Kännykällä ja pikku paniikissa nappastut kuvat Sappeen koitoksesta eivät aivan välitä sitä fiilistä ja meininkiä mikä oli päällä kun käveli hissimäkeä alas, katsoi taakseen ja totesi, että seläntakana on maali. Alas, alas, alas asti piti mennä, lähtö oli ihan pohjalla. Tunsin itseni hiivapullaksi suolatikkujen kulhossa kaikkien niiden tiukkojen maratoonareiden joukossa. Mutta vaikka minua jännitti IHAN hirveästi ennen juoksun alkua, ensimmäinen 500 metrin tappajanousu hissirinnettä ylös nujersi kaiken "jännän" ja jäljelle jäi vain hiki, hengästys ja tuska.
Hip hop, 35 minuuttia, 5 kilometriä, 3 kamalaa nousua, vähän tasaista ja kaksi alamäkeä. Syke hakkasi koko matkan reilusti yli 170 ja juomapaikan vedet loiskuivat pitkin naamaa (en siis ilmeisesti osaa juosta ja juoda samaan aikaan). Viimeisen nousun aikana meinasi usko loppua, mutta pystyin kuitenkin solvaamaan kannustamaan tullutta kanssakilpailijaani. Töpötin maaliin kintut hapoilla, nappasin pokaalin kouraani ja halusin vähän kuolla. En kuollut. Ei siihen mennyt kuin hetki, että hengitys tasaantui, niin jo palasi elämänhalu.
 |
| Hyvä meidän tiimi! |
Siinä se sitten oli, elämäni ensimmäinen juoksukilpailu. Hyvin meni, saavutin kaikki tavoitteeni: juoksin koko matkan (tai ehkä ne muut juoksi, minä yritin, mutta yhtäkään kävelyaskelta en ottanut), tulin maaliin ennen Mikkoa, eikä yksikään 10 kilometrin suorittaja ohittanut minua. Ja onnistuin jopa kuvaamaan koko taipaleen päähän sidotulla pikkukameralla, videota siis odotellessa!
 |
| Jälkitankkaus. |
Juoksun jälkeen heitettiin porukalla vähän jälkilöylyä ja yritettiin olla punottamatta. Ei onnistunut, olin vielä kotimatkallakin paloauton värinen. Ajoimme yhteiskamerallisen kanssa Sappeesta Orivedelle mökkeilemään, saunoimme, söimme ja paransimme maailmaa. Sunnuntaina nautimme kesän ensimmäisen aamupala ulkona ja rankaisimme metsää.
 |
| Vahvat naiset juo vahvaa kahvia. |
Hyvä teitä, hyvä menee siis Mikollekin!
VastaaPoistaMartti