Huh huh mikä helmikuu

Tai siis siltä se tuntui, että huh huh.

Mutta heiaheian kuvan mukaan ei kovinkaan paha.

Helmikuu 2014

Helmikuussa pääsin talven ainoan kerran hiihtämään. Ja hajoilin torstain tuplareeneissä. Keskelle kuukautta mahtui myös totaalinen väsähtäminen, jolloin jätin kaikki loppuviikon rimpuilut yksinkertaisesti tekemättä. Se oli hyvä päätös. Joskus pitää osata myös olla tekemättä.

Maaliskuu on vilahtanut ohi kuin kiimanen kissa etuovesta. Viuh! Nyt elän kevään ensimmäistä koulutyötöntä viikkoa, ja olen ihan kummissani kaikesta tästä vapaa-ajasta. Mitä ihmiset oikein tekee iltaisin töiden jälkeen? Perjantaisen laserleikkauksen takia en voi mennä Poltteen tappelutunneille, eikä Cross Training -aikataulussa ollut tälle päivälle mitään tarpeeksi mielenkiintoista. Joten istun sohvalla ja mietiskelen.

Ainiin, tuo kummallinen valoilmiö tuolla ulkona on kevätaurinko. Morjesta vaan, pitkästä aikaa. Taidan mennä sanomaan auringolle moro ihan ulos asti. Taidan mennä kävelylle. Heippa!

Hyvää huomenta ja hedelmäsalaatti

Ensimmäinen sunnuntai aikoihin kun takaraivossa ei nakuta kirjoita-sitä-kouluhommaa -tikka. Tänään minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin hengailla parhaan kaverini kanssa.

Hedelmäsalaatista minulle tulee mieleen tölkitetyt, ylimakeat ja lilluiset hedelmää etäisesti muistuttava kikkareet. Mutta oikeasti hedelmäsalaatti, varsinkin pähkinöiden, jugurtin tai rahkan kanssa, on täydellinen hitaan aamun aloitus. Meidän salaatissa oli appelsiinia, omenaa ja banaania. Mutta ananas, päärynä ja meloni olisivat sopineet sekaan myös. Ehkä ensikertalla.

Mahtavaa huomenta! Ihanaa sunnuntaita! Ja loistavaa maaliskuun loppua!

Häppäräsilmällä kaikki hyvin

Olipa disko!

Ensin lisätestejä. Optikolla käynti. (Tiesittekö, että meitsi karsastaa? Minä en.) Lääkärin tarkastus. Ja sitten harsopipo päähän ja pöydälle.

Visuaalinen, minuutin Sandstorm. Vähän hermostuin ensimmäisen silmän kohdalla, toinen oli jo helpompi. Lepohuoneeseen teelle ja suklaalle.

Puudusaineen vaikutuksen loputtua erittäin kurja tunti. Lääkärin tarkastus ja lisää puudusta. Lopputuloksena onnellinen, sumuisesti näkevä, häppäräsilmäinen tyttö, isän käsikynkässä kohti kohtia.

Kuvat otettu muutama tunti leikkauksen jälkeen, puudutusaineen jämät silmäkulmissa.

   

Illalla miljoona silmätippaa väsyneisiin häppäräsilmiin. Ja nukkumaan kympiltä.

Tänä aamuna kaikki on jo lähes täydellisen selkeää. Silmät on auki, mihinkään ei satu, eivätkä silmät tunnu edes kuivilta. Mutta silmätippaleikki jatkukoon.

Kiitos leikkaushenkilökunta. Ja kotihoitajat. Lääketiede ja insinöörit ovat ihmeellisiä.

Rillipirua jännittää

 

Tänään on suuri päivä. Ei ehkä ihmiskunnalle, mutta Siirille. Tänään Siiri saa näkönsä takaisin. Ja sekös Siiriä jännittää.

Aamulla Siiri sanoi avomiehelle "Nähdään illalla" ja tarkoitti sitä ihan tosissaan.

