Syysvaellus 3.0 - Osa I: Lauantai

Hyvät ystävät! Menkää metsään!

Suomi on pullollaan erilaisia päiväretkipolkuja ja vaellusreittejä, joita tallaamassa voi viettää tunnin tai pari, tai vaikka koko viikonlopun.

Metsä tekee hyvää sielulle.

Vesistön ylitys. 

Jo perinteeksi muodostunut isä-tytär-syysvaellus tallattiin ja melottiin tänä syksynä Isojärven kansallispuistossa syyskuun viimeisenä viikonloppuna.

Matka alkoi lauantaiaamuna Orivedeltä, kun pakkasimme auton täyteen retkievästä, inkkarikanootin katolle, ja ajoimme Kuhmoisiin Isojärven rantaan. Auto parkkiin, kanootti täyteen tavaraa, ja menoksi.

Ensin ryypyt, sitten menoks.

 

Meloimme naftin kolme varttia hieman turhan tuulisella Isojärvellä, rantaa myöten Kalalahden laavulle, jolla meidän oli tarkoitus viettää yö. Rantauduimme, piilotimme yöpymistavarat ja ylimääräiset eväät, ja lähdimme vaeltamaan.

Faija somettaa.

 

Tikan rivari.

Ensimmäinen kävelypätkä oli haastavaa maastoa, polku oli kapea ja se nousi ja laski, ihan vain noustakseen taas korkeammalle, jotta laski taas matalemmalle. Vastaantulijoita oli yllättävän paljon, ja lounaspaikaksi valitulla Vahterijärven laavullakin oli nuotio valmis nälkäisiä nuotiopizzan paistajia varten.

  

Ah, pitkospuut.

Vahterijärvi oli pieni ja soma, ja tuulinen.

Nautittuamme hyvän makuisia, mutta ehkä hieman kuivahkoja notskipitsoja ja kahvia, jatkoimme tallustelua, suuntana sama Kalalahden laavu, josta aamupäivällä lähdimme.

Huipulla.

 

    

Maasto oli päivän toisella etapilla helpompaa kulkea, mutta saimme silti kipittää reippaassa tahdissa ehtiäksemme varmasti laavulle ennen pimeää. Matkan varrella ohitimme muutaman soman metsäjärven, sekä suon, jonka majavat olivat saaneet aikaan patoamalla järveen laskevan puron umpeen.

Majavien "tappama" metsä.

 

 

Päästyämme Kalalahden laavulle totesimme sen olevan täynnä. Aikaisemmin päivällä meitä vastaankulkenut ryhmä nuoria miehiä oli miehittänyt laavun ja paisteli ribsejä ja kokonaista kanaa iltanuotiolla.

Laavun miehitys ei tullut meille yllätyksenä, mutta olimme mielessämme ajatelleet laavun isommaksi kuin mitä se lopulta oli. Onneksi meillä oli varasuunnitelma, ja olimme valmiita melomaan järven toisella puolella olevan Renusaaren laavulle. Tuuli oli edelleen voimakas, joten ohjasimme uljaan inkkarikanoottimme zikzakkia järven yli. Päästyämme perille, oli ilta jo alkanut hämärtää.

  

Renusaaren laavu ja ilta-aurinko.

Pimeä tuli, kuten sillä on syksyisin tapana, nopeasti, mutta onneksi meillä ei ollut enää muuta puuhasteltavaa kuin keitellä iltaruoka. Trangia pelasti illallisen, sillä laavun nuotipaikalla tuuli niin voimakkaasti, ettei meidän makaroonihässäkkä olisi valmistunut ikinä, jos olisimme yrittäneet keitellä sitä avotulella.

Pastatykki.

Maissipastaa ja lihapullia tomaattikastikkeessa. Nam!

Ruoka upposi molempiin matkalaisiin salaman nopeasti. Mums! Jälkiruuaksi sai vanukasta, ja yömyssyksi viskihörpyt. Suolaisen kuksan reunoja maistellessa suunnittelimme seuraavan päivän reitin, ennenkun kaivauduimme makuupusseihimme, ja yritimme nukkua tuulen metelöidessä ympärillä.

Iltaviski ja reittisuunnittelua.

Jatkuu...