perjantai 11. huhtikuuta 2014

Työmatkapyöräilykausi avattu

Ainakin puoliksi. Ainakin toiseen suuntaan.

Aamujumppa.
Päätin, että minusta ja Veisun ja Hallilan ylämäistä tulee parhaat kaverit. Reisiä polttaa ja keuhkoissa tuntuu. Hyvä hyvä!

Pyörämatkan jälkeen kävin lämmittämässä varpaitani työpaikan pukuhuoneen saunassa. Tennareissa olisi pitänyt olla villasukat, eikä yksi, ohut hihakerros enemmän olisi ollut liikaa. Aamulla oli oikeastaan aika kylmä. Pukkarin saunan löylyt oli vähän pliisut, mutta en valita, varpaat lämpeni pliisussakin.

Aikomus oli pyöräillä myös toiseen suuntaan. Mutta yhteisvelallinen sattui soittamaan niin sopivana ajankohtana, että kinusin kyydin kotiin. En ole tehty sokerista, mutta litimärkä Siiri kylmässä ulkoilmassa ei kuulunut tämän viikonlopun suunnitelmiin, toisin kuin gradun rippeiden kirjoitus, talvivaatteiden siirtäminen pois näköpiiristä, ehkä farkkujen korjaus, ja rentoilu ja löhöily.

Hyvää viikonloppua ystävät!


3 kommenttia:

  1. Pitäiskö ehkä pitää farkkujenpaikkaustreffit? Mulla on iso pino omia ja yhdet Vesan odottamassa korjausta.

    VastaaPoista
  2. Hyvähyvä Siiri. Ajoin eilisessä tuulessa 14 km. Ajaessa ei ollut kylmä, mutta nyt on kurkussa ikävä pistos.

    VastaaPoista
  3. Jesss, hyvä Siiri! Mä lenkkeilin perjantaina sen saman sateen alla 12 km. Hyvä me! Tiistaina treffit? Ois haku kotiovelta 17:00. Laita viestiiiii. t. Jutta

    VastaaPoista