Poronkannikat!
lauantai 1. helmikuuta 2014
Kannikat
Tampereen Kauppahallista löytyi kaksi suosikkiasiaani yhdessä, nimittäin kantapalat ja riista.
perjantai 31. tammikuuta 2014
Mummot ja vaarit, puntille siitä!
Lihastohtori roks! Ja hänen vierailevat kirjoittajansa.
Ajattelin tällä viikolla paljon aihetta "terveellisyys on uusi uskonto", mutta kirjoitan joskus myöhemmin. Mietin myös paljon tavoitteita ja motivaatiota. Ja ihmisten yksilöllisyyttä. Ja sitä, missä on "nyt menee jo överiksi" -raja. Ja kuka sen päättää missä se raja on, onko se eri raja eri ihmisillä. Siitäkin ehkä sananen myöhemmin.
Tähän hätään tyydyn vain jakamaan linkin, jonka takaa löytyy hyvää asiaa siitä, miksi siitä kannattaa huolestua, jos farkuntaskujen takaa löytyy pelkät lonkkaluut tai jos istumaannousu makuulta ei onnistu vatsalihasten voimin.
Tai huolestua ja huolestua... No ihan vähän kirjoitan sittenkin noista yllämainistuista aiheista. Kysyn, jos joku ei välitä omasta terveydentilastaan tai sen tulevaisuudesta, tai ei ainakaan toimi tavoin, joilla sitä voisi edistää, niin mitä sitten? Onko se nyt mun asiani täällä karjua, että muijat kasvattakaa nyt ihmeessä ittellenne pala ja pakarat? Olenko niin paljon parempi kuin muut ja/tai oikeassa, että saan möykätä täällä salaatin syömisen tärkeydestä? Vai onko siinä mitään väärää, että kannustaa kohti toimia, joista voi koitua vain hyviä asioita?
Hmm... shaamarin hyvä elämä ja sosiaalinen media, ootte molemmat niin vaikeita.
Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille. Taidan mennä jääkapille hakemaan juustoa, avaamaan illan toisen siiderin, ja houkutteleen sohvalle kainalon, jossa nyhjöttää. Hauskat kotivideot meni jo. Onneksi boxilla on Siskonpeti (ja yllätyskyykky!).
Ajattelin tällä viikolla paljon aihetta "terveellisyys on uusi uskonto", mutta kirjoitan joskus myöhemmin. Mietin myös paljon tavoitteita ja motivaatiota. Ja ihmisten yksilöllisyyttä. Ja sitä, missä on "nyt menee jo överiksi" -raja. Ja kuka sen päättää missä se raja on, onko se eri raja eri ihmisillä. Siitäkin ehkä sananen myöhemmin.
Tähän hätään tyydyn vain jakamaan linkin, jonka takaa löytyy hyvää asiaa siitä, miksi siitä kannattaa huolestua, jos farkuntaskujen takaa löytyy pelkät lonkkaluut tai jos istumaannousu makuulta ei onnistu vatsalihasten voimin.
Tai huolestua ja huolestua... No ihan vähän kirjoitan sittenkin noista yllämainistuista aiheista. Kysyn, jos joku ei välitä omasta terveydentilastaan tai sen tulevaisuudesta, tai ei ainakaan toimi tavoin, joilla sitä voisi edistää, niin mitä sitten? Onko se nyt mun asiani täällä karjua, että muijat kasvattakaa nyt ihmeessä ittellenne pala ja pakarat? Olenko niin paljon parempi kuin muut ja/tai oikeassa, että saan möykätä täällä salaatin syömisen tärkeydestä? Vai onko siinä mitään väärää, että kannustaa kohti toimia, joista voi koitua vain hyviä asioita?
 |
| Tässä on maailman rumin koira. Arvatkaa kuinka paljon sitä harmittaa, lojua tuolla Trapanin rannalla mahansa vieressä? No ei yhtään. Kiinnostaako sitä, että se on iso ja ruma? No ei. Eikä pidäkään. |
Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille. Taidan mennä jääkapille hakemaan juustoa, avaamaan illan toisen siiderin, ja houkutteleen sohvalle kainalon, jossa nyhjöttää. Hauskat kotivideot meni jo. Onneksi boxilla on Siskonpeti (ja yllätyskyykky!).
