Tekstiiliurheilija

Mistä lähtien pitkäkalsaripaidat ovat olleet näin hyvännäköisiä?

Helly Hansen Dry-kalsaripaita. 

Missä rumuus? Missä nämä-ovat-ihan-uudet-mutta-näyttävät-vaarilta-perityiltä -materiaalit?

Ja katsokaa näitä trikoita! Jos hinta ei olisi satanen ja vähän päälle, olisi nämä jo minun. MINUN!

Nike Pro Magical Kaleidoscope (kuva täältä).

Laserleikkaukseen säästäminen on välillä todella vaikeaa. Koska kivoissa reenivaatteissa kekkulointi on yksinkertaisesti kivempaa kuin tyhmissä. Ja huono reenifiilis voi muuttua hyväksi, kun saa laittaa jalkaan pinkit lenkkarit. Ja koska alennuksessa on samat treenipöksyt, jotka on jo todettu huippuhyviksi voittajahousuiksi, mutta eri kuosissa.

Ja entisestä huhtikuussa kolminkertaistuva työmatka sujuisi ihan takuulla jouhevammin, jos alla olisi uusi polkupyörä. Pakko se on myöntää: valmistumismotivaatiokassini on vaihtumassa motivaatiopolkupyörään.

Taistelijan tammikuu

Vuoden 2014 ehkä pisin kuukausi on ohi. Huraa!

Tai ainakin se tuntui pitkältä. Tai ainakin sen alku tuntui pitkältä, viimeistä viikkoa en muistaakseni ollut läsnä (vaikka oikeasti kyllä olin, tammikuun kuvastakin näkee mitä kaikkea puuhasin).

Ensiksi katsaus vuoteen 2013. Koska Heiaheiasta saa koottua kuvaajat myös koko vuoden rimpuiluista, tein pienen vuosivertailun.

Vuosi 2012.

Vuosi 2013.

Kolme asiaa:

1. Vaikka itse urheiluun käytetty tuntimäärä tai treenikerrat eivät olekaan lisääntyneet merkittävästi, oli 2013 vuoden liikunta jakaantunut tasaisemmin koko vuodelle.
2. Vuoden 2013 työ- tai koulumatkapyöräilyjä ei ole merkattu Heiaheiaan, mutta Runkeeperin mukaan fillarilla tuli sotkettua 630 kilometriä.
3. Harrastamani lajit ovat muuttuneet rankemmiksi baletin ja pilateksen jäätyä ohjelmistosta (toistaiseksi) kokonaan.

Millainen tulee vuodesta 2014? No tammikuu oli ainakin vauhdikas.

Paljon hehkutetun thainyrkkeilykurssin lisäksi tammikuun paras juttu oli Pirkkalan nuoren seurakunnan ei-enää-niin-nuorille (vaikka mun mielestä ihan pentuja äidin oomme kaikki) järjestetty kiipeilysessio Tampereen kiipeilykeskuksella. Oletin itkeväni äitiä apuun heti 1,5 metrin korkeudessa. Mutta kiitos mahtavan parini Sohvin, uskalsin kivuta seinän kattoon saakka jopa kaksi kertaa. Kiipeilykeskuksen nettisivujen mukaan ilmatilaa itseni ja lattian väliin jäi siis 9,5 metriä. Aika hyvin korkean paikan kammoiselta muijalta, joka ei ole koskaan ennen kiipeillyt. Leijuin koko viikonlopun, taputtelin itseäni selkään ja kehuin. Hyvä tyttö!

Tammikuu 2014. 

Kiipeilyssä onnistumiseen kiteytyy lähes kaikki mitä olen halunnut reippailullani saada aikaan. Olen saavuttanut olotilan, jossa kroppani pystyy ja jaksaa asioita, mihin minusta ei aikaisemmin ole ollut. Tuntuu, ettei mikään ole oikeastaan mahdotonta, ja että kaikki on vain omasta viitseliäisyydestä ja tahdosta kiinni. Aika siistiä.

Huh mikä aloitus vuodelle! Tästä on hyvä jatkaa.

PS. Pää on niin täynnä työn ja koulun yhdistämistä ja gradua, etten eden yritä asettaa itselleni mitään tavoitteita. Haluan kyllä keväällä kokeilla kuinka pitkälle ja lujaa jaksan juosta. Mutta en halua kuormittaa itseäni yhtään enempää asettamalla tavoitteita joiden tavoitteluun minulla ei riitä bensa. Kevään merkittävin urheilusuoritus olkoon siis maisterin paperit. Se riittää.