Silmälasejaan laatikoista keräillessä Siiri havaitsi myös lievää haikeutta. Onhan rilleissä tietysti oma charminsa.

Mutta on ne myös ihan perseestä: huurussa, täynnä nenänjälkiä, tiellä, jalan alla, hukassa.

Kelpaisko nää jollekin? Pitäisikö säilyttää yhdet, nostalgian takia?

Antaakohan ne Siirille rauhottavan jos Siiri semmosen pyytää?

Älyä

Voi Nalle Puh. Olet niin viisas. 

Terveisiä kouluhommista. Tällä on ihan kivaa.

Hei hei, rillipiru

Vuosien odotus loppuu: perjantaina 21.3. minulle tehdään silmien laserleikkaus.

Vaikka minulla on ollut silmälasit yli 10 vuotta, en oikein koskaan ole tottunut käyttämään niitä. Ne on tiellä, välillä epämukavat, menee huuruun, unohtuu jalan alle, ilmankaan ei näe kunnolla, mutta kanssa on tylsää meikata.

Töissä, tietokoneen ääressä, jättiläispleksien kanssa vielä pärjää. Toki niitä saa olla putsaamassa kokoajan. Ja välillä pitää olla hetki ilman, jotta saa nenänvarren sormien väliin hierontaan. Mutta harrastuksissa silmälasit ovat tiellä. Ja nyrkkeilyssä suorastaan vaaralliset: kakkulat nakkaantuvat naamalta, joko toisen tai omien nyrkkeilyhanskojen toimesta.

Piilolinssejä olen tykännyt käyttää. Mutta ne ovat kalliita. Ja lieneekö syy koneellisen ilmastoinnin, mutta talvisin silmäni kuivuvat liikaa piilolinssien kanssa.

Mutta kohta tämä loppuu. Kävin tänään esiselvityksessä kuuntelemassa riskit ja kertomassa huoleni. Ja varaamassa ajan Silmäaseman Silmäsairaalan leikkaukseen alle 2 viikon päähän. Leikkaukseni tekee tämä mies, DrJ. Luottavaisin mielin annan sarveiskalvoni tämän miehen ja saksalais-sveitsiläisen laserkoneen käsiin.

Laserleikkauksen jälkeen elämä jatkuu hyvin nopeasti hyvin tavallisena. Tosin kontaktilajeja ei saa harrastaa muutamaan viikkoon, jottei kävis mitään. Eli nyt on seuraavan 10 päivän aikana pakko käydä paukuttamassa säkkejä ja tyynyjä oikein kunnolla, parin viikon edestä.

Hei hei, rillipiru.

Varoitan kanssamatkustajia jo etukäteen: Siirin silmämeikkileikit tulevat räjähtämään käsiin. Hip hei rajaukset ja varjostukset. Huraa!

Tsekkaa Parhaat palat

Joujou! Ihan nopeasti vaan tässä kouluhommien ohella huomautan, että oikeaan reunaan on ilmestynyt linkki sivulle Parhaat palat, jossa nähtävillä meikäläisen urotöiden top-suoritukset. Lista on varsinkin itseäni varten, mutta pahimmat stalkkarit voi käydä sieltä kurkkimassa paljonko sitä rautaa oikein liikkuu. Ja tavallaan, saahan sieltä käsityksen myös siitä, millaisia tavoitteita Hiirellä on.

Nyt takaisin leikkiprojektidokumentaation pariin. Kouluhommissa on just se hyvä puoli, että kun ne on tehty, ne on tehty. Eikä kenelläkään ole reklamointioikeutta. Huolimattomasti ja kiireessä kirjoitettu oppimispäiväkirja ei aiheuta tuotannollisia ongelmia puolen vuoden päästä. Eikä edes minua kiinnosta enää ensi syksynä minkä arvosanan gradustani sain.

Hetkinen, onko tässä nyt havaittavissa jotain mun-koulu-loppuu-ihan-kohta -haikeutta...?

Käpyruusu sinulle, rakas.