Siiri tö Thaistelija
Nokkelimmat pokkelimmat sen jo arvasivatkin: nyrkkeily on mun uusi-vanha juttu. Vanha se on siinä mielessä, että olen käynyt Tampereen Voimailuseuran kuntonyrkkeilytunneilla joitain, muutamia kausia (suosittelen, erittäin hyvää liikuntaa, ja reeneissä erittäin hyvä meininki). Uusi siinä mielessä, että nyt lajin nimestä on tiputettu "kunto" pois. Nyt on tosi kyseessä.
Nyrkkeilyfanitus taisi saada alkunsa kun olin Puolustusvoimilla töissä ja pääsimme työporukalla reenaamaan TVS:n opastuksella kuntonyrkkeilyä. Siitä se sitten lähti. Vauhtia ja voimaa! Pam pam pam!
En harrasta penkkiurheilua, kysymykseen "Ilves vai Tappara?" oikea vastaus on tietysti "no Koo Vee (daa ei kiinnosta plaa)", mutta Eva Wahlström on i-ha-na. Mikä kunto, mikä voima, mikä meno! Pääsin muutama vuosi sitten työtapahtumassa tapaamaan tämän ihmeellisen naisen livenä, jopa vaihtamaan muutaman sanan, ja uskokaa kun sanon, se mimmi on kuin viritetty jousi. Evan tapaaminen vahvisti sen, mitä olin hieman epäillytkin: nyrkkeilyssä on kyse jostain hienommasta, se on paljon enemmän, kuin mitä littanokat, raskaansarjan mestarit, joita on vedetty niin paljon turpaan, ettei ajatus eikä ässät enää kulje, antavat ymmärtää.
Kuten olen aikaisemminkin mainostanut, kävin syksyllä Polte-salin CrossCombat -tunneilla (kavereiden kesken Wompatti). Tunnista tuli todellinen viikkoni kohokohta. Tunti toimi, kuten 90-luvun huumevalistajat kertoivat pilven toimivan, porttilajina vahvempiin lajeihin. Varsinkin se potkutyynyjen rankaiseminen, huikeeta! Tiesin salilla olevan myös kamppailulajien harrastamismahdollisuus, mutta en uskaltanut kuin tirkistellä tatamilla hikoilevien ukkojen ja akkojen reenejä. Mutta kun tammikuussa oli tarjolla kamppailulajien peruskurssi, tunsin aikani tulleen. Nyt sinne!
Ja siellä sitä ollaan. Kahden kuukauden ajan ihanat valmentajat opettavat meille kaksi kertaa viikossa uusia tekniikoita lyödä, potkia, torjua, liikkua, väsyä ja hikoilla. Poltteen kamppailulajien peruskurssilla ei ole erikseen lajina nyrkkeilyä, joten valitsin lajikseni thainyrkkeilyn. Ja mikäs siinä, juuri se potkiminen, uutena tekniikkana, sai minut syttymään lajille uudestaan, hyvä hyvä! Kauniiden kesäsäärien kohtalo on lukittu.
Kun kurssi on käyty, voi osallistua varsinaisille kamppailutunneille. Ja thainyrkkeilyn peruskurssilla oppii siis sekä thai- että perinteisen nyrkkeilyn tekniikkaa.
Haluanko otella? En tiedä, ehkä en. Ja onko nimenomaan thainyrkkeily minun lajini perinteisen nyrkkeilyn sijaan? En tiedä, ehkä ei. Vaikka reeneissä potkutyynyn rankaiseminen ja jopa (ihanan Jutan kanssa) lähiottelu on hauskaa, on thainyrkkeily edelleen mielestäni vähän turhan "turpaanvetoa". Vai mitä mieltä olette?
Näyttää aika pahalta videolta. Mutta se on kumma kuinka vähän se oikeastaan haittaa ottaa osumaa. Ainakaan harjoitellessa. Ja jotta ei kävisi pahasti, pitää käyttää suojia.
