuskaiselta. Useimmiten alamme lähettämään itsellemme viestejä, kuten 'ei tämä taida olla oikein mun juttu'. Yritä hiljentää nuo tekosyyt ja sinnittele uusien tapojen oppimiseksi."

Yllä on vapaasti kääntämäni lainaus kirjasta How to Stay Sane (sivu 61 jos haluat tarkastaa miten asia on englanniksi esitetty). Sen on kirjoittanut terapeutti Philippa Perry ja se on omanlaisensa self-help kirja. Saimme sen häälahjaksi (se on yksi osa 6 kirjan School of Life - Part 1 -pakettia) ja tartuin siihen koska haluan osata hallita stressiä paremmin, ja toisaalta oppia ymmärtämään käyttäytymistä(ni).

 

Kammottava käännös. Mutta ymmärsin tekstin perusteella paremmin miksi välillä on niin vaikeaa aloittaa uusia tapoja. Vai kuulostaako seuraava tutulta: Kaveri kysyy 'oletko nyt käynyt siellä jumppatunnilla/nyrkkeilemässä/valokuvauskurssilla/hierojalla/uimassa säännöllisesti?' Ja sinä vastaat 'joo, no, siis kävin mä siellä pari viikkoa ihan oikeesti, mutta en tiedä, jotenkin se ei tainnut sitten kuitenkaan olla mun juttu'.

Itseäni helpottaa ajatus, ettei kyse ole laiskuudesta, tai huonosta itsekurista. Tai siitä ettei missään ole lajia tai harrastusta joka 'olisi mun juttu'. Vaan niinkin yksinkertaisesta ja läpeensä inhimillisestä asiasta kuin muutosvastarinta. Me kaikki kuulemme saman äänen, toiset vain osaavat hiljentää sen paremmin, toiset antautuvat sen tarinaan ja ruokkivat sitä. On helppoa olla itsensä kanssa samaa mieltä.

Olen harrastanut niin pienestä pitäen ja niin paljon, että harrastaminen on rutiini. Minulle ei tuota mitään ongelmaa täyttää arki-iltoja sillä, tällä ja tolla, ja sitoutua harrastuksiin. Jos kalenterissa ei ole tiettyihin viikonpäiviin asetettuja ja sovittuja liikuntatapahtumia, jää paljon tekemättä. Kalliiksihan se tulee, maksaa yli 150 kuukaudessa ohjatuista kuntosalitreeneistä ja nyrkkeilykurssista. Mutta hinta-laatu-suhde on nyt parempi kuin jos maksaisin 20 euroa kuussa salikortista ja voisin käydä siellä ja lenkillä ihan koska vain itse haluan. Siis koska vain. Eli ei juuri ikinä.

 

Mutta tiedän silti miltä se muutosvastarinta-ääni kuulostaa ja kuinka vakuuttava se voi olla. Mutta jos siihen osaa varautua, niin ehkä siihen osaa suhtautua paremmin. Osaa pistää sille vähän hanttiin, kun se yrittää vakuutella ettei joka viikko tarvitse ehtiä salille tai tehdä etukäteen töihin eväitä. Niin, voi olla ettei tämä ole mun juttu, mutta vielä on liian aikaista sanoa, ja todennäköisemmin kyse on siitä, ettei sisinpäni halua asioiden muuttuvan.

Syy miksi Philippa kannustaa olemaan fyysisesti aktiivinen on, että liikunnalla on todistettavasti myönteinen vaikutus myös mielenterveyteen. Jos oikeasti haluat harrastaa enemmän liikuntaa, tehdä säännöllisestä liikunnasta tavan, niin varaudu vastarintaan. Älä anna sille (eli itsellesi) tuumaakaan periksi!

Jos olet hyvä noudattamaan (myös itse itsellesi antamia) sääntöjä, niin tee itsellesi sääntö: ensimmäisen 6 kuukauden aikana ainoa hyväksyttävä tekosyy jättää välistä on kurkussa tai sen alapuolella jylläävä flunssa. Kaikki muu on sanahelinää. Jos kotona on joku joka voi puuttua asiaan, käske hänen patistaa sinut harrastuksiin vaikka kuinka kiukuttelisit. Tai (ja tämä on ehkä pahin ja paras kaikista) sitoututa joku kanssaihminen samaan harrastukseen ja sopikaa että aina mennään. On erittäin epätodennäköistä, että molemmilla on 'paska päivä' samana päivänä, joten vaikka sinulla olisi, toinen rahaa sinut mukaan.

 

Ja vielä yksi neuvo. Nyt kun tiedämme, että päämme yrittää vakuutella ettei asioiden pidä muuttua, kannattaa aloittaa pienestä, eli tehdä muutoksesta pieni. Jos et tee säännöllisesti yhtään mitään, niin älä yritä aloittaa 'joka päivä 50 kyykkyä' -rutiinia. Liian suuri hyppy, liikaa vastarintaa. Ja liian suuri epäonnistuminen kun missaat parin päivän kyykyt. Aloita pienemmin. Älä annan äänelle aseita, koska se käyttää kyllä kaiken mitä sille annat. Epäonnistumisen tunteet ovat sille bensaa, mutta jääräpäinen jatkaminen myrkkyä.

P.S. Onpa epätrendikästä puhua uusista tavoista lokakuussa. Olen joko kaksi kuukautta myöhässä tai kaksi kuukautta edellä.