perjantai 20. maaliskuuta 2015

Arjen parhaat

Olen jo pitkään yrittänyt esitellä niitä asioita, esineitä tai tuotteita jotka ilahduttavat, parantavat tai helpottavat arkeani. Mutta en ole saanut aikaiseksi. Arki on semmosta. On niin paljon arkisia, ja myös erittäin epäarkisia, asioita hoidettavana, ettei ehdi ehdi edes laittamaan hyvää jakoon. No nyt laitan!

Aloitetaan lempparihaudukkeistani, jotka on valmistanut Clipper.

Detox ja Sleep easy.
Kerään nestettä, toisinaan hyvinkin paljon. Varsinkin sinä aikana kuukaudesta. Enkä pidän siitä pöhöttyneestä ja turpeasta olosta yh-tään. Mutta onneksi ei tarvitse. Clipperin Detox -haude toimii ihan oikeasti. Sitä voi juoda kuumana tai kylmänä, se on hyvää, ja se pistään nesteet liikkeelle. Viuh!

Olen toisinaan huono nukkumaan. Tai huono saamaan unta. Nukuttaa, mutta kun laitan silmät kiinni, ajatukset viuhuvat päässä tuhatta ja sataa. Uni ei tule. Clipperin Sleep easy sisältää mm. kamomillaa ja kanelia, maistuu halaukselle, ja jos nautin sitä mukillisen tai kaksi ennen nukkumaanmenoa, on unen saanti helpompaa.


Sukkanipsut.

Seuraava arjen pelastaja on Supi Sukkanipsu (kyllä: Supi). Nipsut varmistavat, etteivät sukat eksy pareistaan. Nipsujen värikoodeilla voi pitää huolen, että oikea sukka löytää oikean omistajan kaappiin (minulla on punaiset, keltaiset ja valkoiset, kanssa nipsuilijalla siniset, vihreät ja mustat). Ja mikä parasta, ne säästävät järjettömän määrän tilaa kuivaustelineessä. 40-50 cm levyiselle kuivausnarulle mahtuu nipsujen avulla yli 15 paria sukkia. Kelaa hei!

Suoladödö.
Sen lisäksi, etten nuku, hukkaan sukkiani ja turpoan, hikoilen aika paljon. Ihana nainen. Vaadin deodoranteilta paljon. Mutta jos meikäläinen, Hiida Hiikikainalo, voi käyttää suoladödöä, niin sitten voi moni muukin. Ja syitä vaihtaa myrkkymömmöt luonnolliseen suolaan löytyy vaikka kuinka paljon. Jokainen lukekoon itse.

Myönnän, ettei suolakivi ole ainoa deodorantti jota käytän, mutta se kuuluu silti vakikalustoon. Suosittelen kaikkia edes kokeilemaan. Kivi kestää kauemmin kuin mikään muu deodorantti, se ei sottaa vaatteita eikä sen tuoksu (mikä tuoksu?) riitele muiden hajusteiden kanssa. Eikä se aiheuta syöpää.

Arjen parhaita löytyy lisää, mutta en nyt esittele kaikkia kerralla. Parasta jaksaa odottaa.