Välineurheiluahan tämäkin siis on. Säärisuojat on upouudet ja vielä kaupassa, käsisiteet on kuntonyrkkeilyajoilta, hammassuojat on tietysti vaalenpunaiset, ja hanskat on siskon arpajaisvoitto (kiitos Anni, sulla on hyvät hanskat). Alasuojaa en halua vielä ostaa (siis mitä, piparisuoja, mitä?), eikä kypärääkään tarvitse, ellei ottele. Kassellaan sitä pataan ottamista sitten vähän syssymmällä...
(Tiesittekö, että hammassuojat lämmitetään kuumassa vedessä, työnnetään suuhun, ja ne muotoutuu oman leegorivistön mukaan? Minä en tiennyt. Mun suojat istuu paremmin kuin yhdetkään niistä teiniaikana käyttämistäni kidutusvälineistä, joita myös hammasraudoiksi kutsuttiin. Niin, ja ne on vaaleanpunaiset, jos unohtui mainita.)
Miksi nyrkkeily? Koska se on vaikeaa. Ja todella fyysistä. Se on kuin tanssimista, koko kroppa tekee töitä, monta palikkaa osallistuu samaan rakennelmaan. Siinä on paljon opeteltavaa tekniikkaa, mutta lopulta se tekniikka on saatava selkärankaan niin, että pystyy keskittymään eläytymiseen. Tai oikeastaan tässä tapauksessa vastustajan toimintaan ja siihen reagoimiseen. Ja toisaalta nyrkkeilyssä on tietynlaista raakuutta ja voimankäyttöä, jota tanssissa ei ole.
Ja voi että mikä olo reenien jälkeen on! Vähän sattuu ja särkee, väsyttää ihan älyttömästi, mutta onpahan antanut kaikkensa, ja unohtanut kaiken turhan ja epäolennaisen.
Fyysinen väsymys, suosittelen. Ei meinaan panta kiristä.
Nyrkkeilyfanitus taisi saada alkunsa kun olin Puolustusvoimilla töissä ja pääsimme työporukalla reenaamaan TVS:n opastuksella kuntonyrkkeilyä. Siitä se sitten lähti. Vauhtia ja voimaa! Pam pam pam!
En harrasta penkkiurheilua, kysymykseen "Ilves vai Tappara?" oikea vastaus on tietysti "no Koo Vee (daa ei kiinnosta plaa)", mutta Eva Wahlström on i-ha-na. Mikä kunto, mikä voima, mikä meno! Pääsin muutama vuosi sitten työtapahtumassa tapaamaan tämän ihmeellisen naisen livenä, jopa vaihtamaan muutaman sanan, ja uskokaa kun sanon, se mimmi on kuin viritetty jousi. Evan tapaaminen vahvisti sen, mitä olin hieman epäillytkin: nyrkkeilyssä on kyse jostain hienommasta, se on paljon enemmän, kuin mitä littanokat, raskaansarjan mestarit, joita on vedetty niin paljon turpaan, ettei ajatus eikä ässät enää kulje, antavat ymmärtää.
Kuten olen aikaisemminkin mainostanut, kävin syksyllä Polte-salin CrossCombat -tunneilla (kavereiden kesken Wompatti). Tunnista tuli todellinen viikkoni kohokohta. Tunti toimi, kuten 90-luvun huumevalistajat kertoivat pilven toimivan, porttilajina vahvempiin lajeihin. Varsinkin se potkutyynyjen rankaiseminen, huikeeta! Tiesin salilla olevan myös kamppailulajien harrastamismahdollisuus, mutta en uskaltanut kuin tirkistellä tatamilla hikoilevien ukkojen ja akkojen reenejä. Mutta kun tammikuussa oli tarjolla kamppailulajien peruskurssi, tunsin aikani tulleen. Nyt sinne!
Ja siellä sitä ollaan. Kahden kuukauden ajan ihanat valmentajat opettavat meille kaksi kertaa viikossa uusia tekniikoita lyödä, potkia, torjua, liikkua, väsyä ja hikoilla. Poltteen kamppailulajien peruskurssilla ei ole erikseen lajina nyrkkeilyä, joten valitsin lajikseni thainyrkkeilyn. Ja mikäs siinä, juuri se potkiminen, uutena tekniikkana, sai minut syttymään lajille uudestaan, hyvä hyvä! Kauniiden kesäsäärien kohtalo on lukittu.