Eväsmömmö

Ai että kun herahti vesi kielelle kun kaivoin pakastimesta lounasevästä töihin mukaan. 

Pitäisiköhän miettiä näiden yllätysrasioiden nimeämistä vähän uudestaan?

Nastarenkaat alle

Katsokaa kuinka hienot lenkkarit sain (Mummulta) syntymäpäivä- ja joululahjaksi! Miten Mummu tiesi?

 

Kyllä kelpaa! Merkki on tuttuputtu Inov-8 ja malli Oroc 280. Lenkkarit ovat erittäin joustavat ja kevyet, mutta nastapohjan lisäksi talvikelpoisuutta tuo kesälenkkareita paksumpi kangas. Ei nämä mitkään toppalenkkarit ole, pakkasella varpaita paleltaa lenkin alussa. Mutta koska niillä voi askeltaa talviteillä kuten peruslenkkareilla, ilman apua-mä-kohta-liukastun-täytyy-varmaan-töpötellä-reidet-jumiin -askelia, rullaava askel lämmittää varpaatkin.

 

Tammikuun tavoite 30 minuutin 5k:sta on jäi haaveeksi. Nyrkkeily- ja kuntosalireenit osoittautuivat niin rankoiksi, ja pakkanen oli niin kova, että lenkkejä taisi tulla tehtyä vain kaksi. Pitäisiköhän etsiä keväälle jokin sopivan lähellä järjestettävä ja rento juoksutapahtuma, jossa voisi yrittää uutta ennätystä? Ja käydä (satunnaisilla) lenkeillä vain fiilistelemässä (eli juoksemassa just niin lujaa kuin sillä hetkellä tuntuu, ilman tavoitteita)?

 

Varusteista ei talvilenkkeily nyt ainakaan ole kiinni. Irtoaako persus sohvalta, se onkin sitten eri asia.

Hyvä mies

Katsokaa mitä mies toi järveltä.

 

Hyvä mies.

Edit: Kalaliemihommia

 

Edit taas: Ja liemestä soppa. Mutta se meni niin vauhdilla naamariin, ettei edes kuvaa ehtinyt ottaa.

Kannikat

Tampereen Kauppahallista löytyi kaksi suosikkiasiaani yhdessä, nimittäin kantapalat ja riista.

Poronkannikat!

Mummot ja vaarit, puntille siitä!

Lihastohtori roks! Ja hänen vierailevat kirjoittajansa.

Ajattelin tällä viikolla paljon aihetta "terveellisyys on uusi uskonto", mutta kirjoitan joskus myöhemmin. Mietin myös paljon tavoitteita ja motivaatiota. Ja ihmisten yksilöllisyyttä. Ja sitä, missä on "nyt menee jo överiksi" -raja. Ja kuka sen päättää missä se raja on, onko se eri raja eri ihmisillä. Siitäkin ehkä sananen myöhemmin.

Tähän hätään tyydyn vain jakamaan linkin, jonka takaa löytyy hyvää asiaa siitä, miksi siitä kannattaa huolestua, jos farkuntaskujen takaa löytyy pelkät lonkkaluut tai jos istumaannousu makuulta ei onnistu vatsalihasten voimin.

Tai huolestua ja huolestua... No ihan vähän kirjoitan sittenkin noista yllämainistuista aiheista. Kysyn, jos joku ei välitä omasta terveydentilastaan tai sen tulevaisuudesta, tai ei ainakaan toimi tavoin, joilla sitä voisi edistää, niin mitä sitten? Onko se nyt mun asiani täällä karjua, että muijat kasvattakaa nyt ihmeessä ittellenne pala ja pakarat? Olenko niin paljon parempi kuin muut ja/tai oikeassa, että saan möykätä täällä salaatin syömisen tärkeydestä? Vai onko siinä mitään väärää, että kannustaa kohti toimia, joista voi koitua vain hyviä asioita?

Tässä on maailman rumin koira. Arvatkaa kuinka paljon sitä harmittaa, lojua tuolla Trapanin rannalla mahansa vieressä? No ei yhtään. Kiinnostaako sitä, että se on iso ja ruma? No ei. Eikä pidäkään.

Hmm... shaamarin hyvä elämä ja sosiaalinen media, ootte molemmat niin vaikeita.

Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille. Taidan mennä jääkapille hakemaan juustoa, avaamaan illan toisen siiderin, ja houkutteleen sohvalle kainalon, jossa nyhjöttää. Hauskat kotivideot meni jo. Onneksi boxilla on Siskonpeti (ja yllätyskyykky!).