Kun kurssi on käyty, voi osallistua varsinaisille kamppailutunneille. Ja thainyrkkeilyn peruskurssilla oppii siis sekä thai- että perinteisen nyrkkeilyn tekniikkaa.
Haluanko otella? En tiedä, ehkä en. Ja onko nimenomaan thainyrkkeily minun lajini perinteisen nyrkkeilyn sijaan? En tiedä, ehkä ei. Vaikka reeneissä potkutyynyn rankaiseminen ja jopa (ihanan Jutan kanssa) lähiottelu on hauskaa, on thainyrkkeily edelleen mielestäni vähän turhan "turpaanvetoa". Vai mitä mieltä olette?
Näyttää aika pahalta videolta. Mutta se on kumma kuinka vähän se oikeastaan haittaa ottaa osumaa. Ainakaan harjoitellessa. Ja jotta ei kävisi pahasti, pitää käyttää suojia.
Välineurheiluahan tämäkin siis on. Säärisuojat on upouudet ja vielä kaupassa, käsisiteet on kuntonyrkkeilyajoilta, hammassuojat on tietysti vaalenpunaiset, ja hanskat on siskon arpajaisvoitto (kiitos Anni, sulla on hyvät hanskat). Alasuojaa en halua vielä ostaa (siis mitä, piparisuoja, mitä?), eikä kypärääkään tarvitse, ellei ottele. Kassellaan sitä pataan ottamista sitten vähän syssymmällä...
(Tiesittekö, että hammassuojat lämmitetään kuumassa vedessä, työnnetään suuhun, ja ne muotoutuu oman leegorivistön mukaan? Minä en tiennyt. Mun suojat istuu paremmin kuin yhdetkään niistä teiniaikana käyttämistäni kidutusvälineistä, joita myös hammasraudoiksi kutsuttiin. Niin, ja ne on vaaleanpunaiset, jos unohtui mainita.)
Miksi nyrkkeily? Koska se on vaikeaa. Ja todella fyysistä. Se on kuin tanssimista, koko kroppa tekee töitä, monta palikkaa osallistuu samaan rakennelmaan. Siinä on paljon opeteltavaa tekniikkaa, mutta lopulta se tekniikka on saatava selkärankaan niin, että pystyy keskittymään eläytymiseen. Tai oikeastaan tässä tapauksessa vastustajan toimintaan ja siihen reagoimiseen. Ja toisaalta nyrkkeilyssä on tietynlaista raakuutta ja voimankäyttöä, jota tanssissa ei ole.
Ja voi että mikä olo reenien jälkeen on! Vähän sattuu ja särkee, väsyttää ihan älyttömästi, mutta onpahan antanut kaikkensa, ja unohtanut kaiken turhan ja epäolennaisen.
Fyysinen väsymys, suosittelen. Ei meinaan panta kiristä.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Happy feet
Mun uusi juttu on uusi-vanha liikuntaharrastus. Jotain mitä olen tavallaan jo aikaisemminkin tehnyt, mutta en ehkä yhtä "tosissaan". Jotain mitä olen halunnut kokeilla "tosissaan", mutta en ole uskaltanut. Mutta nyt uskalsin.
Siitä tulee kauniit jalat (mustelmat, mustat varpaankynnet ja rakot on ihania).
Siinä saa olla lähellä toista, ottaa välillä vähän tukea, ja palautetta saa välittömästi. Se on hauskaa ja nauru on herkässä, varsinkin, kun reenikaveri on yhtä ihana kuin mitä minulla on. Onnen plikka.
Siitä tulee kauniit jalat (mustelmat, mustat varpaankynnet ja rakot on ihania).
 |
| Takana vasta kahdet reenit ja heti pääsi teippaamaan. |
perjantai 17. tammikuuta 2014
Pikapostaus nro 5
Aamu alkaa aamupalasta, joka maistuu paremmalta, jos voi syödessään katsoa telkkarista (lasten) eläinohjelmaa, jossa labbiksenpennut tössöttää nurmikolla. Pennut <3
Hitaasti liikkuva kahvijono ei ole yhtään paha juttu, kun edessä on miespuolinen henkilö, jolla on leveät hartiat erittäin hyvin muotoutuneet selän yläpuolella, ja varsinkin ihanan ulospäin loikkaavat, pyöreät, napakat pakarat. Olen ehdottomasti pyllynaisia. Ja kyllä, katselen vieraiden miesten pakaroita. So shoot me :)
Kahvikoneen jumitus voi olla onni onnettomuudessa, jos vierestä löytyy toinen kone, josta saa tavallisen suodatinkahvin sijaan cappuccinon. Vielä paremmaksi hyvä kahvi muuttuu maustamalla se kanelilla. Ja vaahtokin on niin stydiä, että kahvitikku seisoo vaahdossa kuin sotilas.
Luennoilla käyminen... ihan kivaa, jopa perjantaiaamuisin.
Ei nyt muuta. Paitsi yksi juttu: olen monen vuoden jahkailun jälkeen uskaltanut ottaa erään askeleen kohti yhtä juttua...
Hitaasti liikkuva kahvijono ei ole yhtään paha juttu, kun edessä on miespuolinen henkilö, jolla on leveät hartiat erittäin hyvin muotoutuneet selän yläpuolella, ja varsinkin ihanan ulospäin loikkaavat, pyöreät, napakat pakarat. Olen ehdottomasti pyllynaisia. Ja kyllä, katselen vieraiden miesten pakaroita. So shoot me :)
Kahvikoneen jumitus voi olla onni onnettomuudessa, jos vierestä löytyy toinen kone, josta saa tavallisen suodatinkahvin sijaan cappuccinon. Vielä paremmaksi hyvä kahvi muuttuu maustamalla se kanelilla. Ja vaahtokin on niin stydiä, että kahvitikku seisoo vaahdossa kuin sotilas.
 |
| Asento! |
Ei nyt muuta. Paitsi yksi juttu: olen monen vuoden jahkailun jälkeen uskaltanut ottaa erään askeleen kohti yhtä juttua...
tiistai 14. tammikuuta 2014
Täydellisen limpun metsästys
Myönnän, välillä tekee mieli leipää. Ja leivänpäällisiä.
Kaupasta ostettavien gluteenittomien leipien kohdalla on neljä ongelmaa. Ensinnäkin, ne ovat kalliita. Toisekseen, ne maistuvat useimmiten mitättömälle ja koostumuskin on typerä. Kolmantena, niissä on usein hurjasti sokeria. Ja viimeisenä, monissa on käytetty vehnätärkkelystä, mikä ei tunnu sopivan meikäläisen mahalle (mikä tietysti antaa ymmärtää, ettei ongelma ehkä olekaan gluteeni vaan vehnä kokonaisuutena tai juurikin sen tärkkelys, ja tämä on asia joka vaatii minulta tarkempaa tutkimista, ihmiskokeita, mutta toistaiseksi on helpointa olla yksinkertaisesti gluteeniton).
Poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi Moilasen Breakfast Roll on ihan kelpo hampurilaissämpylä, ja Pirjon Pakarin Maistikas Hapanleipä maistuu ihan tavalliselle leivälle jos sen paahtaa.
Joulukinkkuleipien himo ajoi minut aaton aattona kokeilemaan oman leivän tekemistä. Ja onnistuin heti ensikerralla ihan hyvin. Yhdistelin Semperin ja Kotilieden reseptejä löytääkseni juuri sen itselleni sopivan kombon. Jauhoina käytin Virtasalmen Viljatuotteen Tummaa gluteenitonta jauhoseosta, jossa on tattaria ja mahani rakastamaa pellavaa. Tässä tulos:
Gluteeniton (joulu)limppu
2,5 dl vettä
2 dl piimää
50 g hiivaa
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua pomeranssia
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1/2 tl suolaa
1/2 dl rusinoita
1 dl mantelirouhetta
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1 dl siirappia
n. 350 g jauhoseosta
0,5 dl öljyä
Lämmitä vesi ja piimä 37 asteiseksi ja liota hiiva nesteeseen. Lisää mausteet ja sekoita. Lisää jauhoja pikkuhiljaa, seoksen kovuutta tarkkaillen. Jätä taikina aika löysäksi (älä kuitenkaan ihan sämpylätaikina-löysäksi) ja lisää öljy. Lisää tarvittaessa jauhoja. Anna taikinan kohota lämpimässä ainakin 30 minuttia.
Kumoa taikina leipävuokaan ja paista 175 asteessa 30 minuuttia. Sekoita pari ruokalusikallista siirappia ja vettä sekaisin, ja valele limppu seoksella. Paista vielä 10 minuuttia. Valele limppu uudestaan siirappivedellä ja paista 5 minuuttia.
Leipä kannattaa siivuttaa valmiiksi ennen pakastamista, tällöin pakkasesta saa limppua helposti vaikka vain siivu kerrallaan. Kinkun kuljettaminen naamariin onnistui sen avulla aivan hyvin.
Leivässä oli aika vahva tattarin maku, mutta itse olen siihen jo tottunut. Maku pehmeni pakastaessa. Parhaimmillaan leipä on paahdettuna. Seuraavalla kerralla taidan jättää piimän pois ja korvata sen 1,5 dl vettä, ja ajaa taikinaan enemmän pähkinöitä. Myös leivän mausteet kannattaa valita sesogin mukaan.
Hyvä limppu, suosittelen kokeilemaan. Mutta ei vielä täydellinen. Kokeilut jatkukoon siis, pohjatyö on tehty.
Kaupasta ostettavien gluteenittomien leipien kohdalla on neljä ongelmaa. Ensinnäkin, ne ovat kalliita. Toisekseen, ne maistuvat useimmiten mitättömälle ja koostumuskin on typerä. Kolmantena, niissä on usein hurjasti sokeria. Ja viimeisenä, monissa on käytetty vehnätärkkelystä, mikä ei tunnu sopivan meikäläisen mahalle (mikä tietysti antaa ymmärtää, ettei ongelma ehkä olekaan gluteeni vaan vehnä kokonaisuutena tai juurikin sen tärkkelys, ja tämä on asia joka vaatii minulta tarkempaa tutkimista, ihmiskokeita, mutta toistaiseksi on helpointa olla yksinkertaisesti gluteeniton).
Poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi Moilasen Breakfast Roll on ihan kelpo hampurilaissämpylä, ja Pirjon Pakarin Maistikas Hapanleipä maistuu ihan tavalliselle leivälle jos sen paahtaa.
 |
| Limppu. |
Gluteeniton (joulu)limppu
2,5 dl vettä
2 dl piimää
50 g hiivaa
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua pomeranssia
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1/2 tl suolaa
1/2 dl rusinoita
1 dl mantelirouhetta
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1 dl siirappia
n. 350 g jauhoseosta
0,5 dl öljyä
Lämmitä vesi ja piimä 37 asteiseksi ja liota hiiva nesteeseen. Lisää mausteet ja sekoita. Lisää jauhoja pikkuhiljaa, seoksen kovuutta tarkkaillen. Jätä taikina aika löysäksi (älä kuitenkaan ihan sämpylätaikina-löysäksi) ja lisää öljy. Lisää tarvittaessa jauhoja. Anna taikinan kohota lämpimässä ainakin 30 minuttia.
Kumoa taikina leipävuokaan ja paista 175 asteessa 30 minuuttia. Sekoita pari ruokalusikallista siirappia ja vettä sekaisin, ja valele limppu seoksella. Paista vielä 10 minuuttia. Valele limppu uudestaan siirappivedellä ja paista 5 minuuttia.
 |
| Suoraan uunista, ensimaisto. |
Leivässä oli aika vahva tattarin maku, mutta itse olen siihen jo tottunut. Maku pehmeni pakastaessa. Parhaimmillaan leipä on paahdettuna. Seuraavalla kerralla taidan jättää piimän pois ja korvata sen 1,5 dl vettä, ja ajaa taikinaan enemmän pähkinöitä. Myös leivän mausteet kannattaa valita sesogin mukaan.
 |
| Joululeipä. |
Hyvä limppu, suosittelen kokeilemaan. Mutta ei vielä täydellinen. Kokeilut jatkukoon siis, pohjatyö on tehty.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Kauneus on katsojan silmissä